Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025


Neiti Levon oli kihloissa Santun kanssa. Santtu oli Helsingissä kulkenut ja miettinyt, miten hän hämmästyttäisi koko maailman ja Esterin. Yhdessä viikossa hän oli kirjoittanut paksun runovihkon, vaan ei ollut saanut kustantajaa. Pöllöjä ne kustantajat! Eivät ymmärtäneet tosi runoutta.

Viija haki heti tultua kihlat, pani ne Santun eteen pöydälle ja sanoi: Tässä on kaikki. Kiitoksia lainan edestä. Ei ne ole vähenneet ja tuskin lienevät hyvin paljon kuluneetkaan. Santtu istui kummissaan, eipä hän olisi tuota odottanut. Poishan ne nyt mahtavat joutaa, sanoi hän viimein alakuloisena. Sieltä markkinoilta on kai tullut paremmilta parempia.

Santtukin oli tehnyt epätoivoisen rynnäkön valloittaakseen hänet takaisin, vaan oli sotkeutunut toisten jalkoihin. Ja jalkoihinsa olivat toiset polkeneet Santun oikeuden päästä Esterin kavaljeerina saattamaan hänet kotia. Hän oli tähän oikeuteensa vedonnut kuin Maaherra lakikirjaan, vaan toiset sen ottivat. Aamulla oli taas rinta täynnä toivoa. Esteri rakastaa häntä, sen hän oli selvään nähnyt!

Niin vastenmielinen kuin Santtu Esterille olikin, oli hän nyt ilahtunut, kun Santtu kuultuaan Esterin olevan kaupungissa oli tullut tervehtimään häntä. Hän käski Santun usein käydä. Santtu oli käynyt. Ja heidän keskustelunsa enimmäkseen oli tavalla tahi toisella koskenut Lauria. Jos Santtu yritti poikkeamaan muihin asioihin, niin Esteri johti hänet aina haluamalleen polulle.

Miltei kaikki viittasivat ja hälisivät: »Mie ... mie ... mie tunnen ... mie» »No hyvä on kun tunnettakomensi mestari ja jatkoi nyt selittämällä: »Myö oomma yhtäikäsii Santun kansa, ja sen pojan kansa sitä kun ennen aikaan tehtiin koiruuttakii niin...» Siinä jo ääni nousi. Hän aivan ylpeili: »Niin saakeljvie siinä eivät nää nykyiset pojat piisoo rinnalla, eivät huithaitkaan...»

Santtu, Santtu! katso kinttusi! huudettiin kolmannelle pojalle, joka myöskin juoksi sisälinnaan pallin vieriessä hänen kintereillään: Hätä ei ole tämän näköinen! vastasi Santtu perille päästyään. Eihän vaan, mutta olitpa menettää linnan. Mitä niistä olista, kun kesät heiniä kasvaa! oli Santun vastaus.

Santtu ei joutanut enää niitä kuuntelemaan. Hän laitteli suurella huolella kellonsa peräimiä liivin napin läven kautta kaulaansa, etteivät kai siitä saa otetuksi. Tuokko yritti leikillään neuvoa Santun antamaan kellon hevosesta, mutta Reeta tuli siihen parhaiksi, eikä Tuokko tahtonut hänen kuullen siitä leikilläänkään mainita.

Ei tiennyt Santtu, että oli muuan sielu, joka olisi hänelle yksin suvainnut pääsyn Esterin luo. Se oli Miina. Miina olisi Santun suvainnut käydä vaikka kaksi kertaa päivässä. Se ei olisi merkinnyt mitään. Vaan kun alkoi käydä oikeita miehiä, kauniita herroja, että ovikello soi ja soi ja taas soi! Ja neiti Esteriä vietiin ja tuotiin jalkaisin jos hevosellakin.

Sinne oli Esteri, omaa haluaan ja tädin innokkaita kehoituksia noudattaen, päättänyt lähteä ja pyytänyt kavaljeerikseen Santun, kuitenkin huomauttaen että hän ei nyt tanssi ollenkaan. Eihän hänkään ole mikään tanssi-intoilija, arveli siihen Santtukin. Kukako Santtu? Lakitieteen ylioppilas Vendell, Aleksander. Tästä ristimänimestä oli lyhennysote: Santtu.

Yksi ainoa oli ollut vähän viisaampi, joka oli sanonut, että huonompia julkaistaan, vaan silloin pitää olla tunnettu nimi. Tunnettu nimi! Kun Santtu juuri siihen pyrki. Sitten Santtu nähdessään Ida Aalbergin oli keksinyt, että ensimmäiseksi rakastajaksi teatteriin. Sehän oli hänen alansa! Vaan onnettomuushan oli Santun osa elämässä.

Päivän Sana

alankolaisherroja

Muut Etsivät