Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Mut kurjaa, sen minä tiedän vaan, on reistata maailmassa, kun laina jo huomenna lankeaa ja tyhjä on miehen kassa. Muinaisuuden mustan yössä, Pohjolan ajan alussa, aaltosi ulappa aava yli suuren Suomenmaan. Suolaisten sumujen vyössä vyöryi synkät aallot vaan sylitellen, sylkytellen, halki aikojen halaten jäitä hyisten huippuvuorten, päitä lauttojen lumisten.
»Niin juuri, älkää pahaksi panko, kuninkaallinen majesteetti», sanoi Le Balafré, joka seurasi heti kuninkaan perästä. »Väen paljoudella niityt niitetään harva mies kestää taistelussa useampaa kuin kahta vastaan kerrallaan. Enpä itsekään juuri huolisi saada kolmea kerrallaan kimppuuni, paitsi virantoimituksessani, jolloin ei ole asia pysähtyä päitä laskemaan.»
Pientä kadun risteykseen muodostunutta aukeaa paikkaa valaisivat vain heikot tulet kulmassa olevasta ravintolasta, jonka tiskin ääressä hääri päitä, käsiä ja ilmaan kohoavia täysiä ja tyhjennetyitä ryyppylaseja. Ovi kokouspaikkaan, rautainen ristikkoportti, oli vielä suljettuna. Katukäytävällä odotti jo pitkä jono, pitäen epämääräistä murinata.
Marianne seisoi nyt siinä ainoastaan paita päällä ihastuttavan kauniit jalat lattialla, ja hän teki paljailla käsivarsillaan suloisen kutsuvan liikkeen katsellen samalla kummastuneena miestään, kuullessaan hänen puhuvan sillä tavalla, mutta naurahti samalla luottavasti. "Mikä sinua tänä iltana vaivaa, ystäväni?
Hän tuli heille vastaan keskisaliin, pää paljastettuna, lakki kädessä, ja lausui nämät tervetuliaiset: "Ohoh hyvä herra pormestari, ja te Simo Hanskuri, meidän kauniin kaupungin vanhimpia molemmat ja te, hyvä-oppinen apteekkari ja sinä, uljas seppä ja meidän miekkamiehemme lakintekijä myös, joka rikkoo enemmän päitä kuin mitä hän lakeillansa peittää mikä minulle saattaa sen ilon, että näin aikaiseen saan nähdä täällä niin monta ystävistäni?
Sairaan kaswot ja kädet pestään joka päiwä ja hiotessa annetaan hänelle puhdas, lämmin paita, ihon esinnä hiestä lämpimällä willaisella waatteella kuiwaksi pyhittyä ja kewiästi hierrettyä. Paitaa muutettaissa sairasta ei pidä hiessä ollen istutettaman; muina aikoina hänelle ei ole kielletty istua, min woipi.
Kangas punoitti kukkivassa syyspuvussaan, auringon säteet välähtelivät lukemattomilla hämähäkinverkoilla, jotka silkkiharsona kietoivat kanervain päitä; lintuset nostivat ääntään, joka syksymmällä kuuluu surullisemmalta kuin muulloin, juuri sentähden, että sillä silloin on ikäänkuin alakuloinen ilonväre, joka tekee valitussäveleen niin sanomattomattoman liikuttavaksi.
Ei mitään minusta liene; Tekisinkö piikkopaian, Eli paian kostopaian? Ei oo hyvä piikkopaita, Eikä paita kostopaita; Sepä hierovi hipiitä, Kaivelevi kainaloita, Kutkuttaa kuvetlihoja.
Se oli uusi Lukne-talo, jolle kurkihirsi tänään pantiin. Kuului vilkkaita ääniä, jotka huusivat toinen toisilleen korkeilta paikoilta. Kirveen hakkaamista kuului ja hirren päitä putosi alas ja vieri pitkin maata, naurua kaikui väliin ja koiran haukunta sekaantui yleiseen iloon.
Hän tunsi että hän ei uskaltanut nukkua että hän tuskin uskalsi ajatella. Ainoa, minkä hän voi tehdä, oli panna kuiva paita päällensä, lisätä puita uuniin, kääriä täkki ympärillensä ja istua koko yön tulen ääressä nojatuolissa. Minun veljeni ei ollut kuitenkaan kauan näin istunut, ennenkuin hänelle tuli lämmin ja hetken kuluttua hän nukkui.
Päivän Sana
Muut Etsivät