United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
HERRA ORELL. Hiljaa, hiljaa. Henget suuttuvat, kun te puhelette niin paljon. ROUVA TALLQVIST. No nyt! Katsokaa, katsokaa ooh! NEITI T
Tohtorin suuri, pörhöinen pää työntyi ovesta sisään: Lindström ja Orell tulevat tänne hetkisen päästä, pidäppä huolta, että saamme siksi lämmintä vettä. Ovi sulkeusi jälleen raskaasti. Nuoren rouvan kasvojenilme pysyi ennallaan; hän meni keittiöön ja teki tulen savuttuneeseen pesään, asettaen totiveden kiehumaan.
HERRA ORELL. Henget sen vaativat.
Reippaasti nosti hän pannun tulelta, täytti posliinikannun vedellä ja meni sitte viereiseen huoneeseen totitarjotinta järjestämään. Se oli tuttua työtä, noiden kolmen kuukauden ajalla oli hän lukemattomat kerrat tehnyt samat temput. Pitäjän nimismies Anton Lindström ja apteekkari Orell, jotka asuivat samassa kylässä, olivat tohtorilassa melkein jokapäiväisvieraita.
Ja se onnistuikin hänelle, sillä pian oli Liisa tarttunut uudelleen neyleeseensä ja ainoastaan punaiset pilkat poskilla todistivat, että sisällä vielä aaltoili. Neiti Orell johti taitavasti keskustelun muihin asioihin, mutta hän oli kuitenkin hyvin levoton siitä, mitä äskeinen tapaus mahdollisesti vaikutti Liisan vastaiseen terveydentilaan.
HERRA ORELL. Rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären sille sulhaselle, jonka te meille esitätte. Me siis odotamme teidän toimenpiteitänne. ROUVA RAMSTEDT. Siihen ei suuria toimenpiteitä tarvita, jos sulhanen on, niin kuin luulen, herra Orell itse. LEHTORI VIRTALA. Niin, kuinkahan ne aikovat häntä meille esitellä? Soma nähdä. ROUVA TALLQVIST. St, st!
Mutta kun täällä ei kukaan osaa sitä konstia. LIISA. Kissa kaikkiakin! Sievään ylös, Helmi neiti! Rouva kutsui. HELMI. Mitä sinne? RIIKKA. No, siihen henkipeliin. Joutukaa nyt, siellä teitä odottavat. HELMI. Ketkä? RIIKKA. Rouva Ramstedt, neiti Törne ja herra Orell LIISA. Käske heitä menemään hiiteen. RIIKKA. Taivas varjele, minäkö uskaltaisin! Tulkaa nyt vaan heti, ei teidän auta kieltäytyä.
Liisa pudisti päätään: Naapurimme, neiti Orell, lainasi minulle toisinaan käsiinsä saatavia kirjoja, matkakuvauksia, vanhoja runovihkoja, en tiedä kenen kirjoittamia, sillä nimilehdet olivat poisrepiytyneet; joukossa oli vielä muutamia yleistiedollisia teoksia, Setä Tuomon tupa sekä joitakuita muitakin, joiden nimiä en tässä kiireessä muista. Mutta miksi kysyt tätä kaikkea?
Onhan täällä vähän paha siivo, niinkuin tuvassa tavallisesti on, mutta ROUVA RAMSTEDT. Se ei ollenkaan tee mitään. Jäädään vaan tänne, koska henget kerran niin tahtoivat. HERRA ORELL. Rouva Tallqvist, saanko asettaa verhot tuonne leipävartaasen? ROUVA TALLQVIST. Vallan kernaasti. HELMI. Hyvä täti täällä on varmaan häkääkin. ROUVA RAMSTEDT. Täällä häkää? Minä siinä suhteessa olen hyvin tarkka.
Ei, hän ei ollut kuullut mitään. Ja eihän hän juuri mitään saanut kuullakaan, sillä tohtorilla ei ollut tapana kertoa uutisia eikä hänkään taasen niitä koskaan uudellut. Muutamia päiviä myöhemmin tuli tuo vieras Liisaa tervehtimään, se oli ensi kertaa kun joku nainen kävi häntä katsomassa. Neiti Orell ei ollut enää mikään nuori, hän oli pieni, hyväluontoinen, vaaleahiuksinen, sinisilmäinen nainen.