Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025


Hiukan myöhemmin alkoi kuulua raskaita askelia ja saliin astui Petroniuksen tuttava, sadanpäämies Aper, täysissä aseissa, rautakypärä päässä. "Jalo herra," virkkoi hän, "tässä kirje Caesarilta." Petronius ojensi laiskasti valkean kätensä taulua ottamaan, vilkaisi siihen ja antoi sen sitten tyynesti Eunikelle.

Tricliniumissa seisoi neljälle hengelle katettu pöytä, sillä paitsi Vinitiusta ja Lygiaa piti Petroniuksen ja Chrysothemiksen ottaa osaa juhlaan. Vinitius oli kaikessa noudattanut Petroniuksen neuvoja. Petronius oli kieltänyt häntä itseään lähtemästä noutamaan Lygiaa ja sen sijaan kehoittanut häntä lähettämään Atacinuksen, muka Caesarin lupauksen johdosta.

"Menköön Gulo," virkkoivat muutamat äänet. "Hänen kasvonsa ovat verissä niinkuin meidänkin ja hänestä herra pitää. Hänelle ei ole niin vaarallista kuin meille." Germanilainen Gulo oli vanha orja, joka muinoin oli hoitanut Vinitiusta ja jonka Vinitius oli perinyt äidiltään, Petroniuksen sisarelta. "Kyllä minä puhun," sanoi hän, "mutta mennään kaikki, ettei herran viha lankea yksin minun päälleni."

"Sano hänelle," lausui Nero, "että minä mielelläni olisin nähnyt hänet sekä ettei hän millään muotoa laiminlyö kilpaleikkejä, joissa kristityt esiintyvät." Nämä sanat tekivät Petroniuksen levottomaksi, sillä hänestä tuntui siltä kuin ne olisivat tarkoittaneet suorastaan Lygiaa. Päästyään kantotuoliin käski hän orjien rientää vieläkin kiireemmin kuin tullessa.

"Caesar ei pidä heistä." "Ja Senecan." "Senecan neuvosta olisi seuraus, että Caesar menettelisi aivan päinvastoin." Lygian kasvoille nousi heleä puna. "Ja Vinitiuksen." "Häntä en tunne." "Hän on Petroniuksen sukulainen ja hiljan palannut Armeniasta." "Luuletko että Nero pitää hänestä?" "Kaikki pitävät Vinitiuksesta." "Luuletko että hän suostuisi ajamaan asiaasi?" "Kyllä."

Tahtoisin kuoleman hetkellä nähdä hänet ja ristin merkin, niin olisi minun helpompi kuolla. Jos siis tiedät, herra, missä hän on, niin sano minulle." Vinitius alensi ääntään ja lausui: "Hän on Petroniuksen palvelijoiden joukossa, orjaksi puettuna. En tiedä missä he istuvat, mutta palaan sirkukseen katsomaan. Katso sinä minuun, kun tulet arenalle.

Jonkun aikaa Petroniuksen mentyä, kun eivät orjien valitukset saattaneet lieventää hänen tuskaansa enempää kuin hänen kiukkuaankaan, keräsi hän ympärilleen joukon muita palvelijoita ja läksi heidän kanssaan yön selkään etsimään Lygiaa. Hän haki Esquilinuksen kaupunginosan, Suburran, Vicus Sceleratuksen ja kaikki viereiset kadut.

Huone oli täynnä valoa ja värejä, sillä seinät olivat lasketut taivaankaarenkarvaisilla marmorilevyillä, ja niitä pitkin hyppelivät auringonsäteet. Eunike nousi tuolille ja, päästyään kuvan tasalle, kiersi äkkiä käsivartensa sen kaulaan. Hän ravisti taapäin kultaisia hiuksiaan, painoi ruumiinsa valkeaa marmoria vastaan ja vei hellästi huulensa Petroniuksen kylmää suuta vastaan...

Minä nousen seisomaan ja käännän kasvoni sinnepäin, missä he ovat. Siten löydät hänet." "Kiitän sinua, herra, ja rauha olkoon kanssasi." "Olkoon sinulle Vapahtaja armollinen." "Amen." Vinitius jätti cuniculumin ja läksi amfiteatteriin. Hänen paikkansa oli Petroniuksen vieressä, keskellä muita augustianeja. "Oliko?" kysyi Petronius. "Ei ollut. Hän jäi vankilaan."

Hän käsitti vihdoin senkin mitä he eivät Petroniuksen kanssa ennen olleet käsittäneet että tämä uusi uskonto valaa sieluun jotakin, jota ei heidän maailmansa tunne, ja ettei Lygia, vaikka Vinitiusta rakastaisikin, uhraisi mitään kristityistä totuuksistaan hänen tähtensä. Lygian ilo oli aivan toista laatua kuin se, mitä Vinitius, Petronius, Caesar ja koko Rooma ajoivat takaa.

Päivän Sana

oppineidenkaan

Muut Etsivät