United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Riemu oli pian ylinnä vierasten seassa; sillä olut suurissa hopea-jalkaisissa sarvissa kulki ahkerasti kädestä käteen ja väkevää kryydittyä saksan-viinaa hopeisessa maljassa oli jokaiselle tarjona, jos oluehen ruvettiin kyllästymään. Vähin erin vaikeni riemu vaikenemistaan.
Caesar alentui päivä päivältä näyttelemään yhä alhaisempaa ilveilijää, kulharia ja vaununohjaajaa, hän upposi yhä sairaalloisempaan, likaisempaan ja karkeampaan irstaisuuteen. Niin ollen hienostunut »arbiter elegantiae» tietysti kävi hänelle vain taakaksi. Kun Petronius vaikeni, piti Nero hänen vaikenemistaan pilkkana, ja kun hän kehui, selitti Nero hänen kiitoksensakin ivaksi.
Mutta tämän tapauksen jälkeen vaikeni puhe vaikenemistaan, ja kun kuukausi oli kulunut, ei ollut mitään Lukne-talosta puhuttavaa, paitsi mitä jokainen tiesi: että Lauri Karhu kävi tuomiolle Jumalan kanssa tästä kauhistavaisesta kuolemankohtauksesta, niinkuin edellisestäkin.
Alroy astahti nääntyvältä ratsultansa ja, hypähtäen viimeisen vihollisen mustan ratsun selkään, hyökkäsi taas taajimpaan taisteloon. Yön varjot laskeusivat maahan, pauhina vaikeni vaikenemistaan, vainomus taukosi. Muutamat onnettomat Mahomettilaiset, jotka olivat nousneet satulastansa ja lähteneet piiloon raunioihin, löydettiin sattumalta, vedettiin esiin ja surmattiin.
Lygia oli käynyt niin voimattomaksi, että hän hervottomana kuin kuollut makasi Ursuksen käsissä. Vasta kun puhdas, viileä aamuilma tulvi häntä vastaan, avasi hän silmänsä. Aamu valkeni vaikenemistaan. He astelivat pylväikön läpi ja tulivat pääportille, mutta eivät poikenneet pihaan, vaan palatsin puutarhaan, jossa aamurusko jo punaili sypressien ja pinjojen latvoja. Tämä osa palatsia oli tyhjänä, meluava soitto ja juhlivien huudot etenivät etenemistään. Lygiasta tuntui siltä kuin hänet olisi riistetty helvetistä ja tuotu jumalaisen päivän valkeuteen. Olihan maailmassa sentään vielä jotakin muutakin kuin tuo iljettävä triclinium: oli taivas, aamurusko, oli valoa ja hiljaisuutta.
Heitä vastaan olisin suonut olleeni taistelemassa viimeiseen hengen vetooni asti, sillä "sorea on sotainen tauti," mutta sitä kunniata minun osakseni ei tullut... Siunatkoon Jumala maatamme ja sen kansaa! Hän siunatkoon minuakin ja armahtakoon meitä!" Näitä sanoessaan Matin kyyneleet tulivat tulvillensa ja hän vaikeni vaikenemistaan, kunnes kuoli.
Sen juurelle tahtoi hän päästä lepäämään. Sanokaa majurille jos hän vielä tänne tulee ja muistaa minua ne terveiseni, että ilolla menen ijankaikkisen rauhan majoihin... Sinne missä ylhäiset ja alhaiset ovat yhdenarvoisia. Ah, siellä on autuasta yhtyä ystävien ja armaiten kanssa, virkkoi hän viimeiseksi sanoikseen ja vaikeni ... vaikeni vaikenemistaan kunnes kuolon hetki löi.