Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Nello, tuo tunteellinen ja vähin itserakaskin Nello loukkautui ja heitti käymiset vanhassa, punaisessa myllyssä. Hän ei ollenkaan tietänyt mikä hänen rikoksensa oli ja luuli, että hän suututti Baas Hogesia kun uskalsi piirtää Aloisan kuvan tuolla pellolla.
Flandria ymmärsi mainioittaa suurimman pojistansa jo hänen eläessänsä ja tehdä suureksi hänen nimensä kuolemansa jälkeen. Mutta sääli on, kun kansat harvoin seuraavat tämän ymmärtäväistä esimerkkiä. Tuossapa oli Patrasilla huolta. Näihin suuriin kivi-kirkkoihin usein meni pikku Nello ja katosi niiden holveihin.
"Sinä täällä hämärissä kuljeskelit," sanoi hän äreästi, "minä olen valmis lyömään vetoa, että syyn tulipaloon sinä tunnet paremmin kuin kukaan muu." Hiljaa ihmetellen kuunteli Nello näitä sanoja. Hän ajatteli myllärin leikkiä laskevan, eikä käsittänyt, kuinka tuo puhe saattoi olla mahdollista tämmöisessä tilaisuudessa.
Mitä niitä? tuumaili Patras tähystäen Nelloa suurilla, osaa-ottavilla silmillään. Kerran, kun vahti tuli heittäen oven auki perässään, astui koira hetkeksi sisään pienen ystävänsä jälkeen ja näki. "Ne" oli kaksi suurta, peitettyä kuvaa alttarin molemmilla puolilla. Nello innostuneena seisoi polvillansa ylösnousemista kuvaavan alttari-taulun ääressä.
Rubensin kaupungin kolme etevintä taideniekkaa olivat tuomareina; heidän tuli valita palkinnon saaja, katsoen hänen kykyynsä ja taitohonsa. Koko kevään, kesän ja syksyn teki Nello työtä tuon aarteensa valmistamiseksi. Jospa hänen onnistuisi saada palkinto?
"Mutta jospa en rakastaisikaan sinua?" sanoi pikku kaunotar kyynelten silmissä välkkyessä omituisella, lapsellisella kiekailemisella. Nello käänsi kasvonsa hänestä ja tähysteli kaukaisuuteen, sinne, jossa yleni purppuraisen iltaruskon valaisema temppelin korkea huippu. Kasvoillansa oli kummallisen hieno hymyily. Aloisa vaikeni tykkänään.
Nello nousi jaloillensa, nosti kätensä noita armaita kuvia kohtaan ja riemun kyyneleet tulvasivat pitkin hänen kylmiä kasvojansa. "Näin heidät viimeinki!" huusi hän kovalla äänellä. "Rakas Jumala! minulle on tuoki onni kylläksi!" Jalkansa eivät kannattaneet. Hän putosi polvillensa, yhä katsoen ylös lempi-kuvihinsa.
Ardennilaisen sydämen täytti voimakas taiteen-halu. Kulkiessaan pitkiä vanhaa kaupunkia auringon laskuun asti, Nello koiransa rinnalla eleli unelmien valtakunnassa. Unelmiensa esineenä oli Rubens.
Mutta nuoret vaaleat, Rubensin suuriin teoksiin käännetyt hymyilevät kasvot, vastaavat heille kaikille: "liian myöhään!" Kimeät kirkon kellot kaikuivat pakkasessa, aurinko valaisi lumi-nietokset ja iloisena kansajoukko tulvasi Herran huoneesen. Nello ja Patras eivät nyt enää pyytäneet maailmalta armahtamista: Antverpen kaikitta pyynnöittä soi heille sen, mitä he kaipasivat.
Kotiin tultuansa hyppeli Patras valjaista päätyänsä iloisella haukunnalla ympäri, Nello ylpeänä kertoili päivän tapauksia. Tämän jälkeen istuutuivat kaikki syömään ruisleipäänsä, maitoansa tahi lientänsä. Illan tultua nukkuivat he rauhassa ukon vielä kau'an rukouksia sopottaessa. Näin kuluivat päivät ja vuodet. Ystävykset viettivät tervettä, rehellistä ja onnellista elämää.
Päivän Sana
Muut Etsivät