Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Hän kumartui ja suuteli hellästi pientä hopealankakiehkuraa; siihen juuri oli tuon uljaan upseerinkin huulet painaneet suudelman, tuon rakastetun, josta sitten tuli hänen puolisonsa ja elämän kumppaninsa, jonka kanssa vietti onnellisia vuosia, joskin elämän polku kulki väliin synkkiä laaksojakin myöten.
Mutta yhä hurjemmin kannusti Väinämöinen hevostaan ja yhä nopeammin jalkosi jalo, vaahtinen varsa hänen allaan yli vuorten ja laaksojen, kautta kaahlamojen ja ryteikköjen. Purot olivat pitkistä sateista paisuneet, polku liejuinen ja livettävä.
Polku pilviin vie, ja usvain hämyyn kulkee muulin tie; käy rotkoist' esiin louhikäärmeet öin, veet alas suinpäin syöksyy kuohuvöin. Sen tunnet kai? Pois sinne, pois nyt tiemme käy! jo, isä, lähtö ois! Ken on myrskyssä yön niin myöhäiseen? Isä ratsain kulkevi lapsineen; sitä hoitavi huolin lemmekkäin, sitä painaa rintaansa, viihdyttäin. Miks, poikani, kätkössä noin sun on pää?
Minä lähdin sitä seuramaan, toiwossa wiewän sen johonkin ihmisasuntoon. Iltapäiwä oli jo, eikä mitään näkynyt ei kuulunut. Woimani alkoiwat uupua ja nälkä kalwasi kauheasti. Wihdoin illan hämärässä alkoi polku wahweta ja se antoi minulle jotain toiwoa. Kuinka ihastuksiin minä tulin, kun eteeni aukeni pieni lampi ja sen rannalla pieni mökki.
Hänestä tuntui, kuin täytyisi Helenan yhä vieläkin seisoa nurmitöyrämällä ja liina tuulessa liehuen tähystellä hänen jälkeensä. Mutta vielä ei hän saanut astua Helenan eteen. Vasemmalla kääntyi polku alas virralle, joka erotti linnan ja kylän alueet toisistaan. Tälle polulle poikkesi hän. Siellä näki hän ensi kerran koko laajuudessaan sen hävityksen kamalan kuvan, jonka palo oli saanut aikaan.
Seuraavana aamuna oli auvertava kirkas ilma. Rautio, joka aina nousi varhain ylös, oli mennyt uimaan läheiselle järvelle. Sinne kulki tie läpi metsän, kapea mutkitteleva, havunneulainen polku, molemmin puolin oli naavaisia kuusia, joiden välitse näkyi sammaleinen maa. Tämä oli opettajan lempipaikkoja.
Järvi kapenee, melon sinne, tulee ruohoinen lahti ja sen rannalla torppa niinkuin ainakin peltoineen ja niittyineen. Tuon lahden pohjasta pitäisi mennä tie toiseen mereen ja niin meneekin, lähtee polku rannasta ja päättyy toiseen rantaan. Vedän venheeni maihin ja työnnän sen kannaksen poikki, joka on vain muutama sata metriä.
Eräällä ihanalla lehtiniemellä Vankavedessä oli vähäinen talo niin yksinänsä, että olisi sopinut eräkkään lymypaikaksi. Ainoastaan polku, jota myöten vaan käyden taikka ratsastaen saattoi kulkea, meni sinne Kurun kappelista. Mutta niillä leveillä vesillä, jotka levenevät sisä-Suomessa, taisivat tämän vähäisen talon veneet kulkea mihin ikään tahtoivat.
Sinne on vähän metsää ja vähän notkoa ja sitten nousee sinne melkein pystysuora polku, jota myöten täytyy puitten oksien avulla kiivetä tuolle n.s. »vanhalle Kolille». Siitä katsoen on edessämme koko peninkulmain pitkä Pielinen. Etelästä siintävät Enon vaarat ja pohjoisesta kuultaa kukkuloita, jotka lienevät jossain Nurmeksen puolella Pielisen pohjoispäässä.
Polku on poikennut laakson keskestä ja alkanut viedä sen toiseen laitaan, josta metsäinen loiva rinne nousee nousemistaan aina sinne, missä metsänraja päättyy. Olen pian hongikossa, viileässä pylvästössä, jonne päivä pääsee vain tihkuen tunkemaan latvojen läpi. Puro on jäänyt laakson toiselle puolelle, näkymättömiin, kuulumattomiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät