Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Mutta yhtäkkiä Ingridin kasvoihin tuli taas entinen säikähdys ja hän juoksi Gabrielin kaulaan. Oma Gabriel, sanoitko että olet ampunut häntä? Herra jumala, Gabriel! Sattui jalkaan, muuta en tiedä. Anna anteeksi minulle, Gabriel, sanoi Ingrid vapisten ja itkuun valmiina. Olisinhan minä voinut heti karkoittaa hänet luotani Olisit.
Ihan varmaan olisi hän jättänyt toisen, joka varmaankaan ei olisi niin pelastusta tarvinnut, ja pelastanut minut. Ihan varmaan, sillä olihan hän niin jalo, niin hyväsydäminen ja niin puhdas. Mutta eihän hän tiennyt, että minä häntä rakastin! Ja miksi en ollut sitä hänelle sanonut? Eihän hän sitä ilmankaan tiennyt... Olisinhan sanonut, mutta enhän saanut, ja nyt se oli jo myöhäistä.
Ja Gabriel ajatteli taas: "jag är hvad jag är", ja hän oli ajatuksissaan panevinaan lukon taakse koko entisyytensä, veljensä ja muistonsa. Ja puolustaessaan itseään sillä, että "olisinhan minä voinut syntyä työmiehen perheessä", hän saattoi tuntea sitä turvallista iloa, jota hän oli rakastanut jo silloin kuin oli tahtonut pappilassa muuttaa renkitupaan.
Olisinhan narri, jos en tietäisi, että en ole teidän silmissänne samanlainen, kuin oman sukupolvenne miehet, vaan omituinen, salaperäinen olento, tuntemattoman meren rannalle viskaama, otus, jonka avuttomuus herättää teissä sääliä eriskummallisesta ulkomuodosta huolimatta.
Ja sentähden luulen, että suuri joukko tapauksia on pelkkää sattumaa, jolla ei ole merkitystä minun suhteeni. Tosin kyllä on tällä kertaa se merkitys, että minä nyt tätä rupesin ajattelemaan, mutta olisinhan voinut olla ajattelemattakin. Ja miksi minä oikeastaan kuljen näin kovaa, vaikka on ylämäki!"
No olisinkos minä uskaltanut itse teidät tänne tuoda, jos tää olisi ollut minun omia vehkeitä ... niin jotta olisinhan minä silloin tämän tiennyt. Yksi ... kolm ... kuusi ... yhdeksän, kaksitoista ja sukat... Kolmetoista synnin ja pahuuden todistajaa... Se on onneton luku... Se on pahaa ennustava luku! Perhana ... mikä nyt tuli!
"Sallikaa mun lähteä tieheni, Simo isä", virkkoi Heikki surullisesti. "Olisinhan sen voinut ennaltakin arvata, että minua ainainen kohtaloni tännekin seuraisi, ja että minä toisin sivalluksia sekä verenvuodatusta kanssani huoneesen, johon en olisi tahtonut tuoda muuta kuin rauhaa ja onnea.
Ollessani Savonlinnassa lehtori R:n luona renkipoikana lahjoitti hän minulle kyniä jouluksi; käski sitte poikansa kirjoittaa minulle mallikirjaimet. Enempää minulle ei opetettu. Viikon kuluessa kirjoitin yhtä kauniisti kuin opettajani. Mitä olisittekaan voinut oppia koulussa! Ilman kouluakin. Olisinhan voinut lukea vaikka kaikki maailman kirjat ja oppia itsekseni.
Olisinhan sitä paitsi saanut muitakin, sillä olivathan kaikki Join, Sortavalan ja Tohmajärven herrat minuun ihan hulluuntuneet. Niin kävelimme me Kuhavuorelle päin. Kävelin takapuoltani sirosti kieputellen, sillä silloin oli semmoinen muoti. Ja omituista: Alussa ei kumpikaan tahtonut löytää puheen aihetta. Vihdoin toki löysi sen Petteri ja kysyi: "Onko neiti Lassila ennen ollut Vakkosalmella?"
"Mutta minä menen, minun täytyy mennä," jatkoi hän samassa, kääntyen vasemmalta kyljeltä oikealle, "sillä minä tahdon tulla rikkaaksi, minä täydyn välttämättä rikastua..." "Olisinhan mieletön, joll'en menisi. Tulkoon lopuksi mitä tahansa. Ainakin köyhyys ja orjan päivät loppuvat..." Keitettyään aamulla kahvin, valmistihe Topias lähtemään kirkkoon.
Päivän Sana
Muut Etsivät