United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun saarna oli loppunut ja kaikki siihen kuuluvat rukoukset päättymäisillään, aukeni sakariston ovi, ja nuori pastori Samuel Santalainen astui täydessä messu-puvussa alttarin eteen. Tämä seurakuntaa vähän kummastutti, koska provasti ennen saarnaa oli toimittanut alttari palvelusta. Miksi nyt toinen pappi tuli? Alku syytä tähän ei kumminkaan koskaan saatu tietää.
Mutta missään tapauksessa ei kuulijoista saa tuntua ikävältä. Jos pappi saarnaa oikein, sattuu saarna sekä sydämeen että omaantuntoon, ja jos se sen tekee, niin ei kuulijoilla ole ikävä. Tähän saakka olemme maininneet vähän siitä, mitä tulee saarnata. Tämä koskee tosin etupäässä meitä pappeja, mutta kaikkien tosikristittyjen sopii siitä osansa ottaa.
Jo oli virsi veisattu kun Susanna tuli äitinsä kanssa, puettuna niinkuin täysikasvanut nainen mustaan silkkihameesen, kaula ja käsivarret harsovaatteessa ja mitaljoni rinnalla. Hän jäi istumaan pappilan penkkiin, kunnes voimallisesti vaikuttava saarna oli loppunut.
Ennenkuin rukous ja saarna olivat alkaneet, minä ajattelin, kuinka pieni se tila oli, jonka nuot tuhatlukuiset ihmiset ison, epätasaisen suomaan laajasta alasta ottivat.
Siinä virkineessä viihtyi mieli vähän aikaa, mutta illan hämärtäessä eneni kaipuu ja tyhjyyden tunne. Vielä oli pari tuntia raittiusseuran illanviettoon, joka alkoi vasta kello 7. Saarna olisi kyllä ollut huomiseksi kirjoitettava, mutta ei tuntunut olevan inspiratsionia, ei minkäänlaista. Maisteri katseli tekstiä, luki evankeliumin ja rupesi miettimään.
Se oli oiva saarna ... parhaita, joita olet pitänyt. Se oli oikein sanottu! toistettiin minulle joka taholta. Ja minä olin tietysti itsekin vakuutettu siitä, että se oli oikein sanottu ja ettei siihen olisi voinut mitään lisätä.
Kun lapset näin pienestä pitäen saavat olla myötävaikuttavina jumalanpalveluksessa, kasvattaa se heissä tietysti kiintymystä kirkkoon, ainakin ulkonaisesti. Kirkon kannalta katsottuna on sillä tietysti paljonkin voitettu. Koraalien ja messuamisten jälkeen seuraa saarna, jonka pitää eräs nuori fransiskolaismunkki, joku vihittävän vanhempi toveri.
"Onko pastorikin täällä?" sanoi Ruppert ivallisesti, vaivaloisesti koettaen nousta ylös maasta. "Nyt on kohta saarna alkava." "Pidä turpasi", huusi talonpoika kevytmieliselle pojalle. "Sinulla ei ole todella syytä soimata veljeäsi. Hän on rehellinen, ahkera poika, ja sinä sitä vastoin kammottava roisto, joka Jumalalta aikansa varastaa." "Mitä", huusi Ruppert kiihtyneenä, "te alatte jo?
"Sinä saarnaat", jatkoi Gabrielle kiivaasti, "en tunne ketään, jolla olisi sellainen saarnaamistaito kuin sinulla. Jos sinä aijot sanoa pari sanaa, tulee siitä kohta esitelmä, ja jos tahdot nuhdella, tulee sitä kokonainen saarna, joka ei milloinkaan lopu!"
Mutta yhä vaan löi rämää Sakari ja saarnasi, huutaen: »Sillä viisaus paisuttaa ja pullistaa meidät niinkuin tuuli akan paidan ja ukkonen Horttanaisen härän silmät, ja paisunut on kamala nähdä, kepeä punnita ja köykäinen käsin pidellä. Ja niin johtaa viisaus pahoihin näkyihin ja hulluihin hankkeisiin ja tuhmiin tekoihin.» Se oli uusi sanoma ja voimallinen saarna heinäväelle. Kuunneltiin ymmällä.