Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Kun äitini on hengästynyt ja levähtää nojatuolissa, katselen minä, kuinka hän käärii vaaleita kiehkuroitaan sormiensa ympärille ja silittää liiviänsä, eikä kukaan tiedä paremmin, kuin minä, että hän on mielissään siitä, että hän näyttää niin kauniilta, ja ylpeä siitä, että hän on niin sievä. Tämä on kaikkein aikaisimpia muistojani.
Minä kirjoittelin muistojani hänestä; kuvasin minkälainen hän oli seisoessansa lemmikki-kukkien ja liljojen keskellä.
Ostin itselleni kirjan paperia ja tali-kynttilän, jonka sytytin salaa iltasilla vuoteelle päästyäni; istuen yöpuvussani kirjoittelin muistojani hänestä, "Lempikukastani". En olisi millään ehdolla tahtonut pyytää äitiltäni lupaa kynttilän polttamiseen huoneessani jälkeen kello kahdeksan; ja ennenpä olisin henkeni menettänyt, kuin ilmaissut mihin tarpeesen kynttilää käytin.
Tuuti lasta keinumin, Tuuti toisen lasta, Orjaks täytyi tulla mun, Vapa olin vasta. Tuutilulla, hussa-aa! Et sä lapsi kulta Itkullasi viedä saa Muistojani multa. Tuuti lasta, tuuti vain!
Olithan tietysti täällä, kuinka et olisi ollut, vaikkei sinua vielä olisi ollutkaan, koskapa olet nytkin, kun sinua ei enää ole, enemmän kuin oli silloinkaan. Kun olet täällä se ilma, jota nyt hengitän, mikset olisi ollut sitä jo silloin? Kuinkas minun muuten olisi niin sanomattoman suloista muistella muistojani niiltä ajoilta? Eivät ne tuomatta tule.
Tuuti lasta keinuhun, tuuti toisen lasta, orjaks täytyi tulla mun, vapa olin vasta. Tuutilulla, hussa-aa! Et sä lapsi kulta itkullasi viedä saa muistojani multa. Tuuti lasta, tuuti vain!
Varhaisimpia muistojani on, että minäkin aikoinani kisasin siinä samassa vuoteessa. Täällä me lopuksi yhdessä itkimme poikiamme, kun heidät meiltä vietiin mutta ei siitä nyt sanaakaan, sillä tämä ei ole siitä. Ikkunastahan näkyvät koivukäytävä ja vainiot ja kirkko ja silta ja virta ja kirkonsalmi ja kaukana tummametsäiset vaarat: yhteisen onnemme elinpaikka ja olinpaikka, taulu ja sen kehys.
Kun Emilie Björkstén tuli Porvooseen marraskuussa 1852, oli Runeberg muuttanut asumaan uuteen kotiinsa. Emilien kaipaus entiseen on niin voimakas, että hän eräänä päivänä lähtee tuohon vanhaan huoneistoon, jossa nyt asui muita. Päiväkirjassaan hän puhuu tästä »voyage sentimental'ista». Näissä samoissa huoneissa asui nyt muita, tuttaviani, joita myös kävin tervehtimässä verestääkseni muistojani.
Huojentavana itkuna olkoon elämäni hiljaisina hetkinä kuvata muistojani tuosta kodistani, jota niin harvat täällä etelässä oikein voivat käsittää. Se on onnettoman, sielultaan sairaan miehen kertomus, jossa on enemmän omia tunteita kuin ulkonaisia tapahtumia. ENSIMM
Siihen ei tosin liity mitään selityksiä, mutta selvää on, että sillä tahdoin sanoa: »Ja vielä ei ole mitään tehty kuolemattomuuttani varten.» Nuo pienet punaiset vihkoset ovat minulle nyt, kun aijon kirjoittaa muistojani, sanomattomasta arvosta.
Päivän Sana
Muut Etsivät