Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Mahtoi olla luonnossa. Ei Hanna suinkaan oppisi, ei ikinä. Hyvänen aika! Tällä hetkellä hän vaan ei saisi sanaakaan suustansa. Mutta eipä sitä tarvittukaan. Olga kyllä piti puhetta vireillä. Eikä pojat häneen enää katsoneetkaan. Varmaan hän oli heidän mielestään typerä ja mitätön. Oikea nolla. Ja ruma, onnettomasti ruma. Kylläpä hän sen tiesi itsekin.
Hän vaipui sohvalle hiljaa itkien. Olga istui pallille hänen viereensä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. »Jätä minut yksin», sanoi Hanna. Ei Olga siihen mielellään suostunut, mutta kun Hanna uudelleen pyysi, täytyi hänen kumminkin lähteä. Eikä ilman ettei hän ollut vähän loukattu.
André katsoi alinomaa vaimoonsa; hän ei voinut luovuttaa silmäyksiänsä Olgan kasvoista. "Olga", sanoi hän, "minä olen syntiä tehnyt Jumalaa ja sinua vastaan, rakastatko minua vielä?" "Rakastan, minä rakastan sinua!"
Minäkään en olisi keksinyt niin oiwallista keinoa, sentähden kiitän jo edeltäpäin ilosta, jonka minulle walmistatte. Neiti Olga, uskokaa, se menestyy oiwallisesti, he eiwät ole sen wiisaampia, he eiwät näe etemmäksi nenä=warttansa kaikella wiisaudella millä ylpeilewät. Minä olen kohta walmis teitä seuraamaan." Näin warustettuna, Olga astui siis Iwosen perästä paronin eteen.
Vaivaloisesti tyhjensi sairas lasin, jonka tehtyä hänen päänsä jälleen vaipui peurantaljalle takaisin. Polviltansa nousematta, näppäsi Olga kätensä ristiin. Hänen hattunsa oli pudonnut, ja hajalla olevat hiukset laskeutuivat hartioille, kun hän nosti hehkuvat kasvonsa Thorseniin päin.
"Yhtä kaikki tohtis tapahtua, että te lähemmässä tuttavuudess' ette näkiskään tätä perkelettä niin täysin poeetiseksi," huomautti Olga ivallisesti. "Jumaluus ei pelkää mitäkään arvioimisia, se vois helposti nähdä hyväksi, ilahduttaa teitä kysymyksellä elämästä tai kuolemasta."
Kun Olga oli päässyt huoneesensa, viskasi hän päällysvaatteen yltänsä ikään kuin se olis tukahduttanut häntä, seisahti keskelle laattiaa ja puristi kätensä kovasti vastatusten. "Hänen tähtensä täytyy minun se tehdä," ajatteli hän, "hänen tähtensä on minun velvollisuuteni alentautua, ja puhua Andrélle tästä tästä kurttisieruusta!"
Kun laulu oli loppunut, tuli syvä hiljaisuus. Mutta äkkiä huudahti Olga, hätäisesti ja tarttui molemmin käsin Ailin käsivarteen. Jumala, tuolla putosi joku järveen! Missä? Tuolla, tuolla! Hän osoitti kalliota, jonka reunalla Martha oli istunut. Etteköhän erehtynyt? kysyi Ossi. Mutta hän kalpeni, paha aavistus lensi hänen aivoihinsa. En, en, minä näin sen aivan selvään.
Hän oli yöllä tullut siihen warmaan päätökseen, että Olga, hänen tullessaan, oli ottawa häntä wastaan owella, sillä, ajatteli hän, mahdoton enää on hänen peräytyä. Hän tarttui pian wapisewalla kädellä tähän oween, jonka takana odotti häntä hänen maallinen onnensa.
Olga mainitsi kovalla äänellä nukkujaa nimeltä, ei vastausta. Vihdoin käveli Olga sisälle huoneesen ja taas kutsui nukkujaa nimeltä, tarttui häntä käteen ja puisti lujasti, vaan Snorikoff nukkui tällä kertaa vielä levollisemmasti kuin "yövartia".
Päivän Sana
Muut Etsivät