United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä ei kuitenkaan ollut taanansa siitä, vaan meni ja laski kuononsa entisen isäntänsä polvelle. Taavetti, vähän kateillaan siitä hyvätahtoisesta mielyttelemisestä, kuin Juoseppi osoitti Pentille, sanoi nyt eräällä kärsimättömyydellä vaimollensa: "Etkö tahdo sitte ottaa poikaa pois täältä ja viedä häntä maata?" Talutettu siis äidenäideltä täytyi nyt Juosepin jättää huoneen.
Kohta seisoikin yhdessä jonossa kymmenen voivottelevaa ja sydämensä pohjasta rukoilevaa karvaista ihmisolentoa, kädet selän taakse sidottuina toisissaan kiinni. Mikko antoi nyt Pentille revolverinsa ja sanoi kovalla äänellä ja määräävästi: Jos matkalla rupeavat vastustelemaan, niin käyttäkää omaa lakianne. Tämä auttaa lopussa, jos ei vähemmästä ole apua.
Monilla houkutuksilla saatiin hän muuttamaan yksinäisestä asunnostaan. Kun sitten pitäjän entinen rovasti Herkepæus matkalla ollessaan yöpyi Sormulaan, pyysi Tuomas hänen puhuttelemaan Penttiä. Rovasti teki parastaan selittäen Pentille, että Jumala kääntää kaikki asiat vihdoin meidän parhaaksemme. Lieneekö Pentti kuunnellut rovastin puhetta vai seurannut omia ajatuksiaan.
"Minä en jaksa, olen niin woimaton, auta sinä minua", pyysi Inka ja ojensi kätensä Pentille. Pentti otti ilolla wastaan pienen, tarjotun kätösen ja auttoi Ingan ylös. Oi kuinka mielellään hän olisi painanut käden huulilleen tahi sydämelleen, mutta hän ei uskaltanut, sillä hän tunsi, kuinka iso wäli hänet ja Ingan erotti.
Kappaleen ylempänä Pällinkorwan jyrkkää putousta silmäili Pentti rannan jyrkälle kalliotörmälle. Siellä seisoi mies, joka wiittoi ja huusi jotain, mutta kosken kowan pauhun tähden ei Pentti kuullut hänen sanojansa. Mies oli törmältä tuntenut Pentin ja oiwaltanut wihollisten ajawan häntä takaa. Hän esitteli Pentille jotain pelastuksen keinoa, mutta se jäi kuulematta: Pentti silmäsi taaksensa.
Mutta perille pääsemisen toivo elähytti häntä, ja hän hoiperteli eteenpäin ponnistaen viimeiset voimansa. Kunhan saisin lapset ihmisten asuntomaille, ennenkuin kuolen, sanoi hän kerran Pentille. Vihdoin eräänä lauantai-iltana seisoivat matkalaiset sysimiesten pirtin edessä. Laulun sävel kajahti heitä vastaan.
Waikka niinkin, oli Pentille jykeän rautakellon kolisewa ja epäsointuinen ääni sangen tuttu ja mieluinen; olipa niinkuin hän ei olisi koskaan tahtonut sen parempaa soitantoa kuulla, sillä se oli Rönkkölän lehmän kello. Se ilmiö herätti Pentissä entisen kaihon kahta kowemmaksi. Inka kenties oli, kuten usein ennenkin, lehmäkarjansa keralla.
"Kiitos Jumalan!" lausui Wilppu ja käski kaikki huoneeseen. Sinne tultua sai Inka ruweta kertomaan, kuinka kaikki oli käynyt. Hän teki sen semmoisella tunnokkaisuudella, että kaikkien kuulijain, jopa Wilpunkin silmät oliwat wesissä, ja ne isän kyyneleet oliwat Ingalle ja Pentille mieluinen tulewaisuuden enne.
"Puhu sinä!" sanoi Taavetti Pentille, vetäytyvä takapuolelle. "Minä ajattelen," alkoi Pentti, pyyhkäisevä vielä kerran paljasta päälakeansa, ikään kuin olisi vielä yksi lakki kohteliaisuuden tähden ollut pois otettava "minä ajattelen, jaa, minä tahtoisin sanoa, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että kunnian herr kirkkoherra antaa minun Uotini ja Martinan toinen toisellensa."
Sitä ... sitä se tekee syntinen elämä... Sodoma ja Gomorra hukkuu ja myllyt miehiltä menevät! Mennyt ... mennyt on kohta mieheltä mylly... Pääsevätkin sitten tämänkin kylän tytöt rauhaan. Niin jotta ei sille kunnon isä ja hyvä kristitty tyttöään antaisi... Tälle Pentille. Ei... Ei antaisi isä lastansa hänelle. No ei... Ei.