Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Leena oli kotimatkallaan tavannut miehensä ja vaihtanut hänen kanssaan muutamia sanoja. Löfvingin tiedot vahvistivat hänen vakaumustaan, että täytyi olla valmis odottamaan mitä tahansa, koska oltiin sodan kynnyksellä. Paljoa hänellä ei ollut korjattavana mutta sekin vähä oli koottava mahdollisesti pikaisen paon varalle. Kalpeana ja hiljaisena järjesti hän kaikki suureen säkkiin. Välistä meni hän akkunasta kurkistamaan, ikäänkuin jotain odottaen, vaan kun ei näkynyt elävätä olentoa, ryhtyi hän uudestaan työhönsä. Mutta kyllä oli hänen levollisuutensa ainoastaan näennäinen. Jännitetyt piirteet ja punaiset täplät hänen poskillaan osottivat kuumeentapaista sisällistä rauhattomuutta. Hän tuon tuostakin pysähtyi kuuntelemaan, tirkisti akkunan läpi ja istahti vihdoin kädet helmassa. Silloin kuului äkkiä keveitä, kiireellisiä askeleita, ja samassa näkyi Tapani ovessa. Hän oli Leenan vanhin lapsi, ja semmoisena pidetty ankarammassa kurissa kuin nuoremmat, vaikka hän olikin luonteeltaan lempeä ja sävyisä. Se sotainen henki, joka tätä nykyä vallitsi Lappeenrannassa, oli tarttunut poikaankin, joka nyt tahtoi ruveta sotilaaksi.
Vasta sitten se, taipuen taapäin, oieten ylös ja eteenpäin ja taas hiukan nousten, kun sitä nostan, pudottaa perhon sinne, missä sitä odottaa sen ensimmäinen saalis, sen itsensä arvoinen, suvannon sulho, jonka se tuo leikiten maihin, iloiten ottelusta ja odottaen uutta. Se on miekka miestä myöten vyöllä. Se on ase minun mitallani tehty, jäsen ruumiissani, elimellisesti siihen yhtynyt.
Jakob katseli kattoon ikäänkuin kärsivällisesti odottaen mitä nyt esiin nousisi ja kaatoi teen suuhunsa pitkin siemauksin. »Luuletko tosiaan, Krabbe, että asianajajalla on aikaa mietiskellä tuollaista», keskeytti hänen vaimonsa hänet. »Kyllä minä pidän hänestä huolta, herra Mörk, olkaa vain ihan levollinen ja jos muutenkin mitä tarvitsette, niin lähettäkää vain sana tänne ylös»...
Hänellä oli kuin pyhä salaisuus huomen-aamuun saakka säilytettävänään, aarre, joka ei kestänyt ihmisten katseita ja joka oli syvälle sydämen aarnihautoihin kätkettävä, ettei sen hohde häviäisi ja arkipäiväistyisi... Kävi aivan kuin Antti oli arvellutkin. Hän ei saanut unen tippaa silmiinsä sinä yönä, vaan käveli edestakaisin kuin kummitus, odottaen aamun valkenemista.
Nuorukaiset heittäysivät pitkäkseen pehmoiseen lumihankeen läähättäen rasittavasta tunturille noususta. He katselivat juuri jänistään ja kehuskelivat Rakin tarkkaa vainua, kun äkkiä huomasivat susiparven, joka oli samoinkuin pojatkin kavunnut tunturin laelle ja seisoi jonkin matkan päässä odottaen, nähdäkseen, mihin päin johtajasusi heitä veisi. Vainuten vastatuuleen tämä älysi pian pojat.
Hän poikkesi ajoportin kautta, lennätti kujamoa myöten ja saapui vähän ajan perästä huoneen luo. Nainen oli rientänyt alas. Heti hänet nähtyänsä, ja seisoi häntä odottaen ja kohtasi häntä kujamossa. Ratsastaja hyppäsi hevosen selästä ja heitti sen sikseen. Lujaan, kiivaasti tarttui nainen hänen molempiin käsiinsä ja kysyi suurinta mielen liikutusta osottavalla äänellä: "No, mitä uusia?"
Siitäpä syystä olivat päättäneet matkustaa metsän lävitse suoraan mainittuun rouviin, varsinkin koska matka niin tavoin oli korkeintain vaan penikuorma. Jo kello kolme oli Koponen valmis, levottomasti odottaen kumppania, joka tuli vasta lähes viittä. Koponen tosin vähän murisi viivynnästä, mutta piti parhaana nykytilassa niellä harminsa.
Viimemainittu punastui, sillä hän luuli konttoristin tarkastelevan hänen turmeltunutta pukuaan, odottaen, että tämä hymyilisi hänelle halveksivasti. Sitä hymyä ei sentään ilmestynytkään, mutta kuitenkin olisi luutnantti raivostunut, jos hän olisi arvannut nuorukaisen ajatukset.
Edellinen oli Rivenoak, toista nimitettiin Pantteriksi, joka nimi hyvin ilmaisi sotilaan, indianein käsityksen mukaan parhaita omaisuuksia julmuutta, kavaluutta ja petosta. Rivenoak ja Pantteri istuivat vieretysten, odottaen vangin tuloa, kun Hirventappajan ruuhi laski rantaan ja hän itse nousi maalle.
»Minulla on siis jossakin suhteessa etua, rouva, minulla ei ole lapsia,» sammalsi Berven; »minä saan elää itseäni varten»... Hän söi tapansa mukaan hyvin hitaasti ja he istuivat odottaen, että saisivat tarjota hänelle enemmän purolohta.
Päivän Sana
Muut Etsivät