Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Jos milloinkaan pitää paikkansa vaatimus, että runouden tulee kuvastaa kansan ja aikakauden ajatuksia, niin toteutuu se siinä kirjallisuudessa, mikä kukoisti Ranskassa neljännentoista, viidennentoista ja kuudennentoista Ludvigin hallituskausina. Nämä ajanjaksot, jotka itsessään olivat niin tärkeät merkitykseltään, että ne antoivat nimensä vastaaville ajankohdille koko ihmiskunnan historiassa, sisälsivät Ranskan historiaan nähden harvinaisen jyrkkiä kehityksenkäänteitä; ensin ulkonaisen mahdin tavatonta nousua ja sitte sen asteettaista vähenemistä; eri yhteiskuntaluokkien merkityksen vaihtumista, niin että ennen vallassa olleet suistuivat alas ja syvyydestä nousi uusia pinnalle; inhimillisten tapojen ja kaikkien elämänmuotojen alati vaihtuvata naamiaishuvia. Kaiken tämän kirjavan kehityksen kuvastaa samanaikainen kirjallisuus verrattoman selvissä peilikuvissa. Ludvig XIV:nnen pöyhkeä aika loi n. s. valheklassillisen kirjallisuuden, joka esitti antiikkisen maailman suurenmoisia tapauksia ja henkilöitä, pukemalla ne oman aikansa kauheaan hovipukuun ja tekotukkaan ja silminnähtävällä tarkotuksella koettaa enentää "aurinkokuninkaan" hallituksen loistoa. Vaan tämän aikakauden loppupuoliskolla, kun luonnottomasti keskitetty hallitustapa vei maan arveluttavaan ulkonaiseen ja sisälliseen ahdinkoon, rupeaa ivan ja arvostelun pukinjalka pistämään esiin kirjallisuudessa; Corneillen ja Racinen sirotyylisen vaan hengettömän draaman sijalle astui porvarillinen runous, jonka etevin edustaja Molière ruoski teennäisen hovisivistyksen pönkeitä muotoja ja epäsuorasti ylisti maan elinvoimaisen keskiluokan tervettä henkeä. Ludvig XV:nnen hallituskautena ennen alkanut tapainturmelus höllytti kaikki yhteiskuntaa koossapitävät siteet ja kehitti nurinpuolisuudet huippuunsa. Tämä sekaannuksen aika synnytti uuden ivarunouden (La Bruyère, Le Sage), joka lopulta kumminkin turmeltui siveettömäksi kirjallisuudeksi, jolle ei pyhinkään ollut pyhää (Crebillon nuorempi, Gresset y. m.). Mutta toiselta puolen se voimakkaissa hengissä herätti eloon uusia, positiivisia harrastuksia, jotka tarkottivat vanhan yhteiskunnan kaatamista ja uuden, ihanteellisen sijaan luomista. Valistus-filosofia katkoi kahleet kaikilla ajatuksen aloilla, keskellä Ancien Régimen valokohdista köyhää ja varjopuolista kammottavan rikasta aikakautta se kohotti ihmisten aatokset tapailemaan todellisuutta, luonnollisuutta ja ylevää siveyttä. Herätys tapahtui Kanavan toiselta puolen; tutustuminen Englannin vapaisiin oloihin, terveihin yhteiskuntamuotoihin ja siellä silloin vallassa olevaan herkkätunteiseen, romantilliseen kirjallisuuteen (De Foen "Robinson Crusoeen" ja Richardsonin siveysromaaneihin) mahtavasti vaikutti Ranskan henkisiin vallankumousmiehiin, Montesquieuhön, Voltaireen, Diderot'hon ja Rousseauhon. Molempain viimemainittujen kaunokirjalliset teokset sisälsivät vaatimuksia tunteen, luonnollisuuden ja yksilöllisyyden ylevämmyydestä silloisten elämän valhemuotojen rinnalla. Ludvig XVI:nnen aikakautena viimein purkautuvat täten synnytetyt sähköiset voimat. Tietoisuus kärsityistä vääryyksistä ja nurinpuolisuuksista synnytti yhtäällä tulisinta mielenkiihkoa, salaman tavoin välähtäviä aavistuksia pian koituvasta kostosta ja kaikenpuolisesta uudistuksesta; toisaalla, nimenomaan runoudessa, missä valtiollinen tunne oli heikompi ja mielikuvitus kerkeämpi, toivottiin ihmisystävällisiä parannuksia ja unelmoitiin kauneudelle ja luonnonmukaisuudelle perustuvasta ihanneyhteiskunnasta, joka saataisiin toimeen ilman verisiä mullistuksia. Kyllästyminen vallassa oleviin kulttuurimuotoihin ja ajatustapoihin ynnä hellämielinen taipumus etsimään turmelemattoman luonnon helmasta terveitä, ehjiä elämänmuotoja johti ranskalaisen runouden romantillisuuden rikkaalle, usein liiaksikin rajainsa yli riuhtovalle uralle, jonka Rousseau "Uudella Heloisellaan" ja "
Ensimmäinen kirjoitus mormoonilaisista on muutamien englantilaisten lähteiden mukaan kokoonpantu objektiivinen selonteko mainitun lahkon synnystä ja opista. "Ukrainin kasakat" on hauska tutkimus Zaporogein omituisesta heimosta ja heidän tunnetuista sankareistansa Bogdan Chmielniçkistä ja Mazepasta, jonka tarumaiset vaiheet ennen Mériméetä jo olivat innostuttaneet Voltairea ja Byronia ihaniin runoelmiin ja Horace Vernétä kuuluisaan tauluunsa. Todellakin hauskaksi on Mérimée saanut toista sataa sivua käsittävän arvostelunsa ja selontekonsa Groten suuresta "Kreikan historiasta". Samalla kuin hänen muistutuksensa osottavat hänen perinpohjaisia tietojaan historian laajaperäisellä alalla todistaa kirjoitus kokonaisuudessaan hänen vilpitöntä ihailuansa helleeniläistä kansaa, sen kirjallisuutta ja taidetta kohtaan. Kreikasta puhuessaan lämpenee tämä kylmä historioitsija taas vasten tahtoaankin ja epäilemättä lämpenee lukijakin seuraavista innostuneista lauseista: "Où touvera-t-on un spectacle plus animé, plus fécond en péripéties que dans cette classique Grèce, ce grand pays qui tient une si petite place sur la carte? Dans cette terre privilégiée, pas une montagne qui ne redise le nom d'un poète, d'un sage, d'un héros, d'un artiste. Pour nous, les noms des hommes illustres de la Grèce, de ses grands morts, comme disait César après Pharsale, sont encore les synonymes de génie et de vertu. Quelle contrée, si vaste qu'elle soit, peut se vanter d'avoir produit un Socrate, un Platon, un Phidias, un Homère, un Eschyle, un Aristote? Souvent le monde a été bouleversé par des hordes brutales mises en mouvement, comme les Huns, par un fléau de Dieu. A la Grèce seule était réservée la gloire d'éclairer les autres nations et de les policer. Ses armes, sa littérature, ses arts, ont été bienfaisants. Dans l'espace de quelques siècles, vingt peuples helléniques, ou plutôt vingt petites villes ont déployé une activité sans égale pour réaliser tout ce qui se peut imaginer de bon, d'utile et de beau. Leurs institutions si variées, leurs moeurs plus variées encore se sont ressemblé pourtant par un résultat et peut-être par un but commun, celui de conserver
Päivän Sana
Muut Etsivät