Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Puhukaa ja ilmoittakaa pelkäämättä, mikä mieltänne painaa, olenhan itsekin jo pyytänyt teidän sitä tekemään. Neiti Reginan rinta kohoili raskaasti ja hän alkoi puhua äänellä, joka alussa tuskin kuuluikaan, mutta joka pian hänen palavasta innostuksestaan selvisi kirkkaaksi ja voimakkaaksi. Teidän majesteettinne, minä tulen luoksenne, koska olette sitä minulta pyytänyt.
Se on pyhimysten tuomio valansa rikkojalle! huudahti Regina hämmästyen. Ja se on tuomio, joka onnemme vahvistaa! vastasi Bertel ja koetteli Reginan sormeen kuninkaan sormusta. Taas palaamme Isokyröön, Perttilän taloon ja vanhan talonpoikaiskuninkaan luo. On talvipäivä maaliskuussa 1635.
Ensi kerran hän nyt kirjoitti omaisilleen lyhyen ja kylmän kirjeen, pyytäen heitä lohduttamaan itseänsä sillä, ett'ei hän koskaan tekisi heille eikä itselleen mitään häpeällistä. Sittenkun hän se tapahtui muutamana pyhänä oli kirjoittanut tämän kirjeen, lähti hän Forssaan ja löysi Reginan siitä työmiesperheestä, jossa tällä oli asuinsijansa. Hän sattui olemaan yksin kotona, kun Aleksis saapui.
Hetkiseksi heräsi hänen mielessään pakoajatus, mutta uhkamielisesti naurahtaen karkotti hän sen luotaan. Hän oli kyllin usein ollut henkeään kaupalla, niin ettei maksanut vaivaa niitä kurjia jäännöksiä, jotka hänen elämästään vielä olivat jälellä, ruveta salaa kulettamaan yön hämyssä rajan poikki Puolaan. Mutta kuinka Reginan kävisi? Hänen sydämensä sykki kuuluvammin, kun hän tätä ajatteli.
Bertel oli hankkinut tehtäväkseen saattaa neiti Reginan Tukholmaan, josta hän sitten ensi avovedellä voisi jatkaa matkaansa kotimaahansa. Hänen tuli sen vuoksi viipyä Kajaanin linnassa siksi, kunnes hänen suojeltavansa olisi valmis lähtemään, ja lähtö taas viipyi siitä syystä, ettei korkeasukuisella vangilla ollut sopivaa seuranaista pitkälle taipalelleen.
Eräänä päivänä syyskuun alkupuolella se oli Reginan päivä, seitsemäs nukkui hän, vuoteensa vieressä istuvan tyttärensäkään sitä huomaamatta, pois pitkästä, vaivalloisesta ja levottomasta elämästään. Hänen viimeiset sanansa olivat muistoja tuosta hänen nuoruudessaan vallinneesta suuresta nälänhädästä. Lakaiskaa vilja-aitta, kuiskasi hän ihmiset näkevät nälkää kultatynnyri ruistynnyristä!
Oli hetkiä, jolloin Merin koko olento oli hänen mielestään täynnä vastakohtia ja jolloin tuli ajatelleeksi, eikö tuo nainen ehkä ollut vakooja. Mutta heti kohta hän taas katui tuota ajatustaan; kun kehrääjä rukkinsa takaa loi häneen kirkkaan, lämpimän, läpikuultavan katseensa, oli siinä jotakin, joka kuiskasi Reginan sydämeen: tuo nainen ei teeskentele.
Voi minua, joka vapisen ajatellessani sitä pyhää tehtävää, jonka olet minulle määrännyt! Rohkeutta, tyttäreni! kuiskasi muuan ääni hänen korvansa juuressa ja neiti Reginan musta peikko, tuo kalpea jesuiitta, seisoi taas hänen takanaan. Hetki lähestyy, jatkoi hän matalalla äänellä. Jumalaton ruhtinas on ihastunut kauneuteesi; iloitse, lapseni, pyhä neitsyt on tuominnut hänet kuolemaan.
Molemmat nuoret puristivat sanaa sanomatta toistensa käsiä ja heti sen jälkeen kuin perhe oli astunut huoneeseen, jätti Aleksis jäähyväiset ja palasi Mustialaan. Hän oli jo tyynempi kuin äsken oli luullutkaan, niin virkistävästi oli Reginan itsensäkieltäytymisen taito häneen vaikuttanut.
Mutta tuo yhdessäolo, joka näytti muodostuvan niin ystävälliseksi, kantoi myrkkypistintä muassaan. Monta kertaa, kun hän oli kauan tuijottanut tyttöön, ahdisti häntä kiduttava halu kaivautua Reginan menneisyyden haavoihin ja saada selville hänen suhteensa vainajaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät