Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Elli oli tyytyväinen, ett'ei katkera mieli päässyt hänen mieheensä juurtumaan, mutta vielä iloisempi oli hän siitä, että oli siihen määrään oman itsensä voittanut, jotta oli voinut vikansa tunnustaa. Eljaksen kanssa naimisessa ollessaan oli hän jo ennenkin havainnut, miten pahasti hemmottelu oli häneen vaikuttanut, mutta pahe oli siksi juurtunut, ett'ei hän ollut sille mitään voinut.
Mutta tässä onnellisessa kodissa, jossa mies oli aina kotona ja hoiteli vaimoaan, kun hän oli tullut raskaaksi, täällä tahtoi hän näyttää tyyneltä ja mieheensä luottavalta. "Se olen minä, joka pakoitan häntä hankkimaan itselleen ruumiillista liikettä. Hänessä on hyvin paljon verta, hän tarvitsee raitista ilmaa, metsästäminen on hänelle terveellistä."
Sanomattoman hellästi ja arasti katsoi vaimo mieheensä ja sanoi: "Niin on; etkä sinä voi uskoa, kuinka iloinen minä olen saatuani hyvissä ajoin työni valmiiksi". "Minkä työn?" kysyi mies teeskennellyn välinpitämättömästi. "Sen kauniin silkkipeleriinin, jonka minä suureksi ilokseni sain tehtäväkseni". "Vai niin", sanoi mies. "Se on varmaankin joululahja jonkun rikkaan miehen vaimolle.
Vaimo ei saa katsella mieheensä ikäänkuin ylhäältä käsin eikä vallita häntä edes menneillä muistoillakaan. Puhun teille tästä viimeisen kerran, niinkauan kuin vielä olen vapaa. Koroitettuanne minut vertaiseksenne tulee minusta teidän palvelijanne ja minä alistun kaikkeen, mihin naisen tulee alistua. Ojenna minulle kätesi merkiksi siitä, että olet minun omani!
Hän oli tottunut näkemään vaimoaan välinpitämättömänä ja haluttomana, mutta äreänä ei hän vielä koskaan häntä nähnyt. "Sinä tiedät, Anna, kuinka huolimatoin se tyttö on, ja sentähden on minun kääntyminen äitiin, kun kysymys on lapseni edusta ja turvallisuudesta." Vaimolla oli jotakin tekemistä hameensa kanssa, jonkatähden hän ei voinut mieheensä katsoa.
"Mitä tämä on?" tiuskasi hän. "Täällä pitää olla hiljaa!" Helena pysäytti paikalla kyyneleensä, nousi ylös ja katsoi rukoilevasti mieheensä. Hänen silmänsä syvimmällä tuskalla pyysivät, ett'ei häntä taaskin karkoitettaisi lapsen luota.
Sitten hän laski käsivartensa Viijan olkapäille ja huokaisten lyhyen tuhkaisevan henkäyksen kysyi: Vieläkö sinulla on paljon töitä, eikö sitä kohta päästä nukkumaan? Viija vavahti aivan niinkuin rauhallinen tietä kulkeva, jonka silmät huomaavat epäilyttävän olennon tien vierellä. Ei tässä ole enää paljon, sanoi hän katsahtaen salaisesti mieheensä.
"Koska Luoja on suonut mulle luonnonlahjoja, joitten avulla voisin ihmiskuntaa ylentää ja innostuttaa vielä sittenkin kun minun lyhyt elämäni on sammunut, niin on epäilemättä minun velvollisuuteni käyttää tuota lahjaa". Minette loi mieheensä pitkän, surullisen ja tiedustelevan katseen.
Hän on kipeänä. Kipeänä? Käy istumaan Kalle! Onko hän huononakin? On. Hän hourailee myötäänsä. Herra Jeesus hyvästi siunatkoon! Onko hän jo kauankin ollut? On kai hän jo muutamia viikkoja. Mhy! hynkäsi hän katsahtaessaan mieheensä, joka tuli kuuntelemaan keskusteluamme.
"Minkätähden et tullut seuraamme tänä iltana?" kysyi hän äkkiä omituisen karkealla, välinpitämättömällä äänellä ja katsahti mieheensä, "olen kovin pahoillani siitä, ett'et milloinkaan tahdo ottaa osaa hartaushetkiimme." Kreiviä tämä keskustelu näytti vaivaavan. "Suo anteeksi, rakas ystäväni... Sinun tähtesi olisin mielelläni tullut, mutta se oli minulle kerrassaan mahdotonta.
Päivän Sana
Muut Etsivät