Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Vaan kun he vähän ajan perästä palasivat, oli tyttö punakka ja silmät vesissä mutta helposti nyt voi huomata, ett'ei se ollut surun itkua, ja kädet vapisivat, kuin olisi hän ollut aivan kiihkoissansa, ja itse hän välttämättömästi tahtoi auttaa Gjermundin äitin hevosen selkään.
Siellä näki siis kaksikymmenvuotiaan, hymyilevän nuorukaisen, joka oli punakka, iloinen, raju muodoltansa, hänellä oli keveä metsästyspyssy kädessänsä, kohta rinnatusten ukon kanssa, joka oli valtioneuvosten kauhtanassa ja komentosauva kädessä, synkkä ja ankara katsannoltaan; ja kuitenkin valtioneuvos vainaja oli tuon nuoren miehen pojanpoika jolla oli metsästyspyssy, josta myös aikoinaan tuli mahtava mies sekä kuoli vanhana; mutta tätä ei kuvakokous kerro.
Mutta millä tavalla voin matkan pitkän voittaa, Kun on kulta kaukana ja kohta päivä koittaa. Paremp' oli mennä vuonna kotipitäjässä, Näin ma silloin oman kullan joka viikon päässä. Heipparalla, taittaralla, tyttö punaposki Sokurilla, hunajalla pojan mielen osti. Tuopa likka punakka, punakka ja ehta, Eipä tuota siivo poika narratakaan kehtaa.
Nimismies! huudahti laamanni Skytte. Itse nimismies!... Siinä sitä ollaan... Kuka sitä olisi uskonut? Tällaisia huudahduksia kuultiin läsnäolijain joukosta. Nimismies Askelinin muutoin punakka naama oli kalpea kuin palttina.
Juhlallinen hovimestari tunsi hänet ja lausui tervetulleeksi; hänen ei tarvinnut odottaa, vaan vietiin hänet suoraan eteisestä ruokasaliin, jossa tohtori Lanyon vielä istuskeli viinilasin ääressä. Tohtori oli reipas, komea, punakka herra, ja hänellä oli paksu, lumivalkoinen tukka ja leiskuva ja varma käytöstapa. Nähdessään mr Uttersonin hypähti hän ylös ja tervehti häntä ojennetuin käsin.
Hän oli aina vaan yhtä täyteliäs, yhtä iloinen, yhtä punakka kuin ennenkin; olisipa luullut, ett'ei ikä eikä vaivat hänen pystyisikään. Sitäpaitsi oli hänen henki-ihmisensä elossa. Kuuluen heränneitten kantaväkeen, oli Lampelan emäntä usein näiden seuroissa sekä kutsui seurat usein kotiinsa.
Hyvänmielen näköisenä tassutteli hän tuvan lattialla epävarmoin askelin, toisinaan ennemmin valahti kuin tahallaan istui rahille, jolloin huoahtava »hoh, hoh, hohhoijaa» pääsi ääneen. Kurtistuneista poskirypyistä helotti punakka, ikään kuin kylmettyneen väri ja suu suippeni omituiseen suppuun, silmät vetivät tirralleen juuri kuin niitä olisi päivä huikaissut.
Hän oli taipunut talon hevosella lähteinään ensimmäisen taipaleen kuultuaan, että kyytimieheksi renki, joka on niin pahasti änkyttäjä, ettei hänen puheestaan selvää saa, ja omin silmin ensin nähtyään ettei mies muutenkaan ole vaarallinen: pitkä ja luisevan laiha, olkapäät ruman jyrkät, kaula hieno ja pitkä, posket kuopalla, parta harva, jonka läpi paistoi punakka iho, nenä korkea, suuret harmajat silmät, eivät rumat, vaan eivät erityisesti sievätkään.
Naapurissa oli reipas, punakka, pitkäpalmikkoinen neiti, hänen ikäisensä, jonka hän oli valinnut emännäkseen. Ja nyt tuli nähdessä tätä yön hiljaisuudessa lepäävää taloa, sen aittoja, kaivon vinttiä ja navettaa, tallia, peltoja ja pientä rakennusta sama halu takaisin. Puuhata tässä, jättää kaikki muut ja jäädä tänne iäksi päiväksi...
Enemp' mull' on muretta, kun kellä muulla lienee; Jopa minä murhestani jonkun tempun tienen. Minä menen Pietariin ja Pietarist' on pesti, Sinne mua kultani toivoo, vaikka emo esti. Tästä äsken laulu läksi, tästä laulan vielä, Eipä lasta laulamasta iso, äiti kiellä. Minä itse, minun kulta punakka ja kaunis; Kohta on sukat kuottuna ja paitakangas valmis.
Päivän Sana
Muut Etsivät