Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Jukenkin povessa pyörteili korttikaarissa olo, lompakon menettäminen, ruunikon kohtalo, Tahvon uhkaus, Siirin paleltuminen, Kopolan ukon lohduttavat sanat: »ei suinkaan» ja »en luule» eikä tiennyt mikä niistä pyörteistä voittaa toisensa ja joutuu virran kuiluun ensimmäiseksi. Järki oli aivan sekasin, ettei voinut ajatella mitään.
Hän oli päättänyt, ettei hän siitä yhdeksi taloksi rupeamisesta rupea puhumaan, ennenkun Antti tulee kotiin ja sitten jos Antti ei muuten taipuisi ruunikon kauppaan eikä taipuisi mitenkään antamaan sitä tuhatta markkaa markkinarahoiksi. Sillä Siirin kanssa ne sujuisivat asiat sitä paremmin mitä enemmän olisi rahaa.
Ainoastaan yksi kirje Vienan rannalta tuli Maaliskuussa, joka kuukauden vanhana saapui kotiin. Siinäkään hän ei puhunut kotiintulostaan mitään eikä siitä mihin päin hän kulkee, kun vaan sen että hän on terve ja työssään onnistuu hyvin... Antti saa tietää ruunikon kuoleman. Huhtikuun päivät olivat puolessa.
Jukke, joka oli jo ruunikon saanut silloin haltuunsa, kun välikirjat oli tehty, ja tuonut sen Vaaralaan, näki, että Antti tuli jo myötyrikseen, niin haki ruunikolla muun perheen Tannilasta. Pienen tuokion oli vaan Antti ollut yksinään kammarissa ja nautinnolla katsellut talven kahleisiin rauhaisesti kytkeytyvää luontoa, kun juoksevan hevosen ja painokkaan reen kahaus kuului rappusten edestä.
Joka on julma juhdalleen, on varju vaimolleen, on sananlaskukin ja vakuutti sen, että Jokelan Siiri ei ole Juken reessä syltäkään enää. Sen sanottuaan meni rekeensä ja lähti ajamaan kotiinsa. Sama tie oli Jukellakin. Hän pyöräytti ruunikon Tahvon jälkeen ja ruunikko koetti mennä ihan kynttä kantta Tahvon reen perässä. Verta päristi Tahvon rekeen ja valoi Tahvon ihan verellä.
Ja sitä paitsi, eihän sitä kauvan mene kotiin, jos pimeälläkin lähtee, kun antaa ruunikon mennä senlaista kyytiä kuin eilen Tihisen lahdella. Sitten kyllä kotona kelpaa ruoka. Ja nyt se kyllä jaksaa juosta, kun se on hoikistunut.
Nyt istuskellessaan ruunikon reessä Rommakosta palaillessa aukesi maailma ja elämän tien suunta maailmassa Juken silmiin aivan täydessä valossaan. Tyhmiltä näyttivät kaikki muut ihmiset, jotka niin ahtaasti että puutosten keskellä menivät maailman läpi. Se on tyhmyyttä, että ihminen on köyhä. Se on tyhmyyttä, paljasta tyhmyyttä, hiiskahti Jukke.
Siihenhän se ihastui ja hurmautui siihen komeuteen, kun nekin tupsut ohjaksissa ruunikon kupeilla tutisivat ja pelmusivat ruunikon juosta kahnastessa. Niin, niitähän se katsoi eikä malttanut suojella kasvojaan... Maltoinpahan minä, vaan ne nuo naiset hupsut.
Hän tekeytyi vaan lauhkeaksi ja tuumaili: »Tuota, kyllä minä Rommakon velasta huolen pidän.» Ja rupesi kertoilemaan: Tässä on nyt äärettömän tärkeitä töitä teetettävänä, työmiesten palkoiksi tarvitaan rahaa. Tässä on suuri huoli isännällä, ennenkun saadaan kaikki asiat jälilleen. Muistutti miten hänellä on hirveän paha mieli siitä ruunikon kuolemasta, ettei tahdo öissä tulla unta silmään.
Antti heitti turkin päältään, ripusti sen naulaan ja mielissään lämpimästi katseli perhettään ja kun näki perheensä ystävälliset kasvot vastassaan, niin unohti kokonaan ruunikon asiat ja lausui: »Nyt sitä ollaan kotona... Tuntuupa siltä kuin jommoisenkin taakan olisi hartioiltaan pudottanut... Vasta omiensa luona on ihminen kotonaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät