United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Malla tuli Aunon saattamana reen luokse ja istui rekeen. Mikkokin sai ohjakset suoriksi, ohjasi hevosen tielle, istahti reen laidalle ja sanoi: Nyt näkyy ilma muuttuvan. Saattaa käydä niinkin, että tämä lumi sulaa vielä pois. Pitää minunkin ruveta liikkumaan hevosella, jotta saadaan ne elämisen vähät sieltä autiosta mökistä kotiin ja puitakin kotiin. Ken tietää, jos vielä pitkäkin kelirikko tulee.
Mutta kun Mikko roppelehti ahkerana tehtävässään, ei Auno malttanut siinä istuallaan kauan olla, vaan hyppäsi siitä ja avojaloin mennä sipsutti karsinaloukkoon rukkinsa luo, tarttui siihen kaksin käsin ja kantoi sen pöydän sivulle, missä Mikon lamppu paloi, nähdäkseen kehrätä samalla tulella, jolla Mikkokin teki töitään.
»Kyllä, kyllä, ei karkaa sen pyydyksestä otus, ei karkaa», vakuutti Uusi Hellberg, päätään nyökyttäen ja yhtä hartaalla painolla kuin Mikkokin. »Tuo Vaaralan Antti», jatkoi Mikko, »on tehnyt osansa jo pahaa.» »Se on tehnyt, se on tehnyt», toisti taas Uusi Hellberg, nyökäyttäen päätään.
Mutta ennen pitkää Auno oli nukkunut yhtä sikeään uneen kuin Mikkokin. Huomisaamun hämärä oli harmaan hevosen kokoinen, kun Auno heräsi, ja samassa alkoi Mikkokin viehkuroida ja verrytellä nukkuessa rauenneita jäseniään. Kimpoamalla hyppäsi nyt Auno vuoteeltaan ja kiiruhti keittiöön saamaan ensinnäkin kahvia.
Mutta kun oli kysymyksessä Aunon kotitalo, ei hän tahtonut asettua vastarintaan. Tarjous oli Aunolle kuin taivaan lähettämä ilosanoma, ja siksi Mikkokin koetti voittaa vastahakoisuutensa. Ottaisihan koirakin leipää, kun olisi rahaa. Meikäläisillä on matti taskussa, käsi melkein tyhjä eikä toisessa mitään, vanha sananlaskuhan on, että kielletty on rahaton kaupasta. Sana rahaksi, viimeinen velaksi.
Kuunnellessaan Mikkokin ikäänkuin heräsi unelmistaan, otti loukosta konttikirjasen vasutekeleensä, rupesi sitä kutomaan ja sanoi: Minkähän korkuinen tästä vasusta pitäisi tulla. Sillä ei väliä, sanoi Auno. Siitä näkyy karttajaisvasuksi tulevan liian suuri, näkyy tulevan vasu, jossa minä voin pitää kasassa olevia villoja, ja silloin on sitä parempi, mitä korkeampi se on.
Sinne oli kutsuttu monta isäntää ja emäntää kylästä, joiden joukossa tietysti olivat Hoitolan Heikki ja Metsälän Mikkokin; mutta löytyipä kutsuvierasten joukossa myös Jäykkälän ja Lukulan isännät ja emännätkin. Kun oli syöty ja juotu päivän kunniaksi, rupesivat vieraat puhelemaan keskenänsä sitä ja tätä.
Tämä on palvelusväen makian leivän aika, jonka he tavallisesti viettävät joutilaisuudessa ja huveissa, ja jolloin loputkin rahat, mitkä vielä ovat sattuneet jäämään vuoden palkasta yli, menetetään. Muuttopäivänä seisoi Mikkokin Heikkilän tuvan permannolla kirves olalla, pääsinkaakku kainalossa ja vuoden palkka lakkarissa. Näillä hän nyt läksi alottamaan omaa elämätänsä.
Lilja täytti pikarit, otti yhden niistä käteensä ja sanoi: »Vieraan kunniaksi!» Mikkokin seurasi talonväen esimerkkiä ja ryyppäsi puolilleen, mutta Lilja pakotti hänen ryyppäämään tyhjäksi ja täytti samalla pikarin uudelleen ja sanoi: Kaksi silmää on vierahalla! Mikko puistalti päätään ja sanoi: Ei nyt toki enää.
Kyllä minä siihen tuumaan taivun, sanoi Mikko naurusuin hypäten makuulta ja lähti kävelemään viikatteitten luokse. Mikon mukana kävellessään Janne potki heiniä ja sanoi: Kas sitä! Heinät jo päällisin puolin kahisevat. Edellä se olisi, jos nyt niitä ruvettaisiin hajoittamaan. Niin on. Edellä on ennen tehty, mukautti Mikkokin. Päivä oli puolen rinnassa, kun Halli ilmestyi niittäjäin luo.