Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
"Jo näkyy kotimajakka", huudahtaa pumppumies vähän ajan takaa. "Näkyyhän tuo jo kylläkin", sanoo perämies. "Ja naisia on rannalla jo vastassa." "On", myöntää Matti. "Heleenakin näkyy olevan. Minä tunnen hänet valkoisesta huivistaan." Luokalla vallitsi hiljaisuus, niinkuin ainakin opettajaa odottaessa.
Mutta nyt odottaessa olisi hyvä lisätä tietoja, ja Iidahan voipi ohjata, kun minä annan neuvoja. Mitäs minä kykenisin, sanoi Iida. Mutta syksyllähän avataan kansanopisto. Jaa! ihastui Jenny-neiti. Sehän sopii mainiosti! Sieltä sitten suoraan pääkaupunkiin. Siihen mennessä minä löydän hyvänkin toimialan.
Kunniaistuimella istui vanha perheenisä, oikealla puolen häntä pojat vaimoinensa, vasemmalla tytär Ester sulhasensa kanssa ja veljentytär Maria; sitten muut iän ja arvon mukaan. Toinen poika, pastori Bertel, siunasi ruoan, kaikki söivät hyvällä ruokahalulla, joka oli odottaessa yhä kasvanut, ja lopuksi veisattiin kiitosvirsi.
Tulkaa, mennään sinne, minä luulen, että pian saadaan ryypytkin, sen pitäisi kohta olla täällä. Tai olkaahan täällä, minä tuon kohta ruuan pöytään. Hommakkaana niinkuin hyvää odottaessa köpitti hän rantaan, palasi sieltä hetken päästä takaisin. Hänen naamansa ja partansa ja koko mies myhäili. Nyt se jo laskee rantaan!
'Jospahan Kerttu tulisi nyt yksin, että saisin pitkittä mutkitta hänelle sydämeni aukaista! ajattelin minä, ja tuo aika tuntui odottaessa niin pitkältä. Samassa rupesi kuulumaan hiljaista laulun hyminää. Minä kuuntelin: se oli Kertun ääni. Hän hyräili taas tuota mielilauluaan, jota hän muulloinkin niin usein lauleli, kun hän wain oli yksinäisyydessä.
Pieni Heikki siksi oli tuo ilkeä akka, joka pojan Peltolaan jätti, häntä nimittänyt, jäi siis ottolapsena Varpusten luo. Loviisa, Laurin vanhin tytär, piti hänestä äidillisen murheen, Laurin yhä odottaessa, että pienonen tautiinsa kuolisi. Mutta pieni Heikki ei kuollut. Hän tointui Loviisan hoidolla; hän parani vähitellen.
Kun hän ei mitenkään nyt voinut muistaa erästä toista kirjaa, jota nyt juuri tätä yötä odottaessa olisi paljon enemmän tarvinnut! Se oli se kirja, jota Vasili oli muinoin hänelle lukenut, mutta hän ei silloin ollut ymmärtänyt kuunnella. Yksi lause vaan oli sattumalta tarttunut hänen muistiinsa. Se oli jotenkin näin: »Ei mikään ole epäterveellisempää kuin kristillinen sääli.
Sitten se lähestyi askel askelelta immen odottaessa ja ojentaessa sitä kohti pienen kätensä, kämmen ylöspäin; ja Taavi katsoi puun takaa ihmetellen, vaikka vielä epäillen ja puukonpäätä hypistellen. Samalla kajahti taas järven takaa ensimäisen hirven hirnaus. Tämä hirvi paikalla unohti Mirandan.
Hänen ohimonsa sykkivät niin, että hän itse saattoi sen kuulla, Pusertaen Katrin vahvasti rintaansa vasten, kehoitti hän kaikkia sotaan kykeneviä oitis lähtemään kirkkopihaan siellä miehuullisesti vihollista vastustamaan, naisten ja lasten temppelissä odottaessa. Hän lopetti näin: "Katteini Malm ei ole kaukana. Ehkä ampuminen saa hänen tulemaan tänne".
Talvi-iltain mieluisimpia huveja oli nimittäin, iltasta odottaessa ja Nukku-Matin ahdistaessa, mennä piikain kamariin ja siellä karjakon korkealla sängyllä istuessa kuulla hänen kansanmurteellaan kertovan vanhoja ja moneen kertaan kerrotuita, vaan aina uutuuden viehätyksellä kuultuja satuja, rukin vinhasti suristessa ja hienon langan muodostuessa hänen vikkelissä sormissaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät