Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Siinä lapsi katseli, miten sääskiparvi tanssi, ja perhosia, jotka lentelivät kukasta kukkaan. Mehiläiset surisivat, ja pikku Hiljan silmät vaipuivat kiinni. Näin unen helmoissa näki hänet kenraalinna Simssi, joka muutamain ystäväinsä seurassa tuli kävelemään käytävää pitkin, ja kenraalinna huudahti: »Ah katsokaa, tuohon on pikkunen kukkakauppias nukkunut nurmikolle.
Nanna tuli iloiseksi. Mutta hän rupesi kuin jotakin muistelemaan ja kysyi vihdoin, eikö jo kesä ole ollut. Ei ole ollut. Mutta niin hänestä tuntui. Oli kuin hän olisi nähnyt jotakin kesästä tai kuullut siitä kauan sitten. Aivan kuin hän olisi nähnyt tyttöjen leikkivän Sarkkisen kartanolla ja nähnyt perhosia, kukkia ja metsiä...
Viiniä hän myös rakastaa, mutta kaikkein ennemmin armaita tyttöjen kasvoja; ja sen ohessa kukkia ja perhosia. Rakastava te olette häntä, sen voin vakuuttaa, sillä hänellä ei oikeastaan ole ainoatakaan vihamiestä; mutta emäntä hänellä on, jota hän lempii sanomattomasti ja joka sen ansaitseekin, sillä hänessä on virheitä vähä; ainoastaan kateellinen hän on ja se Mozart hupsua hiukan tuskittaa."
Kultaa, hehtokiviä, helmiä ja kaikkia, mitä niistä valmistetaan, voi yhtä viattomasti toivoa omistavansa kuin kukkia, lintuja, perhosia eli iltaruskon väreitä pilvissä. Kalliit kivet ovatkin oikeastaan vaan kivilajien kukkaisto, pimeän, sysisynkän kaivoksen kovia kukkaisia, ja mitä heiltä hajussa puuttuu, sen heidän kestäväisyys palkitsee.
Georg istui eräänä aamuna alakuloisena pöydän ääressä, miettiväinen pää kätten varassa, ja katseli pienistä akkunaruuduista avaraan mailmaan. Kaikki sykähti, kaikki eli, kaikki kukoisti. Linnut lauloivat oksilla, perhoset liitelivät kukasta kukkaan, mutta Georg ei huomannut luonnon vireää tointa; hän ei tarkastellut lintusia, perhosia, kuoriaisia, kukkasia ja niiden kukoistusta, hän ajatteli kohtaloansa ja tuijotti tyhjin silmin siniseen avaruuteen. Moni tuskallinen huokaus pääsi hänen huuliltaan, ja vähä väliä pudisti hän hyvin surullisena ja alakuloisena murheellista päätään.
Hän unohti pian surulliset ajatuksensa, jotka painoivat hänen mieltään, ja kuunteli pian mielihyvällä satakielen helkyntää ja mustarastaan huiluntapaisia ääniä; häntä huvitti nähdä keveästi liiteleviä perhosia, jotka jalokivien lailla ilmassa leijailivat, arkoja metsäkauriita, jotka tien poikki loikkivat, komeaa hirveä, joka pensaikosta yksinäistä vaeltajaa katseli.
Tyttö päästi Marokkon Keisarin hatustansa; se lensi pelkäämättä hänen ympärillänsä, ja katosi sitten kiertokasvien lehtien taakse. Lily aukaisi oven ja tuli ulos. "Olen kuullut puhuttavan filosoofista, joka kesytti ampiaisen," sanoi Kenelm, "mutta en ole milloinkaan ennen kuullut että nuori lady kesyttää perhosia." "Ei", sanoi Lily ylpeästi; "luulen olevani ensimmäinen, joka on sitä koettanut.
"Me taas menemme ulos puutarhaan Péterken kanssa", sanoi Zsuzsi täti. "Sitte revimme poikki paljon kukkia", riemasteli Péter. "Sitä et saa tehdä, sä pieni narri", torui häntä äiti. "Mutta perhosia, kovakuoriaisia, niitä saat pyytää".
Kalliimpi minulle on Kenneth lapsi, joka Avon-joen varrella pyytelee perhosia, kuin muut kymmenen poikaani, jotka mätänevät maassa taikka ovat ilman lintujen nokittavina.» »Arvattavasti», jatkoi Dalgetty, »ne kolme sievää poikaa, jotka eilen näin tämän kylän torilla päästään ripustettuina niinkuin ilmassa kuivatettavat kolja-kalat, olivat hieman sinun omaisiasi?»
"Kokoiletteko hyönteisiä?" sanoi tämä filosoofi, niin hämmästyneenä kuin hän luontonsa mukaan voi jostakin olla. "Ainoastaan perhosia," vastasi Lily; "ne eivät ole hyönteisiä, niinkuin tiedätte; ne ovat sieluja." "Te tarkoitatte sielujen vertauskuvia semmoisiksi ainakin kreikkalaiset kauniisti niitä esittelivät."
Päivän Sana
Muut Etsivät