Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Hämmästyneenä ja kivettyneenä seisoin hänen edessänsä, katsoen hänen rakkaasen muotoonsa, ja joka sana lankesi päälleni lyönnin tavalla, ikäänkuin hän olisi tahtonut musertaa sydämmeni. Kerran ojensin käteni, juurikuin se olisi voinut poistaa niitä; mutta se oli hermoton käteni ja putosi voimatonna alas.
"Kaunokaiseni, jo kauan sitten olen sen oppinut. Pääni kautta, joka ennen oli vaaleakutrinen, jos järki on siitä raukasta kaikonnut, niin on se teidän syynne, kaunokainen. Eikö juuri teidän pitänyt varjella sitä juomaa, jonka join avoimella merellä! Join sitä helteen tuskassa hopeapikarista ja ojensin sen sitten Isoldelle. Te yksin sen tiesitte, kaunokainen; ettekö muista sitä enää?"
Kun sitten jälleen löysin päivän valon, niin jopa hämmästyttäviä näin: jääkannelta oli Miila rukka järvessä, armottoman syvässä järvessä! Ja arvaattehan miltä se tuntui minulle, joka häntä niin palavasti rakastin. Minä kuin valkea juoksin kohta avuksi ja ojensin hänelle pitkän sauvan pään, johon kehoitin tarttumaan. Vaan sepä oli elävästi kiusallinen ihme, ettei tyttö tarttunut.
Minä ojensin hänelle visiittikorttini ja hän katosi samaa tietä kuin oli tullutkin. Katselin taaskin ympärilleni. Kuinka täällä oli hiljaista ja kuollutta! Eikö heillä ollut yhtään lasta? Mitä varten nämä suuret, autiot huoneet ? Pitemmälle en päässyt ihmettelemisessäni, kun äskeinen turilas palasi ja sanoi rouvan pyytävän minua tulemaan luokseen.
Ojensin käden silloin, oksan otin isosta piikkipensahasta; runko rupes huutamaan: »Mua miksi viillät?» Ja oksa peittyin vereen ruskeahan, taas huusi: »Miksi leikkelet sa mua? Oletko kadottanut kaiken säälin? Inehmot oltiin, pensahiksi tultiin; kätesi olla sopis laupiaampi, vaikk' oltais sieluja me käärmehien.»
Toisinaan tulin etehiseen, jossa äitini seisoi keskustelemassa, silloin hän aina sanoi vakavasti: "tyttöni, tervehdä tätä vaimoa". Tein niinkuin käskettiin ja ojensin käteni vaimolle; tämä niiasi ja kutsui minua "armolliseksi ryökkynäksi" ja kiitteli minua ja ihaili, kuinka kaunis ja suloinen olin.
"Panehan nyt tupakka aluksi!" sanoin ja ojensin rosvolle paperossin. Vaistomaisesti tarttui hän siihen, mutta samassa ikäänkuin havahti ja viskasi sen metsään. Toinen mies myös läheni arveluttavan likelle. "Vai sinun tupakoitasi tässä! Rahat taikka henki!" "Niinkuin itsekin voitte käsittää, en mielelläni luopuisi kumpasestakaan", vastasin.
Kauvan aikaa seisoin siinä silmiäni hänestä luomatta, tuosta lumoavasta, suloisesta tytöstä. Vihdoin ojensin molemmat käteni häntä kohden ja melkein kuiskasin: "Mary! Mary! Herää; minä tulin jäähyväisiä lausumaan; huomena lähden täältä!" Viimeiset sanat lausuin niin kuuluvasti, että Mary säpsähtäen heräsi ja hiljaisesti huudahtaen hypähti ylös.
Jos jonakin helteisenä päivänä, kun sekä aurinko että vihollinen ahdisti, teidän ratsupalvelijanne oli kadonnut kenttäeväineen ja te tulitte luokseni ja sanoitte: »Werner, eikö sinulla ole mitään juotavaa?» ja minä ojensin teille kenttäpulloni, niin te otitte sen ja joitte, eikö niin? Sopiko se?
Joku tuhma maa-lutus olisi minun sijassani vastannut: "Sadoista minä tuntisin, tuhansistakin, ensi silmäyksellä!" Minä en näin vastannut. Aivan kuin olisin tehnyt kaikkein luonnollisimman asian, mikä saattaa olla maailmassa, otin rintaani pistetyn kauniin ruusunsilmukan, joka täällä oli puoleksi puhjennut, ja ojensin sen hänelle. "Tästä olen teidät tunteva."
Päivän Sana
Muut Etsivät