Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Sen kuvan me sitten suurennuttaisimme, laittaisimme kullanvärisiin puitteisiin ja pitäisimme asuntomme seinällä. Mahdotonta on saada rovastia silloin tänne, vaikka juhlallista se olisi. Isäntä ja emäntä olivat pitkän tuokion virkkamatta toisilleen mitään.
Tämän kirjoitti omalla kädellään: Taavetti Hietaniemi. Taavetti seisoi kuin puusta pudonneena; vähän ajan takaa hän viimein virkkoi: "Minä en ole halukas lahjoja saamaan!" "Kyllä silloin saa ottaa, kun tuolla lailla tuleekin, se tapahtuu vaan muutamille miljoonista ihmisistä", sanoi rovasti. Taavetti pisti remissin ja kirjeen taskuunsa ja kiitettyään rovastia alkoi astua kotiinsa.
Kaikki kotiväki ja vieraat tiesivät rikkovansa talon hyviä tapoja vastaan, jos eivät olleet saapuvilla aamiaispöydässä, tuolien takana seisomassa, odottamassa rovastia, joka saapui siihen täysissä tamineissaan, totisena ja vakavana, asettuen tuolinsa taa, pannen kätensä ristiin ja lukien ruokaluvun, joka vain näin sunnuntaisin luettiin.
Ei, ei niin oikeastaan, mutta kas, tuo oli vähällä tapahtua, ja jollei Herra Helmer olisi pelastanut rovastia, olisi hän kyllä jäänyt sinne. Mutta kas, Herra Helmer vahingoittui, hän, kun uuninpiippu putosi alas; he kantoivat hänen kotiin, mutta kyllä hän vielä elää. Molemmat ystävät riensivät sinne. Astuessansa huoneesen, oli siellä jo ennen heitä ukko Mollén ja Liinan täti.
Vaan se harmitti rovastia, että Santeri, hänen oma mökkiläisensä, oli sattunut Iivarin kanssa olemaan yksissä silloin Iivarin katoamisen aikana tai sen edellä. Rovastinnan povi oli kokonaan täysi siitä, että niin monenlaiset toimet sattuivat juuri nyt piispanluvun ja rovastin vihkiäisten kanssa samaan aikaan. Eikä voinut edes puhella kenenkään kanssa mielensä lievikkeesi.
Itkettyään pitkän hetken, hän kuitenkin hieman rauhoittui, nousi ylös ja vaistomaisesti kiirehti akkunasta katsomaan eikö sieltä näkyisi rovastia tulevaksi. Tässä akkunan poskessa Kaisan istuessa, lapset asettuivat vuoteelleen ja nukkuivat. Kaisa siinä yhä vaan tulehtunein kasvoin istui myöhään yöhön.
Niinkuin jo sanoin, oli sunnuntai-aamu, kun minä tulin tähän kirkonkylään, parahiksi nähdäkseni, kun papisto läheni sakastin ovea. Ukkoja oli sakastin oven edustalla seisonut odottamassa saadakseen tervehtiä rovastia, ja akkoja rappusilla istunut. Mutta nyt ne nousivat seisoalleen, väistyivät syrjään ja tekivät hyvän huomenen, toiset kumartaen toiset niiaten.
Niin pian kuin tien käänteessä tapuli tuli näkyviin, nähtiin luukussa vartioivan kellonsoittajan pään katoavan ja samassa alkoi toinen kelloista, papin kello, heilua ja soida. Kirkon portilla erosivat naiset saattueesta; herrat seurasivat rovastia sakastin kautta kirkkoon.
Antti tarkasteli rovastia syrjästä: yhä se näytti olevan samaa mieltä ja vaitiolollaan vahvistavan Antin sanaa, että aina niitä hoitajia saa ... parempiakin. Jo pitää olla sydämikkö! päivitteli Antti. Se kun vihollinen kenen oikein saapi valtaansa... Se oli siis sovittu asia, rovastin kanssa niin yhdessä päätetty, että Antti antaa ilmi vaimonsa vallesmannille murhapolton ja murhan yrityksestä.
»Joko Elsa on kuollut?» kysyi kuiskaten Liisa tultuaan asialta ja katsottuaan Elsaa, joka nukkui. »Ei ole vielä, vaan kaukanakaan ei ole», vastasi Latun emäntä. »Ajatelkaa mikä harmi!» sanoi Liisa. »Ei saatukaan rovastia. Ei sopinut hänen itsensä tulla, vaan sanoi toimittavansa apulaisensa. Enhän minä olisi halunnut, vaan enhän kieltääkään voinut.»
Päivän Sana
Muut Etsivät