United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Viimein huusi Fredrika: "Mutta Paavon pitää kertoman meille, kuinka hän kohtasi isän. Emmekö saa kuulla sitä, hyvä äiti?" "Käykäämme sisään kaikki", sanoi äiti. "Paavo tarvitsee vähän virkistystä. Me emme voi häntä kyllin kiittää. Hän on uskaltanut mennä hengen vaaraan edestämme". Paavo silmäili pikaisesti Amaliaa, mutta tämä ei katsonut ylös.
Paavo oli kuitenkin valinnut turvallisen paikan, jossa ei yhtään vihollista ollut. Kurussa, kappaleen matkaa siitä poltetusta maatalosta, jossa majuri Gek'in perhe oli asunut, oli Paavon oma talo. Kun vene, jossa pakolaiset olivat, oli ehtinyt erään niemen sivutse, laski se rantaan muutamien suurten leppäpuiden suojassa.
Se oli loppu korean Paavon, jolla ei suinkaan ollut huono pää, ei totisesti, vaan olipa hän viisaimpia, vikkelimpiä nuoria miehiä, mutta nurjana, nurjana oli vieras-äiti tyrkännyt kirjan hänen kouraansa alusta alkain, ja siitäpä lukupäivä hänelle tuli kauhistuksen päiväksi. Ja onkos tämä laitaa!
Hilja katseli paperia, muutama kyynele vierähti siihen, ja hän sanoi itseksensä: »Paavo! Paavon antamat ovat nämä muistot.» Hän riensi vanhan tätinsä kamariin lahjojansa näyttämään. Täti katseli niitä lausuen: »Sinä olet saanut hyvän lahjan, sillä se ei ole katoavainen; hyvällä kirjalla ja hyvällä neuvolla on aina arvonsa.»
Fredrika tarttui tavallisuuden mukaan Paavon käteen ja molemmat vanhemmat tytöt taluttivat äitiä. Sillalla kohtasi heitä pastori Cygneus. Hän oli sill'aikaa käynyt rovastin luona kaupungissa. Nyt yhtyi hän pakenevain naisten seuraan ja rehellinen Paavo otti hänet vastaan sydämellisellä kädenpudistuksella.
Kuullessaan Paavon terveiset Pekka ymmärsi, ettei siinä ollut leikin sijaa, joten hän sanoi tulevansa. "No, minä menen sitten edeltäpäin kotiin, sillä arvaan, että sinun täytyy vähän varustautua sillä aikaa kuin Kaarina lepää. Ota sinä veneesi ja laske alas koskia; kyllä minä sen sitten taas kiskon sinulle ylös." "Kiitos lupauksestasi! Tytön vuoksi minä teen niin. Tule veneeseen, Kaarina!"
Paavon tultua rantaan, rupesi naisväki kyselemään kirjettä. Mutta hän ei ollut heitä kuulevinaan, vaan otti airot sisään veneesen ja valitsi sauvoin kädessä paraimman valkaman.
Amalia totteli ja se oli hänelle huvitukseksi surussansa, kun näki Paavon ystävällistä huolenpitoa ja hoitoa hänestä. Hän luotti häneen täydellisesti ja vaellus Paavon seurassa ja suojeluksen alaisena olisi ehkä tuntunut hupaiseltakin, ell'ei hänen äitinsä ja sisarensa kohtalo olisi häntä huolettanut. Erittäin murehti hän siitä, että he luulisivat häntä kuolleeksi.
Ei sitä yksin selviä, vaikka koettaa sanaakin seurata.» »Kyllä kai minusta nyt tuntuu siltä, kuin osaisi ja jaksaisi taas kuinka kauan tahansa.» »Elähän vain herkeä huolettomuuteen.» »Eihän toki.» »Jo se oli paikallaan se Paavon sana niin oli kuin olisi ihan minulle puhunut.» Joku kolmas taas aloitti virren, ja sen loputtua he lähtivät.
"Katsoppas vain!" huudahti Matti. "Totta tosiaan, rautiot ovat tuolla!" Petterin silmät suurenivat. Ne olivat todellakin veli Paavon rautiot, jotka häntä olivat aina niin pahasti harmittaneet. Synnillinen halu saada ne heräsi hänessä ja hintaa kysyttiin.