Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Hän kääntyi ja meni omaan huoneesensa. Teloittaja seurasi häntä jykevin askelin. Paashi Leubelfingin olivat tiheässä seisovat herrat työntäneet erääsen ikkunankomeroon, jonka edessä riippuivat paksut villaverhot suurine tupsuineen. Koko tapaus oli häntä huvittanut nauruun asti.
Kapteenin rouva, jota hän itse Mollyksi nimitti, oli noin 36 ikävuoden vaiheella, vielä sangen viehättävän ja ikäänsä nähden nuoren näköinen, keskinkertainen pituudeltaan, solakkavartaloinen ja mustasilmäinen; paksut mustat hiuksensa oli hän sykyräksi päälaelleen koonnut. Hänen kasvonsa näyttivät lempeiltä ja aina hymyilevän.
Mutta nyt, kun hän jo on viisitoistavuotias... HANNU-MESTARI. No, nyt kun hän jo on viisitoistavuotias? Ei kukaan enää jaksa häntä kuulla. Jokainen työntää puuvillaa korviinsa ja kaikki käyvät paksut liinat pään ympäri käärittyinä, aivan kuin hammastaudissa. Ja sitte eivät he myöskään voi kuulla mitä toiset sanovat. HANNU-MESTARI. Ja sitte?
Kun hän suuren puukkonsa kanssa hypähteli lattialla, notkahtelivat paksut lattianiskat ja tuon ihmisen olisi saattanut luulla jaksavan ruhjoa allensa puolen kylää. Mutta Karhun Esa, hän, joka oli pieni ja laihankalpea mies, hän lensi ympäri tuvan melkein kuin raivotautinen kissa, riipoi puukollaan rikki sängyn esiripun, vaatteet seinillä, ja liikkui kuin orava.
Neiti oli kyllä kaunis, tai ainakin hyvin maukkaasti puettu, mutta hänellä oli Henrikin mielestä aivan liian paksut huulet. Juu, juu, sanoi Henrik katsellen valokuvaa. Mitäs sanot? No mitäs muuta kuin onnea vaan! Milloin sinä häneen tutustuit? Oikein hävettää vastata, ainoastaan pari kuukautta sitten. Sinä rakastuit paikalla? Ihan paikalla näin että siinä se on minun. Mitäs kummaa siinä on!
Kerran kun kesäksi lähti, Taittui talvelta purimet, Pakkaselta paksut niskat. Itse ilmakin ihastui, Lämmin läikkyi taivahasta, Aurinko varisti paistoi; Lumet lähti, maat sulivat, Virrat aukesi äkisti. Eipä viikon viipynynnä, Tuskin viipyi viikkokautta, Metsä kun puki pukunsa, Veti verkavaattehensa, Silkkimanttelin sivalsi. Niitty oli neito nuori Kaunistettu kukkasilla.
Yöllä tähdetkin väliin tuikkivat pilvien välitse, vaikka mustat, paksut pilvet vielä ajelehtivat taivaalla. Aamupuolella yötä vasta minä nukuin ja silloin oli jo myrsky lakannut, vaikka meri vielä kuohui yhtä hurjasti kuin päivälläkin.
Vaikka kasvojen piirteet olivat syväryppyiset, posket laihat, silmät kuopillaan, ilmaisi kuitenkin miehen katse veitikkamaisuutta ja leikillisyyttä, joka soveltui nuoren retkeilijän omaan mielenlaatuun. Mutta näissä samoissa syväkuoppaisissa silmissä, joita paksut, mustat kulmakarvat varjostivat, oli myös jotakin käskevää ja tylyä.
"Minulla ei usein ole sellaisia helmiä kuin tämä. Hän on äskettäin tullut, muutenhan hän jo olisi viety täältä. Hänestä voin mennä takuuseen kuin itsestäni, sillä minä olen jo ennen hankkinut hänelle paikan." Hän oli noin kuudenkolmatta vuotias tyttö, tummaverinen, keskikokoinen, jotenkin karkeatekoinen ja hänellä oli paksut, yksinkertaiset kasvot ja ulkoneva alaleuka.
Haistelkaa vaan niitä ... no ei ... ei suudelmaa ... sitä varten minä en näyttänyt niitä teille. Missä sotajoukossa te palvelette?" "Minä palvelen laivastossa, yhdeksännessätoista Mustanmeren-komppaniassa". "Ah, te olette meri-upseeri!... Onko teillä iso palkka?" "Ei, ei erittäin". "Te olette varmaan hyvin urhoollinen; minä näen sen teidän silmistänne. Mitkä paksut kulmakarvat teillä on!
Päivän Sana
Muut Etsivät