Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
»Se on totta, se on totta, kuninkaallinen herrani», virkkoi Crawford, astuen taakse ja pistäen tuppeen puoleksi jo paljastetun miekkansa, »kaikki tuo voi olla totta mutta, niin totta kuin olen kunniallinen mies, jos olisi nyt takanani edes seitsemänkymmentä uljasta poikaani, sen sijaan että saman verran vuosia päätäni painaa, niin olisipa silloin mieleni tehnyt koettaa, enköhän toki voisi hiukan nöyryyttää noiden koreiden keikariherrojen niskoja, vaikkapa vain heillä on mokomat kultavitjat kaulassa ja päärmätyt, ripsakkeilla sekä vaakunakuvilla koristetut hatut.»
Hän veti henkeä jatkaakseen: »Ja vaikka tähdet putoisivat alas taivaalta, ei hän sittenkään saa minun poikaani! Ennen saavat kääntää minut ylösalasin!» Maltahan, Swartin emäntä! Voi kyllä tapahtua, että sinut käännetään ylösalasin! Kun kello oli viiden paikoilla, ei hän enää voinut pysyä aloillaan, vaan juoksi ulos keittiökasvitarhaan. Siellä kasvoi hirveästi rikkaruohoja.
Hän oli kotvasen vaiti, sitten hän tyytyväisellä hymyllä lisäsi. "Suuri joukko lapsia kuolee ennenkuin yhdenkolmatta vuotiaaksi pääsevätkään." "Niin on, mutta olen kuullut että teidän poikanne on erittäin kaunis ja terve lapsi." "Minun poikani, Peter serkku. Enhän minä omaa poikaani tarkoittanutkaan, vaan teidän. Teidän pojallanne on iso pää. Minua ei kummastuttaisi, jos siinä olisi vettä.
Meidän ei sentähden tarvitsisi, hän toimellisesti lisää, huolehtia noista pikku-asioista, jotka jo olivat suorassa. "Oi poikaani, poika-parkaani," sanoi äitini laskien huokauksella kirjeen pois kädestänsä, "hän on aina yhtä rikas hyvistä aikomuksista ja iloisista toiveista." Kirjetten tullessa isäni oli poissa, ja hän ei lukenut niitä, ennenkuin tänäpänä.
Olin viime yönä näkevinäni Virginian valkeisiin vaatteihin puettuna käyskentelevän keskellä vehmaita lehtikujia ja ihania puutarhoja. Hän sanoi minulle: Nautin nyt kadehdittavaa onnea. Sitten hän hymyssä suin läheni Paulia ja vei hänetkin pois mukanaan. Kun koetin pidättää poikaani, huomasin itsekin jättäväni maan ja seuraavani häntä, tuntien sydämmessäni sanomatonta suloa.
"Charles!" sanoi hän, hiljaa lähestyen; "miksi sinä katsot ?" Hän pysähtyi, ja katseli taas poikaansa tuikeammin kuin ennen, kääntyi sitten äkkiä Trudaineen. "Te katsotte poikaani, herraseni", sanoi hän, "ja minä huomaan halveksimista teidän katseessanne.
Tämä valaisi soihdulla hautaa hyvän aikaa ja sanoi lopuksi levollisesti: "Kolme poikaani. He ovat levänneet täällä jo neljästäkymmentä vuotta. He kaatuivat tällä vuorella viimeisessä taistelussa Ravennasta. Tänään on sen taistelun vuosipäivä. Riemuiten he syöksyivät keihäisiin kansansa hyväksi." Hän vaikeni. Miehet katsoivat liikutettuina eteensä.
Mikä on teidän kotonne, on myös oleva meidän kotomme, ja vanhoilla päivillänne hän on teitä hoitava.» Nytpä Niemen ukko sai suuret silmät, hän näki ja kuuli, kuinka innokkaasti Mikki puhui, ja aavisti, ettei Mikin sydämmessä ollut kaikki vallan entisellään. »lieneekö Kuuselan Kaisu jo poikaani miellyttänyt?
Maailma musteni Allin silmissä hänen istuessaan maassa, pää kättä ja penkkiä vasten, joka oli istuimena suuren pihlajan varjossa. Huimapää. Kaikki olivat äskeisestä keskustelusta vielä neuvottomina, kun Iikka riensi esille. »Eikö kukaan ole nähnyt minun poikaani?» kysyi hän. »Ettekö tiedä, missä Antero on?» »Antero?» virkkoivat miehet. »Niin, juuri Antero.
Sinullahan on kaksi poikaa? Huttunen. Niin on! Vouti. Herra on päättänyt ottaa niistä toisen sotamieheksi. Huttunen. Todellako? Voi, voi minun päiviäni! Mitä minä polonen vaan käyn tekemään! Mutta ettekö te voisi poikaani pelastaa? Vouti. Vaikeata se lienee! Huttunen. Minä pyydän, koettakaa! Vouti. Parastani tahdon koettaa. Kyllähän minä tiedän, että sinä olet kelpo ukko. Huttunen.
Päivän Sana
Muut Etsivät