United States or Montenegro ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tuo poika-ressu on kerjäläinen", sanoi hän itseksensä, "ei hänen tarvitse liehakoida Aloisan ympärillä". Vaimonsa ei virkkanut mitään; mutta silloin kun hauta oli peitetty ja väki hajonnut, antoi hän Aloisalle talvikukista tehdyn seppeleen ja käski sen panemaan haudalle, sille paikalle josta lumi oli poissa. Ystävykset hiipivät kotiin särjetyillä sydämillä.
Vaimoparka peljästyi ja lupasi täyttää miehensä tahdon. Hän ei aikonut eroittaa lasta rakastetusta kumppanistansa ja eipä mylläri itsekään aikonut olla niin kova ja ankara poika-raukalle, jonka ainoa vika oli köyhyys. Oli monta keinoa, joilla saattoi eroittaa Aloisan hänen rakkaasta toveristansa.
"Tuo poika ei saa niin usein olla Aloisan seurassa," sanoi hän iltasella vaimollensa. "Leikki voi loppua sillä, että he rakastuvat toisiinsa ja rupeavat katsomaan itseänsä sulhaseksi ja morsiameksi. Hänellä on jo näet viisitoista vuotta ja Aloisalla kaksitoista".
Seuraavana päivänä mylläri suoraan sanoi ajatuksensa muutamille naapureille tulipalon suhteen; ja vaikka Nelloa ei kukaan voinut suorastaan syyttää, levisi kuitenki huhu, että Nello nähtiin hämärissä myllärilän pihassa, ettei kukaan tiennyt mitä varten hän siellä kävi ja että hän oli äkeissään Baas Hogesille sentähden, kun tämä kielsi häntä seurustelemasta pienen Aloisan kanssa.
Aloisan akkunan alla oli erään ulkohuoneen laaka katto; tuolle katolle kipusi Nello ja kolkutti hiljaan akkunaan. Kammarissa loisti himmeä tuli. Tyttönen aukaisi akkunan ja tirkisti pelästyneenä ulos. Nello antoi hänelle tuon kauniin nuken. "Tuossa on sulle nukke, jonka löysin lumesta, Aloisa. Ota se", kuiskutti hän, "ota se ja Jumala siunatkoon sinua, kallis Aloisa!"
Nello koki etsiä ja kysellä sen omistajaa ja kuin tämä hänelle ei onnistunut, päätti hän viedä löytönsä Aloisalle. Jo tukkunaan pimeni kuin hän kulki myllärilän sivu; hän tiesi Aloisan kammarin akkunan. Nello ajatteli, ettei hän tyttöä vahingoita jos antaisi hänelle kallishintaisen löytönsä. Olivathan he niin kauan olleet tuttuja.
On toinen syy, Nello?" tiedusteli ukko. "Oletko riitautunut Aloisan kanssa?" "Ei, ei vaari-kulta," vastasi poika sukkelasti ja kasvonsa lensivät tulipunaisiksi. "Totta sanoen, Baas Hoges ei pyytänyt minua tänä vuonna. Hänellä on jotakin minua vastaan." "Etkös tehnyt jotakin pahaa?" "Luullakseni en mitään. Piirsin vaan Aloisan kuvan petäjä-laudalle: siinä kaikki." "Vai niin". Ukko vaikeni.
Mitäpä minä olisin hänettä?" Nämä ihanat, tapahtumattomat, omaa-voittoa etsimättömät, täynnä juhlallista odotusta olevat unelmat niin elävästi täyttivät nuorukaisen ajatukset, että hän tunsi itsensä onnelliseksi onnelliseksi tänäki muutoin hänelle niin surullisena Aloisan nimipäivänä.
Hän luotti tulevaisuuteen; mutta Patras, kokeneempi ja enemmän miettiväisempi, ajatteli, että hyvän iltaruo'an kadottamisen nykyisyydessä unelmat ja tulevaisuuden toiveet huonosti palkitsevat, semminkään kun ne eivät milloinkaan taida tapahtua. Patras aina murisi Baas Hogesin sivu kulkeissaan. "Tänään on Aloisan nimipäivä, eikö niin?" sanoi vanha Jean Daas pimeästä nurkastansa.
Nello, tuo tunteellinen ja vähin itserakaskin Nello loukkautui ja heitti käymiset vanhassa, punaisessa myllyssä. Hän ei ollenkaan tietänyt mikä hänen rikoksensa oli ja luuli, että hän suututti Baas Hogesia kun uskalsi piirtää Aloisan kuvan tuolla pellolla.