Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Kuusikkoa seurasi hyötyvä, kaskesta kohonnut leppälehto, kotoinen ja herttainen, jonka sisässä kasvoi mehevä heinä ja alalaidassa kuului laitumellaan kulkevan Tyynelän karjan kelloja. Lepikko loppui jyrkästi ja ilman rajaa, ja heille aukeni aho eteen, jonka Olavi tunsi samaksi, mihin hän sunnuntai-iltana kävellessään oli joutunut.
Jumalan luoma sitä minäkin olen, vaikka olen tämän näköinen." Todella hän olikin jotenkin kamalan näköinen, hirveästi rokonarpinen, leveänaamainen ja paksuhuulinen. Kuitenkin oli hän nuorempana ollessaan vähältä joutua naimiseen Korpikylän kauneimman naisen, Tyynelän nuoren leski-Maijan, kanssa.
Ellin muistot sunnuntai-illoista vanhoissa pappiloissa eivät juuri olleet noin iloisia, niissä oli hänelle ollut yksinäisyyttä, alakuloisuutta ja ikävyyttä sekä kotona ennen että varsinkin jälkeenpäin Tyynelän painostavassa hiljaisuudessa, mutta tämä valoisa ja eloisa päivä oli pyyhkäissyt pois kaikki entisyyden muistot ja hyväntahtoisen hyväksyvästi hymyillen kysyi hän taas: Mitäs te pidätte niistä ihmisistä?
Lampelaisen kehumiset vai mitkä lienevät kuitenkin saaneet sen aikaan, että Tyynelän Maija lupasi lähteä Ollin kanssa pappilaan kuulutuskirjan teettoon, vaikka hänellä olikin oma mökki Lampelan haassa. Sen aviohomman vuoksi otti Olli Lampelan emännältä "palkkansa päälle" paitavaatteen ja pitkät sukat, "jotka rovastille kuuluu pitävän kapioista antaa.
Etäämpänä tien pohjassa valaisi aurinko puita ahon laidassa mäen päällä ja valkeapäinen punainen virstanpatsas heloitti illan paisteessa. Siitä oli laaja näköala kaikille tahoille. Takaapäin näkyivät Tyynelän katot ja pellot ja lehmisavu sekä suuret järvenselät.
Olavi olisi tahtonut auttaa Elliä, ottaa häntä vastaan, varata kainalosta, nostaa ... mutta hän ehti vain vähän kannattaa kyynärpäästä, Ellin hypätessä maahan veräjän selältä. Mökiltä vei tie harvaa petäjikköä jyrkkänä polkuna ylös sille hiekkaiselle selänteelle, joka järveltä tullessa näkyi kohoavan Tyynelän takana.
Kaikki koettivat sitten hoidella Surma-Ollia, niinkuin hän olisi ollut kaikkein isä. Hän vaan kuitenkin houraili nuoruutensa ajoista, mutta houreissaankin tunsi Tyynelän Maijan äänen.
Se oli pieni ketterä tyttö, eloisa kuin orava, ja keikkui koko matkan hänen silmissään, niin että hän vasta Tyynelän kattojen näkyessä taas muisti, minne hän oikeastaan ajoi. Mutta nyt tuli hänelle oikein kiire saada kaikki suoritetuksi niin pian kuin mahdollista. Ja ennen kaikkea, sanoi hän, ei mitään hellämielisyyttä ja peräytymistä.
Kenties oli, mutta Olavi vakuutti, että kun hän laivan kannelta katseli Tyynelän lahtea, hän oli varma siitä, että tuossa se nyt on se satama, jota hän on etsinyt ja jonne hän silloin samassa olisi päättänyt tulla, jos ei olisikaan ennen sitä päättänyt. Ne olivat kai ne minun ainaiset toivotukseni, jotka teitä tänne vetivät, sanoi Elli.
Tuskin oli päivän pilkahtanut esiin Kolusärkän takaa, kun Olli jo oli Tyynelän aitan ovea kolkuttamassa ja Maijaa lähtöön kiirehtimässä, mutta Maija vaan itkerehti ja viivytteli niin, että aamu alkoi olla murkinoissa, ennenkuin lähdöstä mitään tuli.
Päivän Sana
Muut Etsivät