Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Pian seisoimme, Musti ja minä, vanhan herran huoneessa. Minä seisoin oven suussa, huivi näpissä, mutta Musti ei enää ollut niin ujo, sillä hän oli vanhempi minua, vaan rohkeasti kävi peremmä ja aivan käskemättä istahti vanhan herran kirjoituspöydän eteen. Siinä hän hyvän aikaa katseli kirjoittavaa vanhaa herraa, sitte taas minua ja niin aina vuorotellen meitä molempia.
Sisällä olivat myös portaat, seinät siniset ja siellä työskentelevillä miehillä siniset verhot, kasvot ja kädet. Me astuimme sisään, ja silloin seisoimme Indigo- eli siniväri-huoneessa, joka on maailman suurin ja rikkain laatuisiaan huoneita.
Hetkinen sen perästä seisoimme hymyillen käsi kädessä ja katselimme toisiamme. Silloin syntyi meissä kumpuisessakin yhtaikaa uusi ajatus se, että me nyt siis olimme kihlatut. Susanna puki ensin tuon ajatuksen sanoihin ja lausui, samalla luoden uskolliset, herttaiset sinisilmänsä minuun, että minun siitä hetkestä saakka aina piti muistaman, että hän rakasti minua, olipa muut kuinka ilkeitä tahansa.
Hän varmaankin aikoi pidättää minut neljän seinän sisällä, hankkia minulle opetusta ja puhua kanssani ennen kaikkea muuta noista vihatuista kirjoitusharjoituksista ja kaikkea, mitä tekisin, olisivat nuo inhottavat silmälasit tirkistämässä. Sillä välin olimme astuneet etehiseen ja seisoimme sen käytävän edessä, josta pääsi minun kammiooni.
Lähimmistä taloista saimme 10 ajomiestä ja kohta seisoimme sijoitettuina eräälle metsänkielekkeelle, joka yhdisti laajan metsäisen harjun suuren metsän kanssa. Ajo alkoi, vaan oikea sivu vetäysi heti kierroksen sisäpuolelle päin ja eroitti siten meidät ampujat muusta ajosta. Ajon kestäessä jätimme sen tähden paikkamme ja menimme oikealle kädelle.
Vielä hämärän tullessa seisoimme vanhan luostarikirkon raunioilla, vaikka ilma, vielä auringon laskettuakin, oli tuskastuttavan lämmin tuon kuuman sirokkotuulen vaikutuksesta, jota yhä vielä kesti. Koko ajan olimme kuin hikikylvyssä. Emme siis saaneetkaan vuorella nauttia toivomaamme viileyttä.
"Rakas Barkis!" sanoi Peggotty melkein iloisesti, notkistuen hänen puoleensa, samalla kuin hänen veljensä ja minä seisoimme sängyn päässä. "Tässä on minun rakas poikani minun rakas poikani Mas'r Davy, joka saatti meidät yhteen, Barkis! Jonka kanssa sinä lähetit sanoman, tiedäthän! Etkö tahdo puhutella Mas'r Davy'a?"
Aamulla varhain tuli koko joukko venäläisiä, ja vaikka ilma oli kirkas, tuli samalla tuulen puuska ja peitti lumella jälkiämme. Venäläiset ratsastivat ympäri saarta; me seisoimme rannalla suuren, lumella peitetyn kiven vieressä. Kun eivät viholliset mitään löytäneet, läksivät he tiehensä.
Me seisoimme kuin lumottuina, seisoimme kauan aikaa äänettöminä katsellen ylös, mistä sävelvirta oli lähtenyt. Se oli tullut eräästä toisen kerroksen ikkunasta. Ikkuna oli auki, mutta sisältä ei näkynyt mitään, ei muuta kuin musta tyhjyys. Soittaja ja laulaja istui kai sivummalla pöydän ääressä. Hän oli niin kertoi oppaamme pappi.
Minä tunsin hänet. Minä olin kummastuksella tuntenut hänet Miss Dartle'ksi. Minä sanoin parilla sanalla oppaalleni jotakin sentapaista, että se oli eräs lady, jonka olin ennen nähnyt, ja olin tuskin lausunut tämän, kun kuulimme hänen äänensä huoneessa, vaikk'emme siitä paikasta, jossa seisoimme, erottaneet, mitä hän sanoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät