Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. toukokuuta 2025
Kun pihalla seisoessamme tähystelimme ympäristöön, oli surkuteltavaa ajatella ja katsella sitä hirveätä näköä, kun palavista kylistä tulenliekit kohosivat korkealle ilmaan yön pimeydessä, jättäen ehkä monta ihmisraukkaa suojatta pimeään ja kylmään pakkas-yöhön.
Nyt koko seuran terveydeksi juon, Ja ystävämme Banquon, jota kaipaan. Josp' olis tässä hän! Niin, onneks olkoon Hänen ja kaikkein! HERRAT. Alamainen kiitos! MACBETH. Pois! Silmistäni pois! Maan kätköön vaivu! Luus ytimettömät on, veres kylmä; Näköä silmissäs ei noissa, joilla Sa tuijottelet. LADY MACBETH. Tämä, hyvät herrat, Tavallist' ompi vaan, ei muuta mitään.
Onko sama vahapala vielä jälellä? Täytyy myöntää että niin on. Kukaan ei sitä kiellä, kukaan ei luule toisin olevan. Mikä se siis oli vahassa, joka niin tarkkaan ja täsmälleen käsitettiin? Varmaankaan ei mikään niistä ominaisuuksista, joita aisteillani havaitsin, sillä kaikki mikä oli makua, hajua, näköä, koskentaa tai kuuloa, on nyt muuttunut, mutta vaha on kuitenkin jälellä.
Niin, öisillä, kun olen Jumalan läheisyydessä, silloin minä elän tosi elämää, tämä päivä-elämä, joka kuluu maallisissa töissä ja hommissa, se ei ole kuin unen näköä, siihen ottaa osaa vaan tämä matoinen kuori minusta itsestäni noo, ehkäpä jonkun verran sielukin, ulkonaisesti, ohimenevästi, ei sen enempää. Minä istuin siinä äänettömänä, tunsin itseni niin mitättömän pieneksi hänen rinnallaan.
Astuessaan tuohon hänellekin muistorikkaaseen, rauhaisaan puistoon ja nähdessään korkealle kasvaneita puita maahan kaatuneina taistelukentällä surmansa saaneiden soturien kaltaisina vetääntyi hän takaisin, säikähtäen surullista näköä.
Lumoavaa näköä ei ankarien rakennussääntöjen tieto siis voinut vähentää. Minä näin ilmaan kohoavan ainoastaan kauniita viivoja, niin hienoja ja pehmeitä, kuin olisivat ne olleet vahasta eikä kivestä.
On sillä näköä, jos on kokoakin... Vie se Punista voiton. Sen minä tahtoisin nähdä!... Vai voiton Punista? sellainen markkinakoni! Kunpa ei vaan olisi pattia koivessa! Markkinakoniko?... Ei niinkään! Tulkaa katsomaan, tulkaa katsomaan niin saatte nähdä. Mennään vaan! En välitä hänen hevosistaan. Toimita sinä sillä aikaa kahvit!
Hänhän tässä taas on, hän itse, semmoisena, miksi Jumala oli hänet alkujaan ajatellut. Ja vuosikausia näköä haitannut sumuharso siirtyy hiljalleen silmien edestä. Kadoksissa ollut nykyisyys aukeaa jälleen näkyviin, uhkuvaa eloa tuoden. Kaikki selvenee kaikki esineet kirkastuvat, tuo permanto tuttuine rakoineen ja Liisan katajat tuossa koko huone, koko ympäristö!
"Nakoa tästä, opettaja," sanoi tyttö vilkkaasti katsahtaen häneen; opettaja otti punastuen yhden marjan. "Syö sinä itsekin," sanoi mummo. "Kiitoksii, syökeä vai työ kahen kesken." "Mistäkäs sinä nämä sait?" "Toalta alaalta meijän pellon pientarelta, tijjättähä työ sen voapukiston," vastasi tyttö ja meni sisään.
Yhä likemmältä kuuluivat äänet. Hän erottikin niitä väliin. "Se on mahdotonta!" kuuli hän sanottavan. "Hän ei ole tullut ulos" kuuli hän "Akkunasta ei, ja ovi porstuasta oli, niinkuin illalla sen suljin, kiini". Näistä viimeisistä sanoista tunsi hän kapteenin. Toivo pelastuksesta heräsi Matissa. Ja niin pian kuin tämä heräsi, rupesi hän ajattelemaan turhaa vaivansa näköä.
Päivän Sana
Muut Etsivät