United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
*Kroll*. Minä en voi teidän hyväksenne luopua siitä luulostani, ett'ei se mahda olla kovinkaan syvä, se juova, joka eroittaa vapaan ajatuksen ja hm! *Rosmer*. Ja minkä ? *Kroll*. Ja vapaan rakkauden, jos sen ehdottomasti tahdot tietää. Ja sitä sinä et häpeä sanoa minulle! Sinä, joka olet tuntenut minut varhaisimmasta nuoruudestani alkaen. *Kroll*. Juuri sen vuoksi.
Ja sitte se arvo ja mahti, jolla entinen papillinen virkasi sinua ympäröi. Entä sitte vielä sukunimesi kaiku! *Rosmer*. No, sukunimeni . Rosmersholman Rosmerit, pappeja ja upseereja. Korkea-arvoisia virkamiehiä. Moitteettomia kunnon miehiä jok'ainoa, suku joka pian kaksisataa vuotta on ollut täällä kihlakunnan ensimmäisenä. Rakas rehtori, minusta tämä on naurettavaa kuunnella.
Sillä näillä seuduin on niin paljo ilkeitä ihmisiä, hän kirjoittaa. Ja ne ihmiset koettavat vaan tehdä teille harmia ja vahinkoa. *Rosmer*. Minulle? *Mortensgård*. Niin, niin hän sanoo. Ja sitte tulee kaikista kummallisin. Kerronko senkin, herra pastori? *Rosmer*. Tietysti! Kaikki tyyni. Ihan peittelemättä. *Mortensgård*. Rouva vainaja pyytää ja rukoilee minua olemaan jalomielinen.
Voisitko sinä ajatella, että meidän ystävyytemme loppuisi. *Kroll*. Minä en tiedä mitään maailmassa, joka voisi sen lopettaa. Kuinka se johtuu mieleesikään? *Rosmer*. Panethan sinä niin ratkaisevan merkityksen mielipiteiden ja katsantotavan yhtäläisyydelle. *Kroll*. No niin; mutta me kaksi olemme täysin yksimieliset. Ainakin suurissa peruskysymyksissä. Emme ole. Emme enää. Mitä tämä on!
Mutta kun nyt siis olette kääntynyt vapaamieliseen suuntaan, ja kun te, neiti Westin sanojen mukaan, aijotte ottaa osaa liikkeesen, niin toivotte kai samalla olevanne sekä suunnalle että liikkeelle niin hyödyllinen kuin suinkin voitte. *Rosmer*. Niin toivon, kaikesta sydämmestäni.
En missään minä enää usko sinua. Nyt alkaa taistelu hengen kaupalla. Saadaanpa nähdä, emmekö saa sinua vahingoittamattomaksi. *Rosmer*. Oi, Kroll, kuinka alhaiselle, kuinka halvalle kannalle sinä olet joutunut! *Kroll*. Minä? Ja noin minulle sanoo sinun kaltaisesi mies! Muista Beatea! *Rosmer*. Palaatko taas *siihen*! *Kroll*. En.
*Rosmer*. Kuullessani sinun rajusta menettelystäsi kokouksissa, lukiessani niitä puheita, joita niissä pidit, kaikkia sinun vihan puuskauksiasi niitä vastaan, jotka kuuluvat toiseen puolueesen, sinun ivallisen turmion-tuomiosi vastustajillesi . Oi, Kroll, että sinä, sinä voit tulla sellaiseksi! Silloin selveni minulle järkähtämätöin velvollisuuteni.
*Rosmer*. Minä tiedän, että hän kirjoitti teille. Saitteko puhutella häntä? *Mortensgård*. Sain, vähän. *Rosmer*. Minun mielipiteeni ovat muuttuneet monessa asiassa. Voin melkein sanoa kaikissa. *Mortensgård*. Niinhän sitä neiti sanoi. Ja siksi minä arvelin että tulisin ylös ja puhelisin vähä pastorin kanssa siitä. *Rosmer*. Mistä, herra Mortensgård?
*Mortensgård*. Rouva vainajalta. *Rosmer*. Minun vaimoltani! Oletteko *te* saanut kirjeen minun vaimoltani! *Mortensgård*. Olen, olen minä saanut. *Rosmer*. Koska? *Mortensgård*. Rouva vainajan viimeisinä elinpäivinä. Siitä taitaa nyt olla noin puolitoista vuotta. Ja se kirje, se on kummallinen. *Rosmer*. Tiedätte kai, että vaimoni oli sairasmielinen siihen aikaan?
Tämän jälkeen en luule uskaltavani ryhtyä enää mihinkään. *Rosmer*. Minkä tähden et? Minkä lain alle sinä sanot, että olet? *Rebekka*. Elkäämme puhuko siitä nyt. Kuinka sinun ja rehtorin kävi? *Rosmer*. Me olemme sopineet. *Rebekka*. Vai niin, sillä se siis päättyi. *Rosmer*. Hän kokosi luokseen kaikki vanhat ystävämme.