Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
"Maltahan nyt", myhähtää Niiranen, "onhan minulla jo morsian". Sen sanottuaan hän nousee akkunan luokse, jossa kauniimpana muita kukkasia kasvaa ruusu. Se on Niirasen kukka. Hän on hoitanut sitä jo monta ajast'aikaa, mutta pitänyt sitä matami Sjöblom'in kukkasten luona, "sillä sen olisi ikävä yksin". Ties mistä syystä hän on ruvennut sitä sanomaan morsiameksensa.
Lapset tosin eivät ole selvillä kaikista pienimmistä pyynnin mutkista, mutta siihen päätökseen he kumminkin tulevat, että papan hauenpyynti oli melkein samanlaista kuin maisteri Korssman'in karhun-ajo viime talvena Suojärvellä. Siitä oli maisteri itse kertonut heille, kun lapset olivat käyneet katsomassa ammuttua karhua maisterin liiterissä. Mutta mihinkä jäi ukko Niiranen meiltä?
Samoin näet kuin rehtori ja tohtori olivat riitautuneet, samoin riitautuivat muutkin, naapurukset, nahkuri Niiranen ja viskaali Spets etupäässä; ja vaikka he eivät oikeastaan tienneet, mistä heidän välillään oli ne vihat, niin se kuului asiaan.
Mitäs, Antesson oli vähän tujussa, mutta vähät siitä, hyvä sälli hän on, ja Antti poika on fiksi poika kanssa. Vie kahvia heille. Mitäs, tämmöinen korea ilma ja linnutkin laulaa. Mutta kuules Niiranen", puhelee hän vähän ajan perästä ja iskee silmää, "kyllä sinun sittenkin olisi pitänyt naida."
Niiranen, tyyni mies, totinen ja tyytyväinen sekä onnessa että vastoinkäymisessä, istui perässä, mutta Sjöblom loisti ilosta. Hän souti eikä malttanut olla vähä väliä vilkaisematta veneen pohjalle, jossa täyden kalakahan vieressä loikoi tavattoman pitkä hauki.
Yhdessä olivat jo asuneetkin monta, monta vuotta, yhdessä aina seurustelivat. Sjöblom oli nuorempi, mutta perheekäs mies; Niiranen oli vanha poika, mutta Sjöblom'in perheessä hän oli kuin oma jäsen. Väliin ystävykset jankkasivatkin keskenään, mutta sekään ei ollut sen vaarallisempaa kuin että seuraavassa silmänräpäyksessä jälleen olivat paraimpia ystäviä maailmassa.
Pajupehkosta kaupungin rannassa ei uskoisi sellaista suuren kaupungin asukas. Mutta kyllä se on ihan totta. Pajupehkoja kasvaa vielä monen kaupungin rannassa armaassa Suomenmaassa; kasvaa meidänkin kaupungissa, ja hauskaa se minun mielestäni onkin. Vitsa pujotetaan hauen lutusien ja suun läpi, sitten hauki selkään, yli oikean olkapään, ja sitten piippu hampaisin. "Tulethan sinä pian, Niiranen?"
"Käykäähän nyt, Niiranen, tänne sisään; no, Sjöblom, tule sinä kanssa; juotte kupin kahvia". Sisähuone on pieni, mutta siisti. Valkoiset uutimet akkunassa, kukkasia akkunalaudalla, ei tomun jyvästäkään yksinkertaisilla huonekaluilla. Kauniisti paistaa aurinko kauniina heinäkuun iltana puhtaasen huoneesen, jossa istuu ja puhelee joukko yksinkertaisia, onnellisia ihmisiä.
Kolme ruusua siinä kukoistaa, neljäs on juuri puhkeamassa. "Tuosta puhkeaa huomiseksi uusi ruusu, ja sen minä panen Liisun hivuksiin", virkkaa hän. Onnellinen Liisu ei osaa puhua mitään. Samassa lentää pääskynen tuvan katolle ja rupeaa visertämään. "Kuulkaas lapset", virkkaa Niiranen, "tiedättenkös, mitä pääskynen sanoo?" "Mitä se sanoo, mitä?" "Kuunelkaas tarkkaan, niin näinhän se laulaa...
Niiranen naurahtaa, masinisti naurahtaa, perämies naurahtaa, yksin halkopoikakin nauraa voileipä kourassa ja posket rasvaisina. "Vai musiki oikein? Sitä humöriä!" puhuu masinisti. "Niin, musiki ja turkin rumpu." "
Päivän Sana
Muut Etsivät