Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Hänen poistuttuaan istuutui matami paikkaamaan Niilon housuja, joissa oli suuri nelikulmainen reikä toisessa polvessa. Hän ei tuntenut lainkaan voivansa täysin luottaa Jonsoniin; hän jotenkin varmaan tiesi hänen palaavan tyhjin toimin. Nyt ei kuitenkaan voinut sen enempää asiaan tehdä, ja olihan se toki levähdys.
Ottaako hän nyt sen pojan, jonka Gunhilda on itselleen valinnut? Ei sinä ilmoisna ikänä! Gunhilda tahtoo saada tuon pojan, ja kukaan ei häntä siitä estä. Mitä sitten moinen moukan-tympykkä, tuommoinen kuollon-kalpea, tyhmä olento hah, hah, kyllä hän saa nähdä, miten pitkälle hän pääsee Gunhilda Niilon tyttären kanssa! Ja nyt Gunhilda päätti kun päättikin saada Bård'in vaikka kiven sisästä.
"Maria! tahdotko kuolla?" Maria pani kätensä ristiin, ja katseli häntä mitä sydämmellisimmillä silmäyksillä, joista loisti hellyys ja hiljainen luottamus, ikäänkuin hän olisi tykkänään tahtonut antaa elämänsä ja kuolemansa pojan valtaan. Mutta Niilon rinnassa taisteli mahtavia tunteita toisiansa vastaan.
Katrista oli tullut ihana, punaposkinen neitonen, ja Niilo ja Yrjö olivat raikkaita, pulskia nuorukaisia. Lapsellinen ystävyys oli Niilon ja Katrin välillä muuttunut tuttavuudeksi, ja puoli vuotta oli Katri jo ollut Niilon kihlattu morsian. Mitä Yrjö tästä ajatteli, sitä ei kukaan tiennyt, mutta aina siitä ajasta oli hän muuttunut umpimieliseksi ja muotonsa oli käynyt synkeäksi.
Kun hän päätti rukouksensa ja pappi lisäsi siihen "Amen, Jesuksen nimeen," pannen kätensä Niilon käden päälle, niin Niilo nyyhkäyttäen vaipui kasvatti-äitinsä ruumiin yli ja rukoili hartaimman, palavimman rukouksensa, tämän kylmässä sylissä kylmempi kuitenkin elämässä kuin kuolemassa! Tämä päästi läsnäolijat jännityksestä.
Mutta Niilo oli heti juossut veteen ja sukelsi järven pohjaan, juuri sille kohdalle, mihin pallo oli pudonnut. Silmiään rävähtämättä, tuskin hengittäenkään katseli Katri tyynettä veden pintaa, kunnes Niilon pää taas tuli esiin ja hän, pudistellen keltaisia hiuksiaan ja näyttäen palloa kädessään, ui rotevasti rantaan.
Antti Kettunen puri hampaitansa ja vannoi itseksensä, että hän vapaaksi päästyänsä kovasti kostaisi turvattoman Niilon rääkkääjille. Kyöstin uhkaava asento ja hänen päättävä tekonsa saivat Venäläisten ensi silmänräpäyksessä hämmästymään.
ELMA. Ken tulee? MAUNO. Herra Charlemagne! Terve tuloa! Missä toverinne? TYKO. Yksin tulen ja ajan toisen asiaa, ja olenpa kenties liian rohkea. Niin, pyydänpä puhutella tytärtänne ja kahdenkesken. MAUNO. Miksi juuri kahdenkesken? TYKO. Teidän luvallanne, minä olen herra Niilon lähetysmies. MAUNO. Siis on hän jotain teille ilmoittanut? TYKO. Asiasta, joka koskee kahta sydäntä. MAUNO. Mitä!
Hän nosti pari kertaa päänsä ylös ja katsoi Niilon jälkeen; viimeisen kerran kuin hän häntä näki, kääntyi hän tunturin toiselle puolelle ja hävisi äkkiä näkyvistä taakseen katsomatta näytti siltä kuin häntä olisi talosta pois ajettu! Vielä tyttö vähän aikaa seisoi siinä, sitten hän väsymyksestä vaipui maahan, ja istui tien viereen.
Paavo, joka seisoi Niilon vieressä vähän matkaa noista onnentoivottajista, kuunteli heitä pahoilla mielin ja kuiskasi Niilolle: »Minua inhottaa noitten makeat kielet; jos hän tuommoisia päiväkaudet kuuntelee tästälähin, niin ken takaa, ettei hänkin vielä tule niitten monien naisten kaltaiseksi, jotka kasvavat suuressa seuraelämässä, ja joiden onni katoo silloin, kun heidän poskiensa ruusut lakastuvat.»
Päivän Sana
Muut Etsivät