United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Keskikesällä 1713, lämpöisessä päivänpaisteessa, loisti Nokian kartano täysintä kauneuttaan. Yöllä oli satanut ja vesipisarat vieläkin kiiluivat metsän puissa, niityn kukilla ja kaikessa ruohokossa, joka vihannimmillaan rehotti Nokian muhkean herraskartanon ympärillä. Keveitä, puuvillan kaltaisia pilviä liiteli hiljakseen valoisalla kesätaivaalla ja tuuhean metsän humina levisi yli seudun.
Ja niin katsottiin, seistiin vajan ovella. Kana, jota väen uteliaisuus häiritsi, ei tietysti muninut, vaan käveli vajan lattialla ja kotkotti hermostuneesti. »Ei mennä pois ennenkuin munii», varotteli vain Sakari väelle, uteliaisuudesta kiihtyneenä, ja niin odotettiin. Hippiläinen odottikin jo mahallaan ruohokossa lojuen. Kana hermostui yhä enemmän ja kotkotti yhä äänekkäämmin.
Seuraavana iltana istuin jo ongella ruohokossa hänen talonsa edustalla. Istuin siinä kauan ja hievahtamatta, katsellen ja kuunnellen liikettä pihassa ja silloin tällöin vetäisten ahvenen venheeseeni. Näin Marin menevän veräjälle, pistäytyvän siitä aholle ja korkean kiven päältä huhuavan lehmiä lypsylle. Ne vastasivat viidakosta ja tulivat metsän reunasta yksitellen esille.
Painuin rieputäkin alle umpipeittoon ja siihen nukuin. Oli valoisa aamu kun heräsin. »Alappas joutua jalkeillesi», sanoi Matara, joka keitti kahvia liedellä. Hyppäsin pystyyn, kokosin ryysyni lattialta, juoksutin ne porstuvan nurkkaan ja livistin aika vauhtia rantaan silmiäni pesemään. Aamu oli kaunis, järvi tyyni. Rauhallisena uiskenteli ruohokossa yksinäinen sorsa.
Juho juoksi mökkiinsä, sillä hän oli maannut ruohokossa lähellä kotiaan ja rupesi siistimään itseään. "No oh?" kysyi hänen äitinsä, joka puhui harvaan ja ikäänkuin korottamalla joka tavuun. "Mihin nyt?" "Aumolaan", vastasi Juho niin välinpitämättömästi kuin mahdollista. "Aumolaan!" kertoi Josefina niin oli Juhon äidin nimi. "Se ylpeyden pesä, jossa sinun jo piennä kiellettiin käymästä!
Vuokko seisoi siinä yksinään ruohokossa, aika alkoi tuntua pitkältä ja vuokko rupesi lakastumaan. Viimein tuli Apollo taas sattumalta sinne vielä kauniimpana kuin ennen ja vuokko taas kysyi: "rakastatko sinä minua?" "En, en vähintäkään", vastasi perho. "Mutta minä rakastan sinua", sanoi vuokko. "Mitä se minuun koskee!" sanoi perho.
Kitisten nousee ankkuri nousemistaan; lainatut purjeet alkavat pullistua kohtuullisessa tuulessa, ja jahti kääntyy jo verkalleen. Pari pientä "luovia" sataman suulla ja sitte uiskentelee jo uljas alus ulapalla keinuen ja keikahdellen, kuni kesäinen sorsa ruohokossa. Kaukaa ulkoa tulevat loiskivat laineet, niinkuin valkoinen joutsenparvi tervehtimään aukeille ulapoille taaskin saapunutta tuttuansa.