Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Tigellinus oli siinä suhteessa voiton puolella, että Nero hänen seurassaan kursaili aivan vähän tai ei ensinkään, mutta aina kun hän törmäsi yhteen Petroniuksen kanssa, voitti Petronius älyllään ja sukkeluudellaan hänet täydellisesti. Niin kävi nytkin.
Nyt huomasi Lygia hänen pulleat, siniset silmänsä, jotka lamppujen häikäisevässä valossa räpyttelivät. Ne olivat lasiset ja ilmeettömät kuin kuolleella. Nero kääntyi Petroniuksen puoleen ja virkkoi: "Tuoko se nyt on se panttivanki, johon Vinitius on rakastunut?" "Juuri hän," vastasi Petronius. "Mitä kansaa hän nyt olikaan?" "Lygiläinen." "Pitääkö Vinitius häntä kauniina?"
Sekaisin kuului eläimellistä meteliä, kättentaputuksia, karjuntaa, murinaa, leukojen loksahdusta, molossilaiskoirien ulvontaa ja valitusta. Caesar piti smaragdia silmiensä edessä ja katseli tarkkaan näytelmää. Petroniuksen kasvoilla kuvastui inho ja ylenkatse. Chilon oli jo aikoja sitten kannettu pois sirkuksesta. Cuniculumeista sukelsi esiin yhä uusia uhreja.
Tällaisten asianhaarojen vallitessa tietysti sukkelan, kaunopuheisen, hienostuneen ja älykkään Petroniuksen täytyi viedä voitto sivistymättömästä Tigellinuksesta, kuten kaikista muistakin augustianeista. Caesar haki hänen seuraansa, kuunteli hänen mielipiteitään, kysyi häneltä neuvoja omiin töihinsä ja osoitti häntä kohtaan suurempaa ystävyyttä kuin koskaan ennen.
Kun he saapuivat Petroniuksen talolle, ilmoitti atriumin palvelija, ettei ainoakaan kaupungin porteille lähetetyistä orjista vielä ollut tullut takaisin. »Atriensis» oli käskenyt viedä heille ruokaa ja uudestaan ilmoittaa, että heidän ruoskimisen uhalla tarkasti tuli pitää silmällä kaikkia, jotka jättivät kaupungin.
Samana hetkenä, jolloin kristityt tulivat arenalle, oli Vinitius lupauksensa mukaan noussut ja kääntänyt kasvonsa sinnepäin, missä apostoli istui Petroniuksen väen joukossa, jotta kivenhakkaaja hänet löytäisi. Sitten Vinitius istuutui paikoilleen ja katseli hirveätä näytelmää lasittunein silmin, kasvot valkeina kuin kuolleella ihmisellä.
Läsnäolijoiden rinnoissa seisahtui sydän, niin he kauhistuivat, sillä Nero ei lapsuudestaan lähtien koskaan ollut saanut kuulla sellaista arvostelua. Ainoastaan Tigellinuksen kasvot loistivat ilosta. Vinitius kalpeni, sillä hän luuli Petroniuksen, joka ei yleensä koskaan juonut liiaksi, tällä kertaa juopuneen.
Ensi kerran eläessään tuli hän ajatelleeksi, että jos hän lähtisi sinne, niin Petroniuksen puheet, sukkeluudet ja loistava esiintyminen, hänen taidokkaasti lausutut ajatuksensa ja jokaisen aatteen mukaan valitut, kuvaavat sanansa häntä väsyttäisivät. Toiselta puolen kuitenkin yksinäisyyskin jo alkoi häntä väsyttää.
Hän tuli siihen johtopäätökseen, että jos Caesar Petroniuksen kehoituksesta oli antanut ryöstää Lygian Vinitiusta varten, niin Vinitius kyllä toisi hänet heille kotiin. Vihdoin lohdutti häntä se ajatus, että jollei Lygiaa saataisi vapautetuksi, Vinitius ainakin kostaisi hänen puolestaan ja pelastaisi hänet kuoleman kautta häpeästä.
Mutta Chilonin koko menneisyys oli sitä laatua, että likempi tutustuminen sekä kaupungin että vartijoiden prefektiin olisi voinut tuottaa hänelle ikäviä ja vakavia rettelöjä sekä saattaa hänet vieläkin epäiltävämmäksi näiden virkamiesten silmissä. Karkaaminen olisi sitäpaitsi ollut omiaan vahvistamaan Petroniuksen luuloa, että Vinitius oli joutunut salaliiton uhriksi ja siten saanut surmansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät