Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
"Tule suutelemaan minua, pikku ystäväni!" Rouva Angelin ei tuntenut suloisempaa palkintoa kuin suutelot köyhäin kotien lapsilta, joille hän tullessaan toi aina vähän iloa. Ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä, kun pienokainen heittäytyi hänen kaulaansa, ja lapsen äidille sanoi hän: "
Joku toinen olisi Sirrin sijassa ollut ylpeä ja vaatinut palkintoa, mutta Sirri oli aina vielä suruissaan kynämamselin kuolemasta eikä sanonut niin mitään. Vasta sitten kuin maisteri toistamiseen oli häntä taputtanut päähän ja silittänyt, vasta sitten kävi se iloiseksi, ja Bertha antoi sille omasta kädestään tortun. Sen koommin sai Sirri Berthalta torttuja jok'ainoa päivä.
Tuona päivänä hän neljän kumppanuksensa seuraamana uskalsi lähteä takaisin Tristanin jälessä. Hän löysi tapetun hirviön, kuolleen hevosen ja murskatun haarniskan ja oli varma siitä, että voittajakin virui jossakin kuolleena. Hän leikkasi irti hirviön pään, vei sen kuninkaalle ja vaati häneltä sitä kaunista palkintoa, mikä oli luvattu.
Nämät haltiat, toivomme ja uskomme jälkeen, eivät ole kotonaan kadotettuja, vaan ovat yhä koettelemuksen tiellä ja voivat vielä saada rangaistusta taikka palkintoa. Vaan jättäkäämme nämät molloille ja imameille.
Ette voi minulle mitään palkintoa antaa, joka olisi kunniani arvoinen. Hyvästi! Ette saata minua väärin ymmärtää. Olette naisena kysynyt minulta; minä olen vastannut teille sotilaana, ja jokainen leirimme sotilas on vastaava teille samoin kuin minä.
Hänen tarkat silmänsä keksivät kreivi Bertelsköldin vilkkaassa keskustelussa neiti Palmstjernan kanssa, joka oli samannimisen valtioneuvoksen, erään hattujen johtajan, tytär. Kuningatar käsketti hänet hetken kuluttua luoksensa. Olette onnistunut mainiosti, kreiviseni, sanoi hän. Kaikki laitoksenne ovat niin kauniit, että teillä on oikeus vaatia niistä jotakin palkintoa.
Sillä välin kuin mummo ja Elsa hautaa kaunistivat, oli haudankaivajakin saanut työnsä valmiiksi. Hän seisoi lapio kädessä käytävällä ja näytti odottavan. Mummo kuiskasi Elsan korvaan: "Nyt se odottaa palkintoa turpeista ja työkaluista." "Niin, mutta kun minä sen vähän mikä mulla rahaa onkin, unehutin sinne vaatearkkuun", vastasi Elsa.
"No annahan jo olla, ukko, kyllä on jo tarpeeksi", virkkoi hän; "saat mennä ottamaan palkintoa". Feodor Miheitsh pani samassa viulun takaisin akkunalle, kumarsi ensin minulle, vieraalle, sitten vanhalle rouvalle, sitten Radilov'ille ja läksi ulos. "Hovinherra se oli aikoinaan isänsä", jatkoi uusi tuttavani; "ja rikas mies olikin, mutta köyhtyi; nyt elelee täällä minun luonani.
Ja tarpeelliset ne konstit ovatkin. Kaksi on minun parastani. Minä lupailen kaikellaista palkintoa. Olen poiminut taskuuni metallikappaleita ja hionut niitä ahkerasti karkeita housujani vasten. Ne kiiltävät ja viettelevät saattajieni sydämmet. »Katsoppa tätä! Tämän saat kun päästään perille! Tule, tule!» Mutta jolleivät lupaukset auta, tekeydyn minä äreäksi, uhkailen ja kähisen.
Mies on olevinaan hevosmies, vaikka ei hänen opettamillaan hevosilla ole yhtään ensimmäistä palkintoa vielä saatu; eikä ole itse ohjaksissa ollessaan jaksanut edes toistakaan irti ottaa. Pekka siihen sijaan oli ajanut ensimmäiset palkinnot jo kolmella opettamallaan oriilla: pappilan "Tuimalla", Sadeniemen "Hurjalla" ja Kiprun "Piijulla."
Päivän Sana
Muut Etsivät