Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Nuorukaisen saarna lähestyi loppuansa. Hän toivotti todellista joulu-iloa tälle seurakunnalle, jossa hän oli syntynyt, jossa hän pienenä oli otettu Jumalan armoliittoon, jossa hän oli kasvanut, ja jossa hän vihdoin itse oli saanut Herran alttarin edessä uudistaa kasteensa liiton.
Siellä liikutti minua Kaurismaan Aapon saarna siihen määrään, että hellyin itkemään ja itkin niin sydämellisen katkerasti, että se liikutti kaikkia saapuvilla olevia. Ensin koetti eräs noista ystävistä, jotka minua olivat seuroihin kehottaneet, lohduttaa minua, mutta se kiihotti vaan itkuani. Minä itkin melkein huutamalla. "'Onko syntiä? kysyi minulta eräs vaimo.
Varsinkin iltakirkossa kävi hän sangen useasti, sillä, pää kirkon-lautaa vastaan, oli siinä paljon parempi nukkua kuin vuoteellaan, jolloin kova yskä vaivasi ja rasitti häntä. Papin saarna vaikutti Antissa saman, minkä kehtolaulu lapsissa: hän vaipui uneen! Tänään oli Ojamylläri jo aamusta asti ollut kotoa poissa, missä? ei kukaan tietänyt.
Heidän täytyi näet seuraavana sunnuntaina saapua aamupäivällä postipäällikön luo ja rangaistukseksi kehvellyksestään lukea hänelle ääneensä saarna.
Ensimmäinen saarna, jonka mr Whitefieldiltä kuulin, näytti ajavan minut kadonneena, kadotettuna, särjettynä, kerjäävänä Vapahtajan jalkojen juureen, niin että minulla itsessäni ei enää ollut mitään, vaan etsein kaikki hänessä; mr Wesleyn sanat sitä vastaan olivat minusta kuin Jumalan armorikas käsi, joka antoi minulle takaisin hukatut omaisuuteni, ei enää niinkuin ennen maallisena ruhkana, vaan arvaamattomana, taivaallisena tavarana.
Eipä aina aatteen maailmoissa meri viihdy; loikoo niinkuin laiska koulupoika taikka pedagogi leininlyömä auringossa, antaa päivän paistatella itseänsä, haastaa haukotellen viisautta, varmaa niinkuin Salomonin saarna: »Miksi tehdä mitään? Kaikk' on turhuus. Surma seuraa elämää ja elo kuolemaa kuin vaihtuu vuoden-ajat. Paras paistatella ruumistansa, katsoa kuin kalalokki lentää.»
Totuus ja rakkaus tekivät hänen saarnansa ydinsäikeen. Päivä on tullut, alkoi saarnan ensimäinen osa. Eläkäät rakkaudessa! alkoi sen toinen osa. Vaeltakaat rehellisesti! olivat päätössanat. Näistä seitsemästä sanasta kasvoi saarna, jolla apulainen ensikerran avasi sydämensä seurakunnan edessä. Kaikkien mielet näyttivät pysyneen vireillä. Lieneekö itketty ei ainakaan kuultu tyrskettä.
Ja nyt rohkeni unilukkari papin kuullen lausua seuraavankin: "Jos kansa kutsuttaisiin kirkkoon näin sunnuntaina jälkeen puolen päivänkin ja heille pidettäisiin raamatun selitys taikka jokin muu saarna, niin he menisivät sen jälkeen kukin kotiinsa." "Ja nuori väki menisi tanssiin," sanoi opettaja. "Mahdollista, vaan ei vallan varmaa." Tätä puhetta ei nuori pappi kuitenkaan kuullut.
Näin elettiin tavallisesti viikon kuusi arki-päivää. Joka pyhä pidettiin kummassakin laivassa jumalan-palvelus ja luettiin saarna. Rukous, joka tavallisesti merellä luetaan, oli sovitettu nykyisten asianhaarain mukaan, kiitoksella siitä hyvästä onnesta, joka oli Korkeimmalta sallittu, ja anomuksella, että Hän vastakin antaisi suojeluksensa.
Päivän valossa huomasi paremmin kuinka kalpea hän oli, mutta hänen muotonsa ilmoitti tyyneyttä ja rauhaa niinkuin lapsen, joka on tuuditettu nukkumaan. Johtajatar tuli häntä katsomaan. "Oletteko kipeä?" kysyi hän. "En, en ole kipeä, eikä minun ole nälkä; olen vaan hyvin väsyksissä^" "Alakerroksessa pidetään saarna hetken perästä", sanoi rouva, "tahdotteko sinne mennä?"
Päivän Sana
Muut Etsivät