Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. lokakuuta 2025
Kreivin otsa, joka oli rypistynyt tästä kursailemattomasta esiintymisestä, sileni kaikkein kirkkaimmaksi päiväpaisteeksi heti kohta, kun hän oli tuntenut miehen Larssoniksi. Hänestä oli, sanoi hän, yhtä mieluista kuin odottamatonta saada tähän aikaan vuodesta nähdä niin arvokas suomalainen tuttava.
Hänestäkin oli mieluista kauniin ja ystävällisen Helsingin tädin muisteleminen. Oliko paikkakunnalla suuri sivistystarve? tiedusteli parooni. Mikä? Jaana ei ymmärtänyt. Tarvittiinko koulua, tarkoitan minä? Niin no, sanoi Jaana hämillään. Hän ei voinut käsittää sellaista kysymystä. Tarvittiinko maantietä? Tarvittiinko tähtiä taivaalla tai kauppias Luikarista? Koulu oli ollut ja koulu oli mennyt.
Kun kuuli kuiskailtavan, niin alkoi häntä pelottaa. Hän ummisti silmänsä. Kun tunsi, että tultiin lähelle katsomaan häntä, oli hän nukkuvinaan. Mutta kuultuaan Sarkkisen tädin äänen hän avasi heti silmänsä ja katsoi häneen hymyillen. Tuntui hänestä niin hyvälle, ja aivan kuin halutti jotakin, mitä ei oikein tiennyt, vaan mikä oli mieluista ja ilahduttavaa.
Hän kieraisi tyytyväisen näköisenä hienoja pariisilaisia viiksiään ja teki sitten liikkeen kädellään, ikäänkuin osoittaakseen, että siellä tuo oli jotakin, mutta mitäs täällä. Jos minulle oli mieluista kuulla hänen muistelmiaan, niin mieluista se tuntui olevan hänellekin kertoa.
Mutta seuraavana päivänä oli Lauri alakuloinen, epätoivoinen: Ei se käy, ei se käy. Ei siinä anteeksiannot ja lunastukset auta, kun ei itse voi mitään, ei rahtuakaan. Minä olen sama, sama kuin ennen. En tule koskaan saamaan anteeksi. Kun minä tahdon ajatella Heddaa, niin minä ajattelen Anettea. Jos pääsen hänestä päivällä, niin tulee hän eteeni yöllä. Ja se on minulle mieluista, suloista.
Kaikki oli mustaa kuin sysi, ja syvyys näytti pohjattomalta. Hänen verensä jähmettyi: hän meni sinne jälleen, tirkisti vielä sisään, aikoi juosta pois ja katsahti vieläkin syvyyteen juuri tuo kauheus tässä asiassa oli hänelle mieluista. Lopuksi vieritti hän sinne ison kiven ja heitti sen reunalta alas.
Minä en laske teitä. HURMERINTA. Kun niin tahdotte, hyvä rouva Danell. Minulle on erittäin mieluista ja suloista, jos istutte täällä odottaen kunnes se menee. ROUVA DANELL. Minä en nyt voi viipyä, en. Minä pyydän, nostakaa tuo tuoli kadulle ikkunan alle. HURMERINTA. Te tahdotte välttämättömästi ? ROUVA DANELL. Välttämättömästi! Kun rouva Danellin täytyy, niin
... "Sinä olit kovin ylpeä: en oikein rohjennut puhua asiatani sinulle..." "Ei koko maailmassa muu mikään minulle olisi niin mieluista ollut... Odotin jok'ainoa päivä; missä vaan toisemme kohtasimme; ... toisinaan mielestäni sinulle suorastaan tarjouduin. Siten luulin sinun minua hylkivän..." Taas äänettömyyttä. Ei Thorbjörn kuullut vastausta, ei itkua, eikä liioin sairaan hengenvetoakaan.
Hän tunsi jotakin pettymyksen ja pelon sekaista, häpeili haaveilujaan, jotka nyt tuntuivat hänestä lapsellisille, samalla kun ne olivat mieluisia, jotta ei olisi tahtonut niistä luopua. Elsa järjesteli kotona, puheli vilkkaasti ja näytti niin iloiselta kuin olisi hänelle jotakin hyvin mieluista tapahtunut tahi olisi heti tulossa.
Isä kävi tarkkaavaksi ja käski poikansa juurta jaksain kertoa mitä kaikkea hän Georgin kanssa oli puhunut. "Tuleeko tuo nuori mies huomenna takaisin?" kysyi hän. "Tulee, ainakin on hän luvannut minua vielä auttaa", vastasi poika. "Kaiketi on hänellä lupa siihen, isä?" "Kyllä, kyllä. Se on oleva minulle hyvin mieluista, jos hän sen tekee." Poika juoksi pois ja keskustelu loppui. Jumalan siunaus.
Päivän Sana
Muut Etsivät