United States or India ? Vote for the TOP Country of the Week !
Martin Paz tiesi Saran olevan rikkaan juutalaisen Samuelin tytär ja mahtavan mestisin André Certan morsian; hän tiesi, että Sara sukunsa, asemansa ja rikkautensa vuoksi ei koskaan voinut tulla hänen omaksensa, mutta kaikki nämä mahdottomuudet unohtuivat hänen mielestään ajatellessaan omaa ihastustaan.
Mutta toista on luvata, toista pitää sanansa, ja saamme kohta nähdä, miten kävi. Tärkein tehtävä, joka Laagjella ja hänen puolisollaan oli toimitettavana, oli saran ostaminen uutta talvitelttiä varten Mellet'ille ja Lailalle, joiden ensi vuonna piti viettämän häitä.
Muotimaalarit ja tapisieraajat haettiin heti kaupungista. He tietysti tekiwät rahan ja hywän saran edestä työtä, joka kait kelpasi Kämälän Kaaperillekin, mitä sitten muille. Kun he oliwat työnsä tehneet ja palkkansa saaneet, eipä paikkakunnassa oltu moista huonetta ennen nähty.
Maksan palkkasi paraite; Ota tästä orja raukka!" "En ota isäntä raukka." "Ota, ota orja raukka, Verkoa saran tilasta, Kymmeniä kyynärästä!" "En ota isäntä raukka." "Ota, ota orja raukka, Vehniä rukehisista, Karpio kapan verosta!" "En ota isäntä raukka." Ota, ota orja raukka, Paras lehmä läävästäni, Katso paras karjastani!" "En ota isäntä raukka, Kun et anta't aikoinasi.
"Ja jos minä voitan uudet puukenkäsi, niin annan ilmaiseksi sen saran, jota minun maastani toivoit saavasi", lisäsi Gyldenstjerna. "Mitenpäs nyt voin suoriutua tuommoisesta sekasotkusta?" sanoi Torkel. "Jos toiselta puolelta katsoen voitan, niin kadotan toiselta. Minun pitää olla sekä etevin että sukkelin meistä ja viimeksi mainittu ehto on vielä vaikeampi kuin edellinen".
Hän oli Martin Paz, erät vuori-indianeista". "Hänkö se on, joka nyt kauan aikaa on vakoillut Saraa?" kysyi juutalainen. "E tiedä", vastasi mustalainen. "Käske vanhan Ammonin tulla tänne". Hovimestari vetäytyi pois. "Näillä indianellla", sanoi ukko, "on salaisia seuroja. Minun pitää saada tietää, onko tämän miehen kiikkuminen Saran jälessä kestänyt kauan".
Rohkaistuna isäntänsä seurasta karkaa koira edellä entisiä jälkiään alas vaaran rinnettä, tekee tasaiselle tultuaan tiukan mutkan ja katoo koivujen väliin, joita kasvaa järven rannalla. Saran sukset liukuvat vanhaa vauhtiaan yli sen paikan, missä koira kääntyi, mutta jo jälen poikki mennessään ehtii hän huomata, ettei se ollutkaan suden jälki, vaan suksen.
Ja mutisten jotain valituksen tapaista hän hyväili lähinnä olevan sonnin selkää; se teki kokokäännöksen ja muut sonnit seurasivat sen esimerkkiä. Mutta kun he olivat kulkeneet seuraavan saran poikki, nousi hirvittävä mylvintä. Se oli sonni, jonka peitti tomupilvi. Se riensi molempia naisia kohti. Rouva lähti juoksemaan. Ei, ei! Ei niin nopeasti!
Ei aurinko eikä sirkat minua enää huvita, sillä näinhän minä taas niin kylmän selvästi, ettei minulla voi olla mitään odotettavaa. Taas hän joutuu kauaksi minusta, saran toiseen päähän. Kohta jo iltakellokin soi, kohta on heinänteko lopussa, kohta päättyvät nämä ihanat päivät, ja arvaamattomiksi ajoiksi hän silloin minun silmistäni jälleen häviää.