Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Toimita Veikkonen seuraava kirjaus pian Castrénille. Häneltä tarvitsisin vastauksen tämän talonpojan myötä. Mikon päivän suntaina 30/9 49. Castrénille. Jalo Veljyeni! Elä paheksi, että näin heittämättä anelen Sinulta tietoja, ehkä kyllä arvaan, että kallis aikasi on omiin töihisikin tarpeempi, mutta toivon kuitenkin, ettei minunkaan vaatimani tiedot ole Sinusta muuta kuin hyvin mieluisia.
Mutta molemmat he tunsivat varmasti sydämessään, että vaikka niinkin tapahtuisi, ei aikaa pitkältä kuluisi, ennenkuin toinen jo seuraisi toista hautaan... Siihen kertomus päättyi. Jännityksellä olivat toverit sitä kuunnelleet, nyt he hiljaa, vaieten astuivat eteenpäin, itsekukin omiin mietteihinsä vaipuneena.
Paroni syleili tytärtään ja meni sitten omiin huoneisiinsa. Silloin Jeanne kaikkea nyt näkemäänsä kaihoten rupesi levolle. Hänen katseensa silmäili viimeisen kerran huoneen eri esineitä; sitten sammutti hän kynttilän. Mutta päittäin seinää vasten olevan vuoteen vasemmalla puolen oli ikkuna, josta tulvaili sisään kuunvalo, levittäytyen kirkkaaksi valoläikäksi lattialle.
Mutta siitä johtuu helposti, että muutkin kuin pyhimykset ajatellaan ikäänkuin »elävän» kuolemansa jälkeen. Rakas sukulainen, uskollinen ystävä muuttuu häntä kaipaavan suojelushengeksi. Tämä käsitys kuolemasta esiintyy jo vanhoilla roomalaisilla. He eivät näy pelänneen aaveita, sillä he sijoittivat kuolleittensa tuhkat aivan keskelleen, useinpa omiin huoneisiinsa.
Tuntui siltä, kuin tätä kuvaa katsellessani olisi paljastunut osa oman sieluni salaisuuksia, ja ainoastaan suurella tahdon ponnistuksella, jonka pelko liiallisesta syventymisestä omiin mielikuvituksiin aiheutti, kykenin siitä irtaantumaan. Kun taasen käännyin, seisoi keskellä kirkasta valoa, joka etumaisen kirkonpenkin luona olevasta ikkunasta tulvi sisään, ruusua kantava nainen.
Sitten Theklamme, kuinka levoton minä olin hänen puolestaan yhteen aikaan! kuinka valmis ottamaan hänen kasvatustansa Jumalan käsistä omiin käsiini, joka, niinkuin minä taitamattomuudessani arvelin, ehkä säästäisi hänen hehkuvalta, innokkaalta, rakastavalta sydämeltään monta tuskaa. Minä tahdoin kesyttää ja tasoittaa kaikki hänessä lempeillä varoituksilla ja viisailla neuvoilla.
»Niin jaksoin, mutta ei se helppoa ollut! Tiedätkö, en äidillekään tahtonut siitä aluksi kertoa. Mutta hän arvasi kyllä asian. Olin ennen kertonut hänelle paljon sinusta. Nytkään ei minulla ollut muuta kuin hyvää Tähtiniemeltä kerrottavana. Kun en teille kuitenkaan enää poikennut, ymmärsi äiti, että oma, vapaa tahtoni oli siihen syynä. Eräänä iltana se oli vähän tällä puolen uuden vuoden olimme kahden kotona, äiti ja minä. Minulla oli silloin ollut niin ikävä sinua, että oikein oli vaikea pysyä lujana. Yht'äkkiä kysyin äidiltä: »Millainen olinkaan pikku poikana?» »Sinä olit tuntehikas ja arka lapsi», vastasi hän ja katsoi minuun vähän veitikkamaisesti. »Niin, raukkamainen, tiedänhän minä sen», jatkoin siihen puoleksi tuskastuneena. »Raukkamainen lapsi, raukkamainen mies!» »Eipä niinkään», sanoi silloin äiti. »Sinulla ei ollut ruumiin voimia paljo, mutta siveellistä voimaa sitä enemmän.» »Lieneekö sitä miehessä ensinkään», sanoin kuin itsekseni ja melkein huomaamattani jatkoin omiin ajatuksiini: »hän on niin nuori» »Nuoruus on hyväksi, kunhan se tulee koetelluksi», sanoi äiti, ja minä tiesin, että hän oli asian ymmärtänyt. Sen jälkeen oli minulla vähän helpompi olla, mutta vaikeammaksi kävi taas, kun tulin Helsinkiin. Luin ahkerasti, mutta ei se hauskaa ollut. Arvelin aina itsekseni, kauanko koetuksen pitäisi kestää. Silloin kuulin Kaarlolta, että olit käynyt heikoksi ja huonoksi. Se vaikutti. Pääsiäislupa oli tulossa, ja minä päätin lähteä.
Sillä ukolla olivat siksi teräväpäisiä sanat että ne töhertämättä pystyivät ihmisen nahkaan ja halutti kuulla toisenkin kerran. Mutta tuon lystin uskoo kerralla. Tuomoinen 'kometiija' vielä nähtävänä kun heilutaan ja nyökytetään kun kellon heilari. Eläs helteessä kolmasti. Hyvä sentään... Olen niin vihainen koko hommalle, etten kohta sovi omiin riepuini".
Antti painoi sähkönappulaa ja antoi määräyksen Hannalle, joka hymyilevänä ja onnellisena kiirehti sitä täyttämään. Sitten seurasi hän lasten kutsua, jotka olivat vanhat leikkinurkkansa keksineet ja vaativat nyt isää omiin päähänpistoihinsa osaa ottamaan. Myöskin Elna ilmestyi ennen pitkää kynnykselle.
Päivän Sana
Muut Etsivät