Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Kun olimme saaneet kylvöt tehdyksi, rukiinmaan siementä vaille, heinän tehdyksi ja elokipeneet korjatuksi, rupesimme taas uudella innolla laittamaan huonettamme asuttaville. Tiilet olivat jo keväillä tehdyt, ja nyt rupesin lattioita ja kattoja panemaan, ja nikkari oli jo tienattuna, joka rupesi ovia ja akkunoita nikkaroimaan. Kun olimme saaneet kivijalat ja multapenkit, ja toisiin huoneisiin välilattiat valmiiksi, ruvettiin muuraamaan. Minä muistan erään illan, kun eukkoineni seisoin, kumpikin väsyneenä ja uupuneena päivän työstä ja ponnistuksesta, oman huoneemme sisupuolella, jossa nyt jo oli ulkona raivaavan myrskyn ja sateen suojaa. Voi kuinka se tuntui hyvältä, kun oli toivossa saada oma huone, jossa sai elää ja olla, kenenkään nurisematta, aivan oman mielensä jälkeen. Siinä seisoimme kauvan aikaa seinän nojalla, ja sydämessämme tuntui semmoinen onni, etten luule sen isompaa onnellisuutta olleen yhdelläkään kuoleman-alaisella. »Milloinkahan luulet pääsevämme tänne asumaan?» kysyi eukkoni. »Viikon päästä», arvelin minä, ja viikon päästä sinne tultiinkin asumaan, vaikka en ennättänyt saada lattiaakaan aivan valmiiksi. Voi kuinka nyt tuntui hyvältä, kun pääsi omiin huoneisiin, jotka olivat niin iloiset ja puhtaat, ja iloinen valkea palaa lekotteli takassa ja lämmitti ja valaisi niin lempeästi ja otti vastaan niin lämpimästi nuot kodittomat. Sitä lumoavaa vaikutusta ei ollut eukkoni voimakas vastustamaan. Hän nakkausi likelleni, kiersi molemmat kätensä kaulaani ja siinä tovin vaitioltuansa, virkahti viimein: »mies olet sinä». Me ymmärsimme hyvin toisemme; olisinpa luullut siinä kohtauksessa olleen kuvamaalarilla ainetta. Samassa tuokiossa rupesi takan luona olevassa korissa vaatekääry liikkumaan ja samassa myös kuulumaan sieltä pientä kireätä ääntä; se myös oli vastatullut muuttolainen, nuorin lapsemme, joka ei vielä voinut iloita eikä surra, ja joka tämän maailman vaivoista huolimatta vaan vaati tarpeitansa.
Kaupunkien välinen maaseutu oli yhtä ainoata peltoa ja puutarhaa, kun taas sen kukkulan, jonka laella seisoimme, peitti hyvin hoidettu metsä. »Tässä maassa mahtaa olla erinomainen, alamaistensa onnesta erityisesti huolta pitävä hallitus, joka on pannut sen näin kukoistavaan kuntoon», sanoin minä tuttavalleni, joka oli seurannut minua kävelymatkallani. »Hallituksemme ei ole sen parempi eikä pahempi kuin mitä hallitukset yleensä ovat», vastasi hän, »ja sen tietää meistä jokainen, mimmoisia ne ovat tätä nykyä Euroopassa; on ilmeinen ihme, että ne yhä vielä pysyvät pystyssä minun luullakseni niiden päivät ovat pian luetut mutta meidän hyvinvointimme salaisuus on siinä, että kansamme on älykästä, valistunutta ja tarkoitusperistään tietoista.
Hän hypähti pois minun vierestäni ja juoksi pitkin yhtä lovista hirttä, joka pisti ulos siitä paikasta, jossa seisoimme ja ilman mitään käsipuuta riippui korkealla syvän veden yli.
No, minä lensin ylös sängystäni ja menin katsomaan ulos akkunasta, aivan niinkuin te teitte herra pormestari, kun me seisoimme teidän talonne edustalla, ja nyt minä näin koko kapinan.» »No hyvä», sanoi pormestari, »mitä te sitten näitte? Puhukaa joutuin mitä tiedätte, ja tulkaamme nyt kerrankin itse asiaan!» »Mitä minä näin? Minä näin koko salaliiton, koko vallankumouksen!»
Metsästyksen innosta sykkivin sydämin seisoimme siinä ääneti ja hiljaa kuunnellen ajoa, joka muistutti satuperäisten jättiläisten korottamaa sotahuutoa. Vähitellen, mitä lähemmäksi se tuli, väheni sen voima, yksi ja toinen luminen olento siinti valkeassa metsässä, ja nyt kiirehtivät kaikki ammutun suden luo.
'Minä en enää palaa! hän kääntyi pois ja meni matkoihinsa. Me seisoimme tuijotellen toisiamme kuni mielipuolet. 'Luuletko tosiaan hänen tarkoittaneen, mitä hän sanoi? kysyin minä. 'En suinkaan! vastasi Silas. 'Hän on liian rakastunut Naomiin ollakseen palaamatta'. Vaan mikä sinulla on Naomi?"
Ei kauvan kestänytkään, ennenkun puiden välistä jo välkkyi veden pinta. Me kiinnitimme kulkuamme, tulimme melkein juoksujalassa rantaan ja samassa loppui tie pieneen ruohoiseen niemeen. Siinä oli nyt Tuulijärvi edessämme enkä koskaan unohda sitä vaikutusta, minkä se teki. Laaja, tyyni ulappa oli hienon autereen peitossa. Me seisoimme siinä nenässä utuisen niemen, päässä saaren ternehisen,
Kas täällä nyt seisoimme mielet kiihkeinä tuon eteläpuolisen Europan kuningasvirran Donavan äyräillä.
Voi Eleonora! kuinka minä olin onnen autuas minusta aivan tuntui, kuin olisi yhteenliitettyin sormiemme kautta hänen sydämmensä sulanut minun sydämmeeni ja minun sydämmeni hänen sydämmeensä. Me seisoimme odotellen musiikin alkua.
Kas, kun jo seisoimme mustan kauhistuksen rinteellä, silloinpa armollinen Jumala kirkasti etehemme maailman; ja sen hän teki tuon oivallisen vallesmannimme kautta. Mutta me itse, mitä teimme me? Astuimme kuin miehet itsensä-kieltämisen, työn ja toimen tielle.
Päivän Sana
Muut Etsivät