Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Koskea kun lähestytään niin, että pauhina kuullaan ja aaltojen hyrske nähdään, käskee perässä pitkä mela kädessä seisova perämies soutajata ottamaan aironsa venheesen. Sitte hän sanoo: "rukoilkaat Jumalaa!" ja kaikki miehet liittyvät kajuutissa olevaan pyhän kuvaan päin, kumarrellen ja ristiä tehden. Viimeksi perämies lujalla äänellä lukee lyhyen rukouksen.
Vaikka myrsky ei enään erittäin haitannut ystäviämme, ei kumminkaan mitä heidän ruumiilliseen oloonsa koski, tunkeusi kuitenkin sen kauhea pauhina heidän korviinsa. Aikalomasta kuului myöskin hirmuinen jyry, joka tuntui järisyttävän maan sisimpiä perustuksia.
Miehet näyttivät olevan hienossa hiivassa, ja kun kosken pauhina sekaantui heidän puheeseensa, en saanut täyttä selkoa kaikesta, mitä he sanoivat. Kyttyräisen ja Ison-Iivanan puhe kuului parhaiten.
Minä huomasin Alanin uskovan ainakin puolittain todeksi tuon tarinan, sillä kun joen pauhina kiihtyi tavallista vihaisemmaksi, näin hänen ihmeekseni vaikka minun tietenkin piti yhä olla vihainen hänelle katolilaisten tapaan ristivän silmiänsä. Koko tänä kamalana aikana ei meidän välillämme ollut merkkiäkään ystävyydestä, tuskinpa sanaa toisillemme lausuimme.
Alroy astahti nääntyvältä ratsultansa ja, hypähtäen viimeisen vihollisen mustan ratsun selkään, hyökkäsi taas taajimpaan taisteloon. Yön varjot laskeusivat maahan, pauhina vaikeni vaikenemistaan, vainomus taukosi. Muutamat onnettomat Mahomettilaiset, jotka olivat nousneet satulastansa ja lähteneet piiloon raunioihin, löydettiin sattumalta, vedettiin esiin ja surmattiin.
Ja sitte tuli vieritteli koko luonto hänen eteensä ja tarjoutui hänelle paljaina sävelinä siinä oli metsä ja joen pauhina, siinä vuohi ja varsa, siinä vuohenkukka ja lillukka, ja ylimpänä koskessa istui koskenhaltija itse, ja aurinko paistoi vielä sen kultaiseen kruunuun ja valkeaan partaan; ja ylhäällä vuorenharjalla tuli Kari kävellen, ei harmaapäänä ja työstä surkastuneena niinkuin nyt, ei, vaan nuorena ja loistavana, ja ikäänkuin kukkia kohosi siitä, mihin hän astui jalallansa, ja kirkonkelloja soi mihin hän meni, ja Torger ei enään maannut vuoressa, ei, hän makasi myllyn vieressä, keskellä Jumalan loistavaa päivänpaistetta, ja kaikki elävät tulivat kiittelemään häntä, joka oli esitellyt niitä lauluissa.
Ja hän käskee sen myös äänellä, joka ei koskaan ilmene sanoissa, joka herättää suurempaa kunnioitusta kuin ukkosen jylinä muinoin Sinain vuorelta tahi hirmumyrskyn pauhina, sillä eikö sinulle puhu samaa myös rajattomien ijäisyyksien, kointähden tuolla puolen olevien maailmojen *vaikeneminen*? Vielä syntymättä olevat vuosisadat, ikivanhat haudat tomuksi rauenneine ruumiineen, niin, ammoin sitten kuivaneet kyyneleet, jotka kostuttivat näitä hautoja eivätkö ne kaikki puhu sinulle, mitä ei yksikään korva vielä ole kuullut?
»Hirtäppäs!» uhitteli Jussi, jota Kaisan sormipuhe ja silmän iskut yhä vain rohkaisivat ja yllyttivät. Porkin kasvot pöhöttivät veripunaisina. Täyttä kurkkuaan huusi hän: »Te olette varastaneet Partasen hevosen keskellä päivää... Te olette suuria rosvoja...» »Mutta se vain on turkasen pitkä vale!» jyrähti silloin Partasen tuuheasta parrasta, kuin ukkosen pauhina.
Ei mitään Antti, kun sieltä vain palajat yhtä puhtaana ja vilpittömänä, kuin sinne menetkin. Ha ha ha! jo tottakin näet aaveita. Onnellista matkaa, Antti! Jumalan haltuun, Elsa! Mikä ryske ja jyske, mikä huuto ja pauhina, mikä kärryjen rätinä ja armoton ajaminen maantiellä? Etkö tiedä?
Hartioilla heilui hänellä vaahtinen vaippa ja rinnalla riippui pitkä ruohoinen parta. Kummastellen katseli Heikki tätä ukkoa. »Kuka sinä olet?» kysyi hän viimein. »Olen Ahti, aaltojen kuningas, satahaudan hallitsija», vastasi ukko ja hänen äänensä kaikui jalosti kuin kosken kuohu tai meren pauhina kovalla tuulella.
Päivän Sana
Muut Etsivät