Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Morange kohotti äkkiä päänsä ja katseli Constancea silmät selällään, äkkinäinen salama oli valaissut hänen muistiaan. Ennenkuin hän oli ehtinyt punnitsemaan sanojaan, antoi hän hämmästyksissään kielensä vapaasti lausua: "Alexandre Honoré, Norinen poika, Rougemontin lapsi!" Hämmästyneenä päästi Constance hiilihangon ja katseli läpitunkevasti Morangea.
Mathieu, joka ei voinut saada sanaakaan suustaan, tarttui hänen käteensä, likisti sitä ja piti omassaan. Tämä todistus osanottavaisuudesta ja anteeksi annosta liikutti tuota miesparkaa kyyneliin asti. "Kiitos, kiitos!" Mutta nyt seisahtuivat vaunut, ja Mathieu käski ajurin odottaa. Morange ryntäsi huoneesen, ja hänen seuraajansa täytyi kiirehtiä ennättääkseen hänen mukanaan.
Ja koska te olette ainoa, joka minulla on jälellä, ja te ymmärrätte minun suruni te, joka olette kadottanut tyttärenne, niin täytyy teidän olla minun puolellani! Sanokaa minulle totuus. Silloin voin minä ainakin puolustaa itseäni." Kun Morange kuuli Constancen puhuvan tyttärestään, alkoi hänkin itkeä.
Hän oli kahden vaiheilla, mutta rouva Morangen paksu huntu vaikutti sen, että hän istahti taaskin nojatuoliin, aivankuin lukemiseen vaipuneena. Rouva Morange ei nähnyt häntä, mutta peilissä seurasi Mathieu hänen pienimpiäkin liikkeitään.
Morange pelkäsi aina, että Reine ikävystyy niinä pitkinä tunteina, joiksi hän jätti hänen yksinään palvelustytön kanssa. Yksinäisyys oli hänelle itselleen niin kiusoittavaa, se oli aivan täynnä muistoja vaimovainajastaan, jonka tähden hän itki ja jonka kuolemasta hän syytteli itseään. "Pappa ei tahdo uskoa, että minun ijälläni ei koskaan ole ikävää", sanoi tuo nuori tyttö iloisesti.
Eikö hänkin, Morange, ollut nähnyt kuoleman kulkevan ohitsensa taluttaen kädestä sitä pientä poikaa, jota he olivat kieltäytyneet ottamasta vastaan, heidän ennen niin toivottua poikaansa, joka oli mennyt pois, ennenkuin oli nähnyt päivänvalonkaan?
Pettämättömällä logiikalla todisti Morange nyt tuon unelman mahdottomuuden, luetteli numeroita, mainitsi sen melkoisen kokonaissumman, joka olisi tarvittu Denisin osien lunastamiseen. "Muuten en minä ymmärrä, minkätähden te mieluimmin otatte juuri tuon nuoren miehen ettekä jotakuta muuta. Hänellä ei ole minkäänlaisia laillisia oikeuksia, senhän teidän pitäisi nähdä, rouvani!
Vesi houkutteli niin lempeästi häntä luokseen, olisi niin ihanaa päästä erilleen taisteluista, antautua kohtalonsa valtaan... Morange nojautui vielä syvemmälle ja tunsi jo virran kohinan tarttuvan itseensä. Silloin huusi nuori ja iloinen ääni hänen takanaan: "Mitä te katselette, herra Morange? Onko siellä suuria kaloja?"
"Ymmärrättehän te, että kun on ollut kolmekymmentä vuotta samassa paikassa, niin saa tietää paljon. Minä tiedän kaikki." Constance hätkähti ja vaikeni. Morange istui siinä ja tuijotti tuleen. Constance ajatteli, että parasta oli niinkuin oli. Koska Morange tiesi kaikki, oli hänen nyt vaan käyttäminen tuota miestä tottelevana välikappaleenaan.
Hän tuli äkkiä pahoinvointiseksi, ja minä katsoin viisaimmaksi tuoda hänet takaisin Pariisiin." "Vai niin", oli kaikki mitä Morange vastasi hämmästyneellä äänenpainolla. "Hän on hieman väsynyt matkan jälkeen, hän odottaa teitä."
Päivän Sana
Muut Etsivät