Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Hän nosti tytön suoraksi, kääri hänet omaan nuttuunsa, saattoi häntä vähän matkaa tietä myöten ja käski häntä varhain seuraavana aamuna tulemaan takaisin sekä toivotti viimein hyvää yötä. Kuu loi kirkkaan valon kapealle polulle. Opettaja seisoi paikallaan ja katseli tuota pientä surkeaa olentoa, joka kipeillä jaloillaan tuskin voi astua teräville kiville.
Minä peljästyin; astuin varovaisesti alas, ja sanomattomalla vaivalla onnistuin minä tikarillani saamaan lumen sen jalkain ympäriltä ja auttamaan sen takaisin kadonneelle polulle. Minä ratsastelin kauvan sinne ja tänne, etsien tietä tässä äärettömässä erämaassa. Viimein sen löysinkin.
Kun mainittuna aamuna tulin alas rannalle, oli vesi melkein häikäisevän valkoinen ja kirkas. Koskaan ennen en ollut nähnyt sitä niin iloisen näköisenä. Minä hiivin nopeasti ales pajujen alle erääsen avonaiseen paikkaan, jossa aurinko paistoi tummalle ruoholle. Siellä laskeusin pitkäkseen vatsalleni, kuunnellen tarkasti ja katsellen oksien välistä polulle, jota myöten Babetin piti tulla.
Hän puhalsi puhaltamistaan minkä jaksoi, mutta sakea ilma näytti estävän äänen kaikumasta, niin heikolta se kuului. Meeri koetti yhä uudestaan, mutta kun ei mitään vastausta kuulunut, ehdotti hän, että he palaisivat takaisin kotiinsa. Turhaa oli kulkea täällä savussa, eivätkä he ketään myöskään olleet tavanneet. Mutta eipä ollutkaan helppo asia löytää takaisin polulle.
"Mitä?" huudahti Miss Betsey niin kummastuneella äänellä, etten ollut ikinä vertaista kuullut. "Jos suvaitsette, täti, minä olen teidän veljenne pojanpoika". "Voi, ijankaikkinen!" lausui tätini ja istui suoraan alas puutarhan polulle. "Minä olen David Copperfield Suffolk'in Blunderstone'sta johon tulitte sinä iltana, kuin synnyin, tervehtimään kallista äitiäni.
Heillä oli ollut niin vähän aikaa puhella kahden kesken, että oli mennyt monta päivää jolloin he tuskin tapasivat toisiaan. Mutta nyt hän päätti koettaa, sattuisiko kohtaamaan Antin. Oli montakin asiaa, joista teki mieli kertoa. Ohut kesäpuku yllään Hanna käveli reippaasti suoraan männikköön ja joutui siitä polulle. Nämä viikot olivat olleet Hannan mielestä niin kummallisia.
Kaikki entisellään. Hän poikkesi mutkikkaalle polulle, joka kohosi mäen kukkulalle, toinen tie kulki mäen juurelle: hän katsoi taloja sieltä ylhäältä ja kiersi pitkän polvekkeen, niin että hän taas tuli maantielle ja tätä myöten talojen sivuitse. Kasvot lepäsivät yhä vieläkin ikkunalaudalla, mutta ne eivät enää olleet aivan häntä kohti käännetyt. Näkyipä siinä nyt kaksi hienoa kättäkin.
Jo oli hän pensaan luona, kiersi nopeasti ympäri, Juoksi edelleen, samaa supisten, pääsi leveälle polulle, Juoksi hetkisen sitä myöten, seisattui äkisti ja purskahti nauramaan, astui hiljaa edelleen vähän matkaa, nauroi koko suun täydeltä ja kulki sillä lailla koko tien pitkin aitausta.
Kenelm oli niin vaipunut ajatuksiinsa, että kun hän tuli sille paikalle, jossa polku jakautuu kahdelle haaralle, niin hän ei mennytkään suoraan kaupunkiin vievää polkua myöten. Hänen askeleensa, jotka tietysti noudattivat hänen ajatuksiensa juoksua, veivät häntä sille polulle, joka oli yhteydessä hänen ajatuksiensa esineen kanssa.
Hänestä tuntui, kuin täytyisi Helenan yhä vieläkin seisoa nurmitöyrämällä ja liina tuulessa liehuen tähystellä hänen jälkeensä. Mutta vielä ei hän saanut astua Helenan eteen. Vasemmalla kääntyi polku alas virralle, joka erotti linnan ja kylän alueet toisistaan. Tälle polulle poikkesi hän. Siellä näki hän ensi kerran koko laajuudessaan sen hävityksen kamalan kuvan, jonka palo oli saanut aikaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät