United States or Dominican Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !


Hiljalleen asteli hän eteenpäin, tutkiskeli tuontuostakin, katselisiko joku Petroniuksen talosta hänen peräänsä, sivuutti Liviuksen portin ja kääntyi Virbiuksen mäen kulmassa Suburraan päin. "Lähdenpä tästä Sporuksen luo," puheli hän itsekseen, "ja valan Fortunalle hiukan viiniä. Vihdoinkin olen löytänyt sen, mitä kauan olen etsinyt.

"Kuinka jumalatar jaksaa?" kysyi hän. Mutta Petroniuksen käyttämä väkivalta ärsytti taasen Vinitiuksen ja hetkessä leimahti hän ilmi liekkiin. "Periköön helvetti hänet ja koko tämän talon!" huusi hän hampaitaan kiristellen. "Vaikene, onneton!" lausui Petronius, katseli levottomasti ympärilleen ja jatkoi sitten kiireesti: "Jos tahdot kuulla uutisia Lygiasta, niin tule mukaani. Ei!

Hän oli erinomaisen kaunis, hänen kasvoissaan kuvastui pelko ja toivo ja hänen silmänsä loistivat kultaisten hiusten alta niin rukoilevasti, että Petroniuksen, joka filosofina julisti rakkauden voimaa ja estetikkona antoi arvon kaikelle kauneudelle, kävi häntä sääli. "Kuka noista sitten on rakastettusi?" kysyi hän nyökäyttäen päätään orjiin päin. Mutta hänen kysymykseensä ei tullut vastausta.

Muista, että ihmiselle kyllä on suloista ikävöidä rakastettua, mutta vielä suloisempaa on tietää, että hän ikävöi..." Tässä suhteessa oli Chrysothemiksella oma mielipide, joka joissakin määrin poikkesi Petroniuksen mielipiteestä.

Koska sinun päätöksesi ovat yhtä järkähtämättömät kuin Zeuksen, niin käske päästää hänet vapaaksi vankeudesta, ja minä annan hänet sulhaselle." Petroniuksen kylmäverisyys ja tyyni itsetietoisuus saattoivat Neron hämilleen. Hän joutui aina hämilleen, kun joku puhutteli häntä sillä tavalla. "Tiedän kyllä," sanoi hän, painaen silmänsä maahan.

Kun Lygia käski häntä menemään levolle, palasi hän Petroniuksen luo ja käveli aamuun asti edestakaisin atriumissa. Usein tapasivat orjat hänet polvillaan, kädet korotettuina taivasta kohti tai otsa painettuna maata vasten. Hän huusi avukseen Kristusta, sillä Hän oli hänen viimeinen toivonsa. Kaikki toiveet olivat pettäneet. Yksin ihme saattoi pelastaa Lygian.

Vinitiuksen ja Chilonin olisi ainoastaan varustettava aseita mukaansa sekä otettava matkaan pari luotettavaa, väkevää miestä, joten he tarpeen vaatiessa voisivat olla suojana. Vinitius tunnusti Chilonin ehdotukset täysin oikeiksi, ja koska hänen mieleensä samassa muistui Petroniuksen neuvo, käski hän paikalla orjia kutsumaan luokseen Crotonin.

Ei kukaan siis saattanut edellyttää, että kysymyksessä olisi vakava vaara, ja Petroniuksen iloiset kasvot ja tavallinen huoleton hymy olivat omiaan tekemään kaikki epäilykset tyhjiksi. Ihana Eunike, jolle hän oli ilmoittanut haluavansa kuolla tyynesti ja jolle jokainen hänen sanansa oli tuomion sana, esiintyi aivan tyynenä.

"Ja tuntematon! lisäsi tietäjä surumielisesti." Vinitius kävi taasen kärsimättömäksi. Toivonsa elähdyttämänä olisi hän tahtonut, että Chilon paikalla olisi ryhtynyt toimeen, ja koko tämä keskustelu tuntui hänestä turhalta ajan hukalta. Häntä harmitti Petroniuksen puheet. "Koska alat etsiä?" kysyi hän, kääntyen kreikkalaisen puoleen. "Olen jo alkanut," vastasi Chilon.

"Ettekö saa päästää sisään ketään?" kysyi Vinitius. "Saamme, herra. Tuttavat saavat käydä tervehtimässä vangittuja, ja sillä lailla me koppaamme käsiimme yhä enemmän kristittyjä." "Päästä siis sisään minut!" sanoi Vinitius. Hän painoi Petroniuksen kättä ja virkkoi hänelle: "Mene puhuttelemaan Actea, niin minä tulen sinun luoksesi kuulemaan, minkä neuvon hän antaa..." "Tule," vastasi Petronius.