Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. lokakuuta 2025
Siihen sijaan pistäytyi Viiliäis-Risto sisään Rovastin puheille ja Maija arveli: "mutta jos tuo Olli nyt herää, kun ei enää kuorsaakaan; niin ihanhan se minut tappaa. Eikö sittenkin liene parasta herättää Ollia ja mennä hänen kanssaan?" "Mitäs joutavia", naurahti mylläri.
Nyt mennään kuulkaas kuinka virsi soi. Se on varmaan itse kanttori ei muilla ole niin heleätä ääntä nyt mennään, hei!" Hymyyn vetääntyi Surma-Ollin suu ja hymy näytti vähitellen jähmettyvän hänen huulilleen ja jäi niille ainaiseksi. "Autuaasti se lähti autuaasti varmaan, koska suu jäi noin nauruun", nyyhki Tyynelän Maija kuollutta Ollia katsellessaan, eikä muurarikaan häntä nyt enää vastustanut.
Yhteisesti nimitettiin taloutta vieläkin "Suutariksi"; mutta Ollia ja hänen isäänsä nimitettiin "mestareiksi"; he olivat "vanha mestari" ja "nuori mestari". Ja kylläpä se nimi olikin heille oikein omistettu. En minä sitä kiellä. Mutta se Olli; se nyt oli se Olli! Kun hänen taloutensa oli nyt niin loistavalla kannalla, niin halusi hän yhä enempää. Nyt rupesi hän ajattelemaan maan-viljelystä.
Mutta ei se siitä parantunut: Olli oli korvia myöten rakastunut Liisaan ja Liisa rakasti Ollia sydämmen pohjasta. Ja rakkaus on sokea. Olli ja Liisa kuulutettiin laillisesti avioon ja vihittiin kohta. Olin minäkin häissä, ja hauskaa siellä olikin.
Anna tervehti Ollia ystävällisesti ja kehoitti kaikkia, vanhuksetkin olivat läsnä, istumaan ruualle. Olli valitti taas ja lausui: "En minä ole kelvollinen istumaan pöytään kunniallisten ihmisten kanssa, kuolemaan tuomittu raukka! Voi hyvänen aika kun päästin roiston karkuun", vaikeroi Olli vesissä silmin.
Heikki kääntyi hermostuneesti toiselle kyljelleen päästäkseen Ollia näkemästä. Mutta Olli oli huomannut Heikin inhon. Niin, niin, sinä Heikki, sanoi hän riisumatta päällystakkiaan ja pitäen käsiään syvällä sen taskuissa, mutta vaihetaanpa, Heikki, vaihetaanpa! Ota sinä minun elämäni ja anna minulle omasi!
He olivat vakuutetut vasta tulevan huudon onnellisesta päätöksestä, sillä olipa enemmistö heidän puolellansa ja he aikoivat kyllä varoa enää joutuvansa susien kynsiin. He sydämmellisesti nauroivat Ollia, joka muka täytyisi tulla takaisin, ja sepä olisi häpiä, jota ei ollut helppo pestä.
Ollia harmitti kyllä, mutta ei uskaltanut yrittää pahantekijää rankasemaan, vaikka se oli häntä pienempi. Ollilta pääsi sen sijaan haikia itku. "Voi, sinua hupsun-kenkä; voi, sinua lehmän-kenkä! Onko sinulla jänis housuissas?" pilkkasivat toiset pojat. "Ota vastaan; anna selkään sitä saakelia, äläkä itke". Eikä Olli ollutkaan kuuro.
Olli oli juuri parhaillaan aikamoisessa tappelun-nujussa "kylän kakarain" kanssa, kun äiti ilmestyi paikalle juuri, kuin "pilvistä pudonnut", ja kraappasi Ollia tukasta kiini, ja sanoi: "Kyllä minä sinut opetan! Vai olet sinä oppinut jo tappelemaankin. Mutta nyt siitä tulikin loppu!" "Niin mar!
"Paremmaksi?... Minun ei tarvitse; minulla on, Jumalan kiitos, kaikkia, mitä minä tarvitsen," keskeytti veli, joka hetkisen näytti kuunnelleen sisarensa sanoja. "Kuitenkin on se minun tahtoni," lisäsi hän, "että sinä et ajattele Ollia! Menisikö rikkaan Kjellin tytär naimisiin semmoisen pojan kanssa, jolla on vaan uudisasunto?... Ha, ha, ha, sepä olisi hauskaa nähdä!"
Päivän Sana
Muut Etsivät