United States or Mayotte ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näille retkille minua komennettiin Korkeakoskelta, Sutelasta ja Hämeenkylästä. Syksyllä sota-marsalkki siirtyi armeijan kanssa Säkkijärvelle, aikoen samota Viipurin edustalle asti, josta ei kuitenkaan tullut mitään kiihtyvän talven vuoksi. Kenraalimajuri Armfelt ja eversti Krusenstjerna komensivat minua v. 1713 polttamaan Porvoon sillan vihollisten esteeksi.
Käytyänsä koulua Tammisaaressa ja Turussa pääsi hän Porvoon lukioon; mutta varattomuutensa takia hänen täytyi erota lukiosta ja ruveta oppilaaksi Hämeenlinnan apteekkiin. Siellä jatkoi hän kuitenkin itsekseen lukemistansa, kunnes kaupungin lääkäri huomasi hänen hyvät lahjansa ja auttoi häntä pääsemään Turun yliopistoon.
"Se minusta on oikeen akkamaista, kun mies ottaa akaltaan tavasta selkäänsä oikeen Porvoon mitalla ja sen jälkeen nöyrästi ajelee akkaväen asioita", selitti Kolkki. "Niin selkäänsä hym! mutisi Rehkonen masentuneena tällä kerralla, kun huomasi Kolkilla olevan paremmat tiedot hänen koti-elämästään kuin kenties hänellä itsellänsä.
Tämän anomuksen johdosta vaati kuningas sotakollegion mietintöä ja mainittu virasto pitääkin viisaampana saada Löfving pysytetyksi valtakunnassa, jota varten hänelle ehdotetaan annettavaksi joko ruotuväen kapteenin virka tai jokin kruununtila. Löfving saikin sitten tämän johdosta Hommanäsin tilan Porvoon pitäjässä. N.s.
Keisari Aleksanteri oli Porvoon valtiopäivillä selittänyt, että »Suomi on kohotettu kansakuntain joukkoon», joka kutkutteli kansallisturhamaisuutta, ja samalla valallaan vahvistanut maan lait ja valtiomuodon ikuisiksi ajoiksi, joka taas tyynnytti mielialan ja herätti luottamusta tulevaisuuteen.
Hänen mielenlaatunsa liikakiihoittuneisuus oli hyvin tyynienkin ihmisten mielestä »hysteriaa» ja teki hänet heille jotakuinkin käsittämättömäksi ilmiöksi. Kun Emilie Björkstén viisitoistavuotiaana tuli Porvoon seuraelämään, oli hän jo lopettanut koulun, ja tiedettiin, että hän kouluaikanaan oli kirjoittanut 1000-sivuisen romaanin.
Jos elämä vanhempanakin oli yhtä vaikeata kuin näinä nuoruuden ensi vuosina, kuinka sitte jaksaisikaan päähän päästä? Kuului askelia portaissa. Ovi aukeni. Elina seisoi kynnyksellä iloa ja voimaa uhkuvana niin kuin ennenkin. Täällähän se päivän sankari on! Onnea pojalle Porvoon mitalla! Hän pudisti kättä. No, entä todistukset, jatkoi hän sitte. Koreat taisi tulla? Tulihan nuo.
Paavo Aronen, Porvoon yhteiskoulun entinen oppilas, tulee Heinolan tienoille ja kääntyy siellä erään tutun kansakoulunopettajan puoleen, tiedustellen häneltä, miten voisi päästä Saksaan, jonne hänellä olisi halu mennä ja jonne hän on kuullut muitakin suomalaisia matkustaneen.
Näitä täydentävinä historiallisina asiakirjoina olen tähän liittänyt kutsumuksen Porvoon valtiopäiville ja keisari Aleksanterin avauspuheen, jossa hän tässä ne ovat sanat, joista voi sanoa, että ne ovat kauneimmat, mitkä kenties koskaan mikään hallitsija ja ainakaan mikään valloittaja on lausunut: »koroitettu kansakuntain joukkoon». Olin siellä nuorena ylioppilaana tuomiokirkon lehterillä näen sen silmieni edessä, niinkuin se olisi eilen tapahtunut ja siitä on kohta neljäkymmentä vuotta mitä toiveita, mitä pettymyksiä!
Vielä saapui keskusasemalle Porvoon kaupungista pormestari ja muuan kirkkoherra kertomaan siellä tapahtuneista pommiräjähdyksistä, ja näytti tarkotus olleen kuvata meille siellä vallitsevan terrorismin hirmua. Meidän oli kuitenkin vastaaminen että tällaisiin kertomuksiin ei voida nyt panna mitään painoa, koskapa tällä hetkellä on muuallakin Suomessa jos jotakin tapahtunut.