Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Joka äsken vielä ei olisi punastumatta uskaltanut hänen kättänsä koskettaa. Mutta jokin eriskummallinen muutos on Georgissa taas tapahtunut: hän on sulava, vapaa käytöksessään, hän hymyilee rohkeasti Helenan silmiin ja suutelee häntä kerran toisensa perästä ihmisistä huolimatta. "Onko tuo nyt todellakin Georg?" ajattelee Helena ihmetellen ja tuntuu ihankuin pitäisi ruveta häntä vierastamaan.
Jumala, joka on nähnyt, kuinka tarkoin kapitalistit ovat veden koskissa vallanneet, on näinä vuosina sitä antanut tulla köyhänkin kansan varalta. Kuinka taitavasti onkaan osattu käyttää hyväkseen työkansan arkaa omaatuntoa! Sillehän perustuu koko meidän lainsäädäntömme, koko yhteiskuntalaitoksemme. Punastumatta sakottaa tämä lainsäädäntö yksinäisen viinanmyyjän salokylissä.
Minä en voinut olla punastumatta, kun kuulin hänen noin puhuvan äidistänsä, ja kuitenkaan en saanut häntä vastaansanotuksi. Hän näki aina silmänräpäyksessä, mikä ei ollut minulle mieleen, ja muutti kohta puhe-ainetta sanoen leppeästi: "Kerro minulle jotakin kodistasi. Minä tahtoisin mielelläni kuulla siitä. Sinä näytät niin rakastuneelta tuohon pikku pilkkuun maamme vihertävällä pinnalla."
Sensijaan hän aina edelleen tunsi pienen pistoksen sydämessään, joka kerta kuin tämän nimi heidän, hänen ja Liisan, kahdenkesken ollen mainittiin. Sillä Liisa ei koskaan voinut olla silloin hiukan punastumatta ja epämääräisesti, puolikiusatusti, puoliylenkatseellisesti hymyilemättä. Se kasvatti Johanneksen sisäistä kaunaa ja epäluuloa Liisaa kohtaan.
Harmitti se, ettei hän voinut olla punastumatta, vaikka Georg puhui leikkiä ja ylemmyyden hymyllä sanoi häntä pikku linnuksensa, ja nauratti, kun hän ajatteli että oikeastaan ei mikään estänyt häntä puristamasta Georgin päätä syliinsä, kun tämä tapansa mukaan lähestyi ja uhkasi muka suuteloilla, otaksuen varmaksi ettei Helena kumminkaan semmoiseen suostu ja tietysti lyö häntä poskelle.
ROSINA. No! kukapa olisi punastumatta, herra, kun näkee noin ilkeitä johtopäätöksiä tehtävän mitä viattomimmista töistä? BARTHOLO. Tietysti, minä olen väärässä. Polttaa sormensa, tahrata sitä läkillä, tehdä paperituutti Figaron tyttärelle lähetettäviä makeisia varten, piirtää minun liiviäni neulomuspuissa! mitä löytyy sen viattomampaa?
Mutta jos kuolevainen silmäsi silloin huikeneisikin, niin ettet näkisi kättäsi pitemmälle pimeydessä, muista kuitenkin, Olavi: aurinko paistaa aina, vaikka pilvet voivat sen valon usein meiltä piirittää. OLAVI: Minulle ei se enää paista milloinkaan. Enkä minä enää koskaan voi ajatella häntä häpeästä punastumatta. MAUNU TAVAST: Ketä?
En voinut kuitenkaan suoralla kysymyksellä johtaa puhetta häneen, sillä tunsin, että en voisi lausua hänen nimeänsä punastumatta, ja senvuoksi puhuin sadasta eri asiasta, toivossa, että ystävättäreni mahdollisesti itsestään antaisi minulle tietoja serkustansa. Tämä tapahtuikin.
Meidän esi-isiemme elämässä ja tavoissa noina aikoina oli paljon sellaista, jota ajatellessamme meidän päiviemme valistunut ihminen ei voi olla häpeästä punastumatta. Mutta filosofia lohduttaa meitä tässä suhteessa. Meidän on käsitettävä, että kapitalistinen aikakausi yhteiskunnallisessa kehityksessä on osapuilleen samanarvoinen kuin aikaisempi apinakausi.
Nuoruutta se tosin vaatii, mutta se vaatii tunteitten raikkautta, kauneuttakin se vaatii, mutta ajatuksen ja hengen. Sellaista on se rakkaus, oi Ione, jota kylmä ja ankarakin mies voi sinulle tarjota. Sinä pidät minua kylmänä ja suljettuna luonteena sellaisen rakkauden uskallan laskea alttarillesi. Sinä voit sen punastumatta omistaa.» »Ja sen nimi on ystävyys», Ione virkkoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät