Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. lokakuuta 2025
Martina kävi ovelle; tuuli puhalsi kylmästi; hän käärei hyvin ympäri päänsä ja kaulansa punaisen villavaatteensa, otti ämpärit ja vaelsi kaivolle. Päivä on kylmä; kaikki kaivot ovat jäässä; mutta lähde kirkon vieressä juoksee vielä.
"Tee minulle se palvelu," vastasi Uoti, "että annat pojan vielä maata vähän hetken! Niinpä on minunki laitani; koska olen saanut päätetyksi jonkun vaikean ja raskaan työn, lepäjäisin minä yhtä uinuelemista kolme vuorokautta. Kuinka koreaksi poika näkyy unessansa! minä en ole koskaan nähnyt hänen makaavan nukuksissa." Niin puheli Uoti ja Martina katsahti hänen päällensä ihmetellen.
Ukko Pentti oli niin helppo isänsiä, kuin joskus taidettiin toivoa, ja Uoti oli ymmärtäväisen vaimonsa seurassa kadottanut paljon entisestä raakuudestansa, menettämättä sentähden mitään omituisesta väkevyydestänsä. Annalle lausui Uoti useammin kuin kerran: "Katsos, rakas Martina, se on jotakin se, ku kelpaa!"
Martina sivui käsin yli kasvojensa, ja tirkisti sanantuojan eriskummallista näköä. Seppä ei ollut ehtinynnä pesemään pois nokea kasvoistansa ja nyt oli lumi niille piirustanut ihmeellisiä kuvia ja isosta parrasta, muuttuneesta suureksi lumipalloksi, pilkutti muutamia yksinäisiä, tulipunaisia hiuskarvoja... Raju jahti kulki edespäin läpi metsän ja metsässä oli yksi mies, näkevä sen elävin silmin.
Sinun Uotis ja minä olemme tosin kihlatut; vaan ei se merkitse mitään; se on tapahtunut vaatimuksesta. Uoti on siihen pakoitettu niinkuin minäkin. Sinun Uotis on kelpo mies; hän ei ole puhunut minun kanssani muuta kuin sinusta, jaa hän ei suonut edes minulle suunantoa," lisäsi Elsa puolella hymyllä. "No, niin suon minä sen!" sanoi Martina, hellästi halaten ja suudellen Elsaa.
Ensi kerran näkyi hän oivaltavan, että puussa taidetaan muutaki katsella, ei ainoasti sen rakennusaineeksi kelvollisuutta. Niin usein kuin Martina on ajatellut tätä hänen katsantoansa ylöspäin puuhun, on hän aina luullut kuin loistaisi se sama auringon säde ikuisesti ja ei koskaan sammuisi.
Tästä puheesta, kuinka rikas Uoti oli, ja kuinka köyhä Martina, tahtoi murhe voittaa neidon; mutta Uoti piti häntä kädestä, ja silloin ei mikään mailmassa ollut väkevämpi. Se oli voittoisa, raivokas, kaiken unohtava rakkaus, kuin oli vallannut heidät molemmat. Pian seurasi sekä kurjuus että murhe.
Vähän hetken perästä tuli Martina takaisin, yksinkertaisesti puettuna. Uoti astui nyt edes ja osoitti hänelle jotakin, kuin kantoi hyvin käärittynä ja erinäisellä nauhalla kiinitettynä rahakukkarossansa. Sitte kääntyi hän huoneessa ja sanoi iloisesti: "Rakas isä ja te rakas appe, nyt on kaikki oikein asia. Tulkaatte kanssani kirkkoherran tykö!
"Martina, mene ja pane poika maata!" Kääntynyt vaimonsa puoleen, huusi hän hänelle korvaan: "Jumalan kiitos, että kaikin taas olemme kotona!"
"Ah, jos hän on kadonnut, niin kuolen minä," valitti ukko, mutta Martina ei kuullut sitä, hän oli jo kaukana pois. Ukon kasvot olivat nyt varsin vääristetyt murheesta, hän tahtoi pidättää itkua, mutta ei voinut. "Juoseppi on kukatiesi kirkossa," johtui ukon mieleen, ja kohta riensi hän sinne.
Päivän Sana
Muut Etsivät