Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Täll' aikaa oli Olga, Seimke ja Lamik Rikkut asettainneet istumaan muutamille kiville ja katselivat Tenojokea, tätä kumpuilevaa virtaa, joka päilyi niinkuin leveä hopeainen vyö alahalla syvyydessä. "Mikä on sen paikan nimi mistä sinä olet kotoisin?" kysyi Seimke. "Genua", vastas Olga. "Onko siellä niin kaunista kuin täällä?" jatkoi lappalaistyttö. "Huoneet ovat marmorista".
Kunniani nimessä, tuo nuori nainen mahtaa varmaankin olla hyvin ahdasmielinen, sangen tyhmä, pöllöpää, jos hän vaan minkään syvemmän merkityksen on antanut Andrén huomioon otolle. "Jota minä halveksun enemmän kuin sulttaani haaremissaan," keskeytti Olga hänet tukahtuneell' äänellä, mielipahan valloittamana rikki reväisten hansikkaansa. "Te käytätte ylön ankaria lausumia, madame! "En.
»Hyvää huomenta, lapset!» Johtajatar meni arvokkaana heidän ohitsensa ja melu alkoi uudelleen. »Mutta, mitä se on niin vakainen tänään, tuo pikku Hanna. Koetellaanpa, tytöt, saammeko hänet nauramaan?» »Voi, ei, päästäkää, antakaa minun olla. Aino, Aino!» »Elkää kiusatko häntä, ehkei hän ole terve.» Olga se oli, joka tuli hänelle avuksi. »Hanna rukka, oletko sairas? Kivistääkö päätäsi?
Jussin läsnäolo nähtävästi häiritsi. »Tule kamariisi.» Sinne mentiin. »Enkö minä saisi kuulla?» kysyi Jussi pöydän takaa. »Ei, ei, meillä on salaisuuksia.» Ovi painettiin kiinni ja kuiskaten nyt Olga kertoi, kuinka hän illalla oli tavannut Tirriä ja kuinka Tirri oli hänelle uskonut, että Woldemar pitää Hannasta, ja varoittanut, ettei hän sitä Hannalle ilmoittaisi.
Ei voisi, jos tahtoisikin, siltä ne jalat tuntuivat. Tuollahan jo ilmestyivät ovessa, loistavina ja iloisina kuin päivän säteet. Woldemar varsinkin, joka edeltä tuli. Olga meni taitavasti puoliväliin lattiata heitä vastaan, kätteli ja sanoi hyvää huomenta. Kai Hannankin pitäisi, mutta, voi herra, kuinka se oli vaikeata. Pari askelta sai otetuksi, kun pojat ennättivät luokse.
Tuo heidän yhteinen salaisuutensa, kuinka se oli suloinen! Tietämättään hän tarttui Olgan käteen Olga, näet, oli hänen paras ystävänsä ja hän puristi sitä, puristi niin paljon, kuin ikinä jaksoi. Olga äännähti. Aili, sinä, hyvä ihme, kun puristaa käteni ihan mäsäksi, hän valitti. Mutta sitten iski hänelle joku epäluulo päähän. Mitä se on, Aili? hän kuiskasi.
Ihme, ett'ei edes hätä ja pelko saanut nostamaan silmiänsä niin paljo, ett' André olis viimeinkin voittanut edes kerran sen riemun, saada suoraan katsoa Olgan silmiin, sen koston, saada nähdä Olgan peljästyneenä. "Vitahan rantaan!" komensi perimies ja venhe laskettiin rantaan Polmak'in salvohuoneen viereen. Kun Olga hyppäsi rannalle, seisoi André ja katseli häntä.
"Minun täytyy varoittaa miestäni omalta isältäni; hän on hänen henkensä vihollinen!" "Mitä hän on pahaa tehnyt sinua vastaan?" kysäsi Thorsen. Hänen kasvonsa tulivat kalman kalpeiksi. Olga kertoi. Hän avas sydämmensä ja sill' elävyydellä, joka virtas ulos, ilmaisi hän ikään kuin omaa taistelevaa, hiukenevaa sieluansa. "Tuo oli itsekkäisyyttä ja itsenjumaloimista!
Olga muisti wasta nyt, että kerran ollessaan Kulakowin luona hän ensi päiwinä, ja tuskin wielä sitä ennen nähtyä nuorta orjapalwelijaa, joka oli annettu hänelle passariksi, oli tämän, hänen nyt rakkaan Simpsansa, kanssa seisonut kummina talonpojan lapselle, minkä Wenäjän pappi kastoi Kulakowin howissa.
Kuinka paljon niillä riitti puhumista ja kuinka ne jaksoivat hyppiä ja meluta. Mutta heillä onnellisilla ei ollutkaan semmoista suurta salaista surua kuin Hannalla, semmoista, jota ei kukaan saanut aavistaakaan. Ei kukaan, ei edes paras ystävä, ei Olga, ei Betty eikä yksikään. Sillä se koski isää ja äitiä; heidän väliään, heidän onnetonta, särkynyttä väliään.
Päivän Sana
Muut Etsivät